Varasin meille ensikäynnin maaliskuun puolessa välissä reilun puolentoista kuukauden päähän huhtikuun loppuun. Aikaisemminkin olisi varmaan saanut ajan, mutta halusimme aikaa tottua ajatukseen hoidoista ja vauvasta. Minä olen puhunut vauvasta jo hyvän aikaa, mutta Lystillä kesti pidempään lämmetä asialle, lähinnä ajankohdalle. Jo ennen kuin aloimme seurustella, varmistin, että hän haluaa joskus lapsia. Halusi, ja nyt ollaan tässä.
Tärisevin käsin näppäilin Väestöliiton numeron ja ajattelin, että puhelin ehtisi tuutata varattua minuutteja. Oli aikamoinen järkytys, kun puhelimeen vastattiin yhden tuuttauksen jälkeen.
”Lempi täällä hei, olenko ymmärtänyt oikein, että hoidatte myös naispareja”
”Olet ymmärtänyt oikein”
”No hyvä, haluaisin varata ajan ensikäynnille.”
Puhelimeen vastannut hoitaja kysyi minun ja Lystin ikää ja tiesinkö, kuinka hommat klinikalla etenevät. Vaikka vastasin myöntävästi, hän kuitenkin selitti lyhyesti, miten asiat etenevät puhelun jälkeen. Puhelun lopuksi hoitaja toivotti meidät tervetulleiksi ja lähetti minulle sähköpostiin linkin, josta pääsin täyttämään esitietolomakkeen.
Puhelun jälkeiset olotilat heittelehtivät seesteisyyden ja paniikin välillä: ”Jee uskalsin soittaa” ”APUA USKALSIN SOITTAA”. Puolitoista kuukautta meni odottamattoman seesteisissä tunnelmissa, jopa niin seesteisissä, että lähestyvän ensikäynnin unohti välillä tyystin. Ensikäynnin ”pitkä” odotusaika oli oikea ratkaisu meille. Meillä oli hyvin aikaa prosessoida uutta tilannetta ja puhua tulevasta: luovuttajan piirteistä, meidän toiveista ja ajatuksista. Ensikäynnin aamu onkin sitten aivan toinen juttu.
❤ Lempi
Kuurupiilo 