Sairauslomalla (34+6)

Kolme viikkoa sitten alkuraskaudesta tuttu huimaus palasi kuvioihin. Ensimmäinen viikko oli suhtsatunnaista huimausta lähinnä koiran kanssa lenkillä. Oli siinä hauvalla ihmettelemistä, kun matka pysähtyi säännöllisen epäsäännöllisesti. Piti vähän keräillä itseänsä siinä, kun silmissä pimeni.

Edellisellä viikolla (32+6)  huimaus paheni niin, että maailma alkoi kieppua luennolla istuessakin. Melko vinkeä tunne, kun huone alkaa pyöriä ja silmissä pimenee. Päätin soittaa neuvolan neuvontaan, että mitäs nyt. Vastaukseksi sain, että huimaus voi johtua monesta asiasta. Vauva voi painaa isoja verisuonia, niska-hartiaseudun jumit heikentää verenkierto tai syynä voi olla matala verenpaine ja alhainen hemoglobiini. Tai vaikka kaikki nämä yhdessä. ”Ei mitään vakavaa, mutta onhan se kiusallista” totesi terveydenhoitaja. No, onhan se vähän, kun ei tiedä, milloin taas pimenee.

Siitä syystä kysyin, että mitä kannattaisi tehdä töiden suhteen. Täysin turvallisesti en huimauksen kanssa voi tehdä töitä, se tuli huomattua jo alkuraskaudessa. Nyt varsinkin kun vatsa on näin iso, ja työ sisältää paljon kumartelua ja kyykistelyä. Neuvolan hoitaja oli ehdottomasti sairasloman kannalla. En saanut aikaa neuvolalääkärille, joten neuvolasta ohjeistettiin varaamaan aika terveyskeskuslääkärille. Kerrankin sain neuvolan neuvonnasta hyvää palvelua ja vaivani otettiin tosissaan, vaikka kyse on ”vain” huimauksesta. Jotenkin on niin kamala kynnys soittaa näistä vaivoista, kun ”raskauteen nyt kuuluu kaikenlaista vaivaa” ja ”raskaus ei ole sairaus”.

Terveyskeskuslääkärikin oli aivan ihana. Nuorempi mies, joka pahoitteli ajan myöhästymistä (!!), vaikka ajanvarauksesta oli sanottu, että ajat ovat noin-aikoja. Lääkäri kyseli raskauden kulusta ja oli iloinen, että kaikki on mennyt hyvin. Hän totesi, ettei ala tutkimaan huimauksen syytä tarkemmin, kun voi johtua niin monesta asiasta. Hän kysyi, milloin minulla on seuraavan kerran neuvola ja kirjoitti sairauslomaa sinne asti, kaksi viikkoa eli äitiyslomaan asti! Olin ihan äärettömän yllättynyt. Luulin, että saisin saikkua vain muutaman päivän. Lääkäri tosin painotti, että töihin saan mennä oman olon mukaan.

No, tänään on viimeinen päivä ennen äitiyslomaa, enkä palannut töihin. Kävin perjantaina vyöhyketerapeuttisessa raskaushieronnassa. Kallonpohja, niska-hartiat ja oikeastaan koko kroppa on niin jumissa, ettei veri pääse kiertämään. Hieroja veikkasi, että tämä olisi syynä huimaukseenkin. Ja tuohtui, ettei minua ole tutkittu tarkemmin, koska ei huimauksen pitäisi olla normaalitila, joka jätetään tutkimatta. Niin, nyt kun ajattelen, niin eihän sen kai pitäisi olla.

Loppuraskaus on ollut kuin paluu alkuraskauteen. Ensinnäkin huimaus, sehän oli ensimmäinen raskausoireeni. Toisekseen tällä hetkellä suurin mielitekoni on maustamaton jogurtti, ihan niin kuin ensimmäisillä viikoilla! Ai kamala kun luulin, että jogurtti oli loppunut enkä saanu iltapalaksi jogurttia. Tuli ihan kamala olo:D Mutta voi sitä onnea, kun aamulla sitten löysin avaamattoman litran purkin jääkaapista. Olin niin onnellinen! Selkäkivut ovat palanneet. Alaselän sijaan kipuilee yläselkä ja pahasti. Ainut ero alkuraskauteen on hämärät vatsan kivut. Eilen meni monta tuntia, että sain unta. Kummallakaan kyljellä ei voinut maata enkä osaa/tykkää/pysty nukahtamaan selälleen. Niin ja väsymys, se on palannut. Virkeä keskiraskaus on ohi, eikä iltaisin meinaa pysyä silmät auki.

