Hiphei, vihdoin sain varmistuksen olkien kohtalosta. Sähköpostitiedusteluun en ikinä saanut vastausta, joten lähetin toisen perään. En jaksanut enää odottaa, joten soitin tänään Felicitakselle. Asiakaspalvelu oli hieman tahmeaa. Joko en selittänyt asiaani tarpeeksi selkeästi tai sitten aspalla oli huono päivä. Joka tapauksessa tärkein on selvitetty, oljet ovat tallessa! Heidän tiedoissaan ei ilmeisesti ollut sopimuksen päättymispäivää. Onneksi sopimus löytyy meiltä, joten sen suhteen ei pitäisi tulla ongelmia. Vaikka Väestöliiton kaupasta on jo aikaa, tuntuu henkilökunta vielä olevan hieman ulalla meidän ”vanhojen asiakkaiden” kanssa.
Felicitaksen hoitaja selitti nopeasti puhelimessa muuttuneista käytännöistä. Me saamme vielä mennä ”vanhan kaavan” mukaan. Jos oikein ymmärsin, niin olkia riittäisi muutamaan hoitoon. Vastaisuudessa olkia ei saisi enää näin varata, vaan olkia tulisi ostaa jokaista hoitokertaa varten erikseen ja ennakkoon. Felicitakselle siirtyneet tai siellä aiemmin käyneet, osaisitteko avata tätä Felicitaksen käytäntöä? Lähinnä pohdin, ymmärsinkö hoitajan selityksen oikein. Eli jos syystä tai toisesta haluaisimme vielä kolmannen lapsen saman lahjoittajan siittiöillä, tulisiko meidän ostaa oljet ennakkoon? Nythän maksoimme varaus- ja säilytysmaksua kolmeksi vuodeksi 300 euroa, emmekä varsinaisesti vielä ostaneet olkia.
Tilasin viime viikolla ovistikkuja. Ajattelin tikuttaa tästä kierrosta alkaen. Näin ollen ehtisin tikuttaa kaksi kiertoa ennen huhtikuuta, jolloin toivottavasti pääsemme yrittämään ensimmäisen kerran. Tosin näyttää hyvin pahasti siltä, että ovis osuu pääsiäiseen. Taisinkin tästä jo kirjoittaa? Varasimme myös ensikäyntiajan, se on ensi viikolla. Jännittävää! Täytyy muistaa kysyä, kuinka perillä klinikka on äitiyslain vaikutuksista. Itselleni selvisi Sateenkaariperheet ry:n uutiskirjeestä, että nyt meidän molempien vanhempien täytyy allekirjoittaa klinikalla hoitosuostumus. Se ilmeisesti toimii todisteena yhdessä tehdyistä hoidoista, joka taas on edellytyksenä äitiyden vahvistamiselle. On kyllä mahtavaa, että pikkukakkosta ei tarvitse adoptoida.
Lumista viikkoa itse kullekin!
❤ Lempi
Jännittävää! Hienoa, että oljet ovat tallessa. Äitiyslaki on kyllä hieno juttu, onneksi se vihdoin ja viimein tulee voimaan ❤
TykkääTykkää
Moikka,
Meillä vaimon kanssa Felicitaksella myös hedelmöityshoidot menossa. Minua yritetään raskaaksi. Kolmas inseminaatio tehtiin vajaa viikko sitten piinapäiviä eletään. Jos olemme saman paikkakunnan Felicitaksen asiakkaita niin kokemus spermalabran asiakaspalvelusta on tosiaan tahmea ja luvataan että ilmoitellaan ja sitten ei mitään kuulu. Itse pitää siis soitella perään. Meillä on ollut koko ajan niin että luovutettua spermaa ei voi varata vaan on ostettava valmiiksi ja jos/kun kaikki menee niin ei auta kuin toivoa että lisää on jäljellä.
Jos tämä kolmas inseminaatio ei tärppää niin edessä on ivf-hoidot. Lääkäri suositteli luovuttajan vaihtoa ja epäili ettei pitäisi jonoa olla. No spermalabran aspa sanoi että kyllä on eikä voi sanoa minkäänlaista arviota siitä milloin meille löytyy uusi luovuttaja. Tarkoitus oli edetä heti seuraavassa kierrossa ivf:n mutta jos ei ens viikon aikana tule labrasta tietoa että luovuttaja on löytynyt niin sitten ei päästä etenemään.
Tsemppiä teille hoitoihin!
TykkääTykkää
Moikka! Kiitos kommentistasi:) Ähh, ikävä kuulla, että labran toiminta on tahmeaa noin yleisestikin ottaen. Me varattiin oljet Väestöliiton aikaan, mutta tämä sama kerrottiin heti meille, että ollaan poikkeus ja näin ei enää toimita. Toivottavasti teillä tärppäisi tästä inssistä, tsemppiä piinapäiviin<3
TykkääTykkää
Kiitos ❤ kiva löytää teidän blogi, ei meinaa millään löytyä netistä samassa tilanteessa olevia 🙂
TykkääTykkää
Meillä täysin sama tilanne kuin teillä. Esikoinen sai alun Vaestöklinikalla ja nyt asiointi Felicitaksella. Meillä oli Väestöliitolta varauksessa 6 olkea, mutta ne nyt jo käytetty ja niistä riitti meidän tapauksessa vain 2 hoitokertaan. 1 olki ei siis välttämättä ole yksi hoitokerta, vaan yhteen hoitokertaan voi mennä vaikka ne kaikki jo varatut oljet, tämä meille ei kukaan ollut kertonut ja siitä kyllä annoin tulenkatkuista palautetta useaan kertaan. Onneksi enää asia ei ole näin, vaan kun Felicitaksesta ostaa olkia, niin niitä ostaa yhteen (tai voi ostaa myös usempaan) hoitokertaa ja niitä menee sitten niin monta kuin menee. Hinnoittelu on kallis ja aina menee myös säilytysmaksu. Väestöliiton systeemi oli selkeämpi, kivempi, ystävällisempi ja helpompi, huomattavasti helpompi. Mutta minkäs teet.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista ja vertaistuesta! Tää olkijuttu ahdistaa kyllä jonkin verran. En yhtään tajunnut, että ne voisi loppua ja meidän luovuttajaa ei taida enää edes olla.. Eli sitten kun nämä loppuu, niin sitten ne loppuu. Huoh. Toivottavasti teillä on jo tärpännyt ❤
TykkääTykkää