Mitä asioita päätimme ja mitä pohdimme, ennen kun aloimme tehdä konkreettisia asioita perheenlisäyksen eteen? Listasin kolme meille merkittävintä virstanpylvästä.
1. Se Keskustelu
Ensimmäisen keskustelun perheestä ja sen perustamisesta kävimme jo ennen seurusteluamme. Olemme Tinder-pari ja keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä kuukauden verran ennen ensitreffejä. Näiden keskustelujen lomassa kysyin Lystiltä, haluaako hän lapsia joskus. Jos vastaus olisi ollut jyrkkä ei, emme olisi tässä tilanteessa. Yksi kumppanikriteereistäni oli, että tuleva kumppanini haluaa perheen.
Viime syksynä kävimme useita vakavia ja vähemmän vakavia keskusteluita liittyen vauvaan. Minä aloin vauvakuumeilla oikein kunnolla viime kesänä. Tammikuussa 2016 kävimme viimeisen Keskustelun ja päätimme aloittaa hoidot lokakuussa 2016. Jotain kuitenkin tapahtui, Lystin mieli muuttui (ehkä pieni vauvakuume kasvoi?) ja hoidot päätettiin aloittaa jo huhtikuussa.
2. Mikä raskautumisreitti?
Klinikalla vai koti-inssi? Mikä klinikka, kuka luovuttajaksi? Kaksi vanhempaa vai apilaperhe? Kummalle tehdään hoidot? Näitä kysymyksiä kävimme läpi, vaikka meille oli heti selvää, että yritämme raskautua klinikalla. Oli kuitenkin hyvä jakaa ajatuksia myös muista mahdollisuuksista.
Klinikkaan päädyimme siksi, että se on juridisesti paljon selvempää. Haluamme lapsellemme kaksi vanhempaa, minut ja Lystin. Myös päätös raskautujasta oli helppo. Lysti ei halua olla raskaana, minä haluan, joten se oli sillä selvä. Klinikan valitsemiseen käytimme sen sijaan enemmän aikaa. Käyn läpi klinikan valintaa omassa postauksessa myöhemmin.
Jos halua lisätietoa erilaisista keinoista perheenlisäykseen, suosittelen tutustumaan esimerkiksi Sateenkaariperheet ry:n sivuihin.
3. Raha
Klinikkahoidoissa rahalla on valitettavan suuri merkitys, ilman sitä on vaikea saada vauvaa. Aloimme säästää rahaa heti yhteenmuutettuamme, ei mitään erityistä kohdetta varten. Aluksi säästöön pistämämme summa oli pienempi, mutta aina vaivihkaa ehdotin, josko nostaisimme sitä. Ei meillä silloin ollut puhetta, että säästötili olisi varsinaisesti vauvatili, mutta omassa mielessäni se oli alusta alkaen sellainen. Hoitojen alkaessa olimme säästäneet vähän alle vuoden ja tilille oli kertynyt n. 3500€. Säästäminen jatkuu edelleen, koska kaikki hoidot on tarkoitus maksaa heti pois.
Tällaisia suuria mietintöjä meillä ennen hoitojen alkua. Useimmat keskustelut kävimme saunoessa. Se on hyvä tila, kun ei ole mitään häiriötekijöitä. Olisi kiinnostava kuulla, pohdittiinko teillä samoja asioita? Vai jotain ihan muuta?
❤ Lempi