Bebe painaa ylävatsaa ja liikkeet ovat nykyään enää epämääräisiä muljumisia. Paitsi eilen tosin, kun Lysti painoi pään vatsalle, niin hän sai pari terävää potkua päähän. Ei käynyt pienelle, että hänen yksiöönsä nojailtiin. Nyt liikkeitä tuntuu jo paljon, vihdoinkin. Typerä typerä etuistukka, seuraavassa raskaudessa toivon sen mahdollisimman taakse. Joko beben peppu tai pää painaa vatsaan sellaisen kohdan, joka on ihan kosketusarka. Se on kipeä ja jos se ei ole kipeä, niin se kohta kutisee ihan älyttömästi. Huomenna on synnytystapa-arvio ja toivon tosissani, että se on peppu, joka painaa. Joulukuussa tyyppi istui, tammikuun neuvolassa käsikopelolla veikattiin raivotarjontaa ja nyt en kyllä yhtään osaa sanoa. Hikka tuntuu välillä ylhäällä ja välillä alhaalla. Niin tosiaan, hikankin tunnen nykyään! Elettiinkö viikkoa 32, kun ihmettelin vatsan tasaista nakutusta, joka häiritsi nukahtamista. Ja sitten tajusin, hikka!<3

Elossa siis ollaan, ja tällainen megalomaanisen pitkä postaus viime aikojen kunniaksi:D Josko sitä reipastuisi loppuajaksi, huomenna on enää 5 viikkoa laskettuun aikaan, apua!

❤ Lempi

Rv 26+0 – alle 100 päivää laskettuun aikaan!

Mitä täällä tapahtuu! Viikot vain vierii, laskettuun aikaan on enää 98 päivää. Herranen aika, alle sata päivää!! Harjoittelu loppuu tällä viikolla, o n n e k s i. Se on ollut mahdottoman antoisaa, mutta samalla myös hyvin kuluttavaa ja aikaa vievää. Ehkä sen on voinut päätellä tästä hurjasta postaustahdista? Joululoman aion pyhittää vauva-asioille: tehtävä- ja hankintalistat polttelevat jo mielessä. Yksi raskaana oleva kaverini tosin totesi, että onneksi on muuta ajateltavaa, muuten sekoaisi näihin vauvajuttuihin. Ja tottahan se, olisi liikaa aikaa murehtia, jos ei olisi koko ajan menossa.

Eilen oli sokerirasitus, hyi yäk. Kamalin osuus oli ehdottomasti sen litkun juominen. Se ei ollut millään tasolla hyvää, vaikka olikin kylmää ja makeaa. Kysyin siinä litkua hörppiessäni, että tuleeko ihmisille siitä yleensä huono olo. Hoitaja vastasi, että hyvin harvoin. Se oli huojentava vastaus. Litkun tökkiminen alkoi ikävällä tavalla muistuttaa nuoruusvuosien bileiltoja, kun liian makeita litkuja ei saanut enää alas. Toisaalta tämä mielleyhtymä huvitti sen verran, että sen avulla selvisin litkun alassaamisesta. Ja sitä juomaa oli huomattavasti vähemmän kuin laktoosirasituksessa! Vain 3dl. Olin kuvitellut, että joudun istumaan käytävällä odotustilassa sen pari tuntia, mutta väärässä olin. Pienestä varastohuoneesta oli tehty viihtyisä lepohuone, jossa oli pehmeitä tuoleja ja sänky. Sekä totta kai oksennuspusseja:D Oli ihana olla siellä hiljaisuudessa ja oikeastaan unohdin, että olen terkkarissa.

Ensimmäisen tunnin olin melko pöhnäinen, sokerijuoma saikin minut pahoinvoinnin sijaan uneliaaksi. Onneksi viimeiset harjoittelutuntien tuntisuunnitelmat pitivät minut kiireisenä, rasituksen aikana ei saanut nukahtaa. Kaiken kaikkiaan pari tuntia meni yllättävän nopeasti. Paastosin vain 10,5 h, koska luin HUSlabin ohjeista, että paastoaika on 10-14 h. Halusin aamukiukun ja pahan olon välttämiseksi syödä iltapalan mahdollisimman myöhään. Tulokset tulivat jo samana iltana OmaKantaan: arvot olivat kaikki hyvin alle raja-arvojen, ei siis radia. Eli tervetuloa joulu ja suklaat<3

Paitsi, että ei. Ainakaan kovin ylenpalttisesti, koska paino oli taas noussut. Tällä kertaa tosin vähemmän, +600 g/vko edellisestä neuvolasta. Tänä aamuna kävin siis neuvolassa. Olen äitini kanssa varma, että neuvolan vaa’at ovat joku salaliitto. Ne näyttävät aina enemmän kuin kotivaa’at! Tämäkin vaaka näytti 4kg enemmän kuin kotivaakani, hemmetti. Eipä terkka siitä painosta mitään sanonut, mutisi taas, että on se taas noussut. No on on, minkäs teet. Osa on varmaankin nesteitä, joka on kaikki kertynyt sormiin. Nämä on sellaset nakit tällä hetkellä, että oksat pois. Sain ohjeeksi nyt oikein tarkasti tarkkailla, jos tulee päänsärkyä, näköhäiriöitä tai kovaa kutinaa käsiin tai jalkapohjiin. En aluksi osannut yhdistää sitä raskausmyrkytykseen, koska terkka ei sanonut sitä ääneen. Mutta raskausmyrkytystä varten siis tarkkailen. Yksi oireista on tuollainen mahtava painonnousu kuin minulla nyt on ollut.

Kuunneltiin sydänäänet (sama 150+) ja terkka mittasi sf-mitan, keskikäyrällä mennään edelleen. Kerroin vatsakivuistani ja Lyllerön vähäisistä liikkeistä, mutta en saanut niihin oikein mitään vastausta. Ainoastaan hyväksynnän pohdinnoilleni, että pitäisi varmaan käyttää tukivyötä koko ajan ja Lyllis varmaankin on jossain istukan takana potkimassa. Oikea ranteeni on alkanut temppuilemaan viime viikolla, sitä särkee lähes joka päivä. Tämäkin rannekanavaoireyhtymää muistuttava vaiva on hyvin yleistä raskaudessa. Eli siihenkin pitäisi joku tuki hommata. Kohta olen tukipaketissa koko nainen:D Sen lisäksi pari viikkoa sitten alkoi suonenvedot, joihin olen nyt muutamina öinä herännyt. Ai kamala se tekee kyllä kipeää.

Seuraava neuvola on kuukauden päästä, sitä ennen on perhevalmennuksen ensimmäinen kerta. Sen lisäksi varattiin aika seuraavaa neuvolalääkäriä varten, joka on helmikuussa 5 vkoa ennen laskettua aikaa!! Se on ilmeisesti synnytystapa-arviokerta, eli katsotaan missä asennossa Lyllerö köllöttelee. Tässä on alkanut pikkuhiljaa kirkastua, että tämä pieni pitäisi jossain vaiheessa saada ulos tavalla tai toisella. Ja se jossain vaiheessa on ihan pian.

❤ Lempi

Hormonihirviö (19+4)

Koulussa alkoi tällä viikolla uudet tuulet, kun tavalliset luennot vaihtuivat opetusharjoitteluun ihan oikeassa koulussa. Päivät ovat olleet pitkiä ja aikaisia, minä  erittäin väsynyt. Samaan syssyyn hormonihirviö Lempo* on astunut kuvioihin. Lempo on kyllä mitä ikävin tyyppi. Väsyneenä suoltaa kaiken maailman pahuuksia erityisesti ja ainoastaan Lystille. Lysti-raukka. Kun Lempo tulee kylään, silloin pienetkin asiat itkettää ja kaikki tuntuu pahalta. Meiltä on yksi ultrakuva kateissa ja voi elämä, minkä hysteerisen itkukohtauksen sain eräs kouluaamu 15 min ennen bussin lähtöä. Näitä itkemisiä tulee mistä ja milloin vain, voisi tulla edes joku ennakkovaroitus.

Toisaalta tätä on odotettukin. Ennen raskautta kuvittelimme, että olisin alusta alkaen pahimman luokan hirviö. Kaikkien yllätykseksi olen ollut koko raskauden hirvittävän seesteinen, tyyntä myrskyn edellä?  Nyt raskaus on alkanut todenteolla muuttaa ulkonäköä, mikä omalta osaltaan vaikeuttaa eloa ja oloa. Vatsa alkaa olla jo sen kokoinen, että nukkuminen, etenkin asennonvaihtaminen, on hankalaa. Se taas vaikeuttaa öitä ja huonostinukkunut Lempi on iltaisin Lempo. On vaikea ottaa vastaan halauksia ja pusuja, kun kiukuttaa ja vatsa tuntuu olevan koko ajan enemmän tai vähemmän tiellä. Kenkien laitto ja valjaiden laitto koiralle on hankalaa jo nyt eikä olla edes vielä puolivälissä! No, onneksi totuttelen tähän jo nyt, ei tule yllätyksenä myöhemmin. Se mahan koko siis.

Muuttuva ulkonäkö ja sen myötä raskauden konkreettiseksi tuleminen vaatii yllättävän paljon totuttelua. Olen toistaiseksi ehkä vähän hukassa itseni kanssa, koska en ole vielä julkisesti raskaana eli samalla myös piilottelen kasvavaa vatsaani. Julkisesti siinä mielessä, että kukaan kaverini yliopistolla ei tiedä tästä. Odotamme rakenneultraa, ja jos siellä on kaikki hyvin, niin sitten kerron lopuillekin. Tämä ihan vain siksi, etten jaksa yliopistolla selitellä, jos kaikki meneekin ihan pieleen. Yliopistokaverit on nimittäin hieman eri elämänvaiheessa, joten jo pelkässä raskausuutisessa on sulattelemista.

Kerroimme viime viikolla kuitenkin mummoillemme uutiset, ja Lysti kertoi myös enolleen ja serkulleen, kun oli sukuloimassa. Mummoni oli katsonut iltapalapöydässä, että onpa Lempi lihonnut, mutta ei viitsinyt sanoa mitään:D Yllätys olikin suuri, kun lihomiselle olikin oikea syy. ”Mie saan kohta infarktin”, totesi mummo ja oli aika järkyttynyt, tai hämmästynyt, kuten korjasi myöhemmin. Mutta on se niin innoissaan, höpöttää äidilleni samat jutut moneen kertaan. Mummo on aivan varma, että meille tulee tyttö. Katseli jo lankavarastoja, että minkä värisiä sukkia ja tumppuja hän alkaa kutomaan. Lystin mummot ovat vähän vanhempaa sukupolvea, molemmat jo melkein 90-vuotiaita. Siitä huolimatta molemmat ottivat uutisen hyvin, vaikkei nyt aivan riehaantuneetkaan:D

Rakenneultraan on vielä 9 yötä, jännittää! Viime aikoina mammaryhmissä on tullut rakenneultran ympärillä huonoja uutisia, mikä sekin on saanut muutamat paniikit ja itkut aikaiseksi. Eipä siinä auta muu kuin järkeillä, toivoa parasta ja pelätä pahinta. Ja lopettaa keskustelupalstojen lukeminen. Mitäpä raskausoirekuvastoon kuulluu tällä hetkellä? Itkujen ja raivareiden lisäksi. Uutena mielitekona on kirsikkatomaatit ja levitettävä sulatejuusto. Niitä leivänpäällysteenä, ai että! Naama on alkanut puskea finnejä ja vatsa kasvaa. Siinäpä se. Liikkeitä en vielä tunne, ja alan olla jo vähän kärsimätön:D Jotain kuplintaa aina silloin tällöin, ja eilen bussissa tuntui muutaman kerran suhtselkeä tumps alavatsassa, mutta tällä vatsalla ne voi hyvinkin olla vain ilmavaivoja. Niin, ummetus on taas palannut ja pahempana kuin aiemmin. Joten ota niistä ”liike”tuntemuksista sitten selvää.

Hormonihirviö kiittää ja kuittaa:D

❤ Lempi

*Lempo on suomalaisen muinaisuskontojen jumala, joka on verrattavissa kristinuskon paholaiseen. Lempo on osuvasti useimmiten naispuolinen.

Neuvolalääkäri (18+1)

Eilen kipaistiin jälleen neuvolassa, tällä kertaa lääkärillä. Oltiin ihan överiaikaisin paikalla, kun meillä oli hoitajan kanssa tullut väärinymmärrys ajasta. Oltiin paikalla 8.20, aika oli oikeasti vasta klo 9.00. Luultiin, että se olisi ollut 8.40. No eipä siinä, aika meni ihan yllättävän nopeasti siinä odotellessa ja itse vastaanotto kesti ehkä 15min. Aikaa oli alunperin varattu tunti:D Käynnin jälkeen Lysti totesi, tämä oli leppoisin neuvola/lääkärikäynti raskauteen liittyen, enkä voi olla muuta kuin erittäin samaa mieltä. Ehkä tähänkin alkaa jo tottua.

Vähän jännitti taas, miten uusi ihminen meidän perhemuotoon suhtautuu. Olin vähän varuillani, kun näin, että lääkärimme on hieman vanhempaa sukupolvea. Hyi minua ja ennakkoluulojani, koska lääkärimme oli mitä mukavin! Ei selkeästikään oltu hänen ensimmäinen naispariasiakkaansa, hän oli niin luontevasti meidän kanssa. Kyseli, miten päädyimme siihen, että kumpi synnyttää ja juteltiin siitä tovi. Aivan ihana lääkäri kertakaikkisesti. Kyllä saa olla kiitollinen, että meille on sattunut näin mukavaa hoitohenkilökuntaa, toivottavasti hyvä onni jatkuu.

Kerrankin käynti osui hyvään saumaan. Vatsani alkoi viikonloppuna kipuilla, kun tein kaksi tosi pitkää ja raskasta työvuoroa. La-su -välisenä yönä en saanut nukuttua, kipu oli niin kova ja hyvää asentoa oli hankala löytää. Luulen, että vatsa ja Lyllerö tykkäsi kyttyrää noista työvuoroista, selkäkin oli tosi huonona. Saisinpa sen osastosiirron mahdollisimman pian, ei tämä seisomatyö enää hirveän kauaa pidä jaloilla. Eli oli jotain ”valitettavaa”, kun lääkäri kysyi vointia.

Kipujen takia lääkäri teki pikaisen sisätutkimuksen, jossa kaikki oli ok ja laittoi lähetteen labraan. Pääsen taas pissailemaan purkkiin. Vähän oli proteiinit koholla, mutta tämä ei ilmeisesti yksistään tarkoita mitään hälyttävää. Mutta saapahan suljettua tulehdukset pois tai mahdollisesti sitten jotain hoitoa, jos siinä näytteessä jotain on. Seuraava käynti onkin sitten rakenneultra, johon on vielä kaksi ja puoli viikkoa. Tai no lähes kolme, mutta kaksi ja puoli kuulostaa paljon vähemmältä.

Meillä on perheen kesken pieni sukupuoliveikkaus menossa. Lysti, vanhempani ja siskoni veikkaavat tyttöä, minä ja veljeni poikaa. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa ikinä tuli rehellinen poikaolo. Aikaisemmin olen poikaoloillut sen tähden, että tottuisin ajatukseen pojasta, mutta nyt on jo ihan oikea poikaolo. En osaa eritellä, mistä ja miten se tuli, mutta se on hyvin vahva tunne. Hassua:)

Ollaan tehty jo jotakin hankintoja ja vatsa kasvaa tällä hetkellä silmissä. Viime viikon lopulla havahduin siihen, että nyt tässä ollaan ihan mahakas ihminen. Painokin on  alkanut nousta, mikä on vähän järkytys. Kaiken kaikkiaan painoa on tullut n. 3kg, josta 1,4kg tuli viimeisen kolmen viikon aikana, jaiks:D Olo on ilman noita vatsa- ja selkäkipuiluita hyvä. Enää ei ole pahaa oloa (paitsi satunnaisesti silloin jos syöminen venyy) ja henkinen vireystila on hyvä. Tämä saisi jatkua vielä joulukuuhun asti, jolloin opetusharjoittelukin on onnellisesti ohi.

Palataan seuraavaksi todennäköisesti hankintapostauksen kanssa:)

❤ Lempi

Iloiset uutiset perheille (16+3)

Siitä on nyt pari viikkoa, kun kerroimme perheillemme Lylleröstä. Silloin elettiin viikkoja 14+. Voi että, minkä tunteikkaan loppuhuipennuksen se viikko saikaan. Palaan siihen hieman myöhemmin, aloitetaan sen viikon alusta.

Lysti kertoi vanhemmillensa heti alkuviikosta, ja vastaanotto uutisesta oli oikein lämmin. Meitä oli jännittänyt, kuinka he reagoisivat uutiseen, mutta jännitys oli ollut aivan turhaa. Niin kuin se yleensä onkin, mutta aina pitää jotenkin jännittää. Seuraavana päivänä Lysti kertoi siskolleen, joka oli uutisesta aivan innoissaan. Hänellä on ennestään kaksi lasta, jotka saavat nyt Lylleröstä ensimmäisen serkun:)

Sitten pitikin odottaa monta päivää, että koittaisi sunnuntai, jolloin kerroimme minun perheelleni. Juhlistimme sunnuntaina äitini syntymäpäiviä, ja olimme suunnittelleet jo ajat sitten, että annamme äidilleni lahjaksi viinipullon, jonka etiketin tilalle laitanme Lyllerön ultrakuvan.

Siinä sitten syötiin, ja minä ja Lysti kihersimme, että milloin avataan lahjat. Lahjojenjako koitti, ja annoin pullon äidilleni taktisesti nurinpäin, ettei etiketti näkynyt heti. Ilahtunut ”ooi ihanaa” muuttui nopeasti hämmästyneen epäuskoiseksi ilmeeksi, kun äitini käänsi pullon oikein päin. Ensimmäisten sanojen sisältö oli jotakuinkin: ”onko tää vitsi?” Tässä vaiheessa minä jo kyynelehdin: ”susta tulee maaliskuussa mummi”. Samalla siskoni istui sohvan kulmassa hipihiljaa. Koitti ilmeisesti prosessoida, että mitä ihmettä tapahtuu:D

Veikkasin, että itkuksihan tämä kertominen menee, ja niinhän se menikin. Minä, siskoni ja äiti vollotimme kaikki:D Pikkuveljeni kommentti oli kutakuinkin: ”Kumman mahassa se on”. Uutiset otettiin siis myös erittäin hyvin vastaan, ja kertominen meni juuri niin kuin olimme suunnitelleet. Äitini hoki illan aikana lukemattomia kertoja ”voi vitsi”. Teki hyvää, kun vihdoin pääsi julkistamaan tämän uutisen niille kaikista läheisimmille.

Kertominen on lähtenyt vähän lumipalloefektinä pyörimään, mutta edelleen koen, että tämä on vielä pieni salaisuus. Olen niin taikauskoinen, että vieläkin ajattelen, että tapahtuu jotain pahaa, mitä enemmän tätä uutista levittää. Vaikka se on kyllä ihan höpsöä, ihan kuin sillä kertomisella olisi mitään väliä suuntaan tai toiseen. Kamelinselkä katkesi eilen, kun jostain syystä päätin kertoa töissä esimiehelleni raskaudestani. Olin ajatellut kertoa vasta rakenneultran jälkeen, mutta jotenkin ne sanat eilen vain ryöpsähtivät suustani. Piti ehkä selitellä sitä, miksi pyydän isompia housuja. Että en minä ole lihonnut, minulla on ihan oikea syy niin isoille housuille!

Esimieheni siihen kommentoi, että aika aikaisin olen liikkeessä, ettei vielä olisi tarvinnut kertoa. No ei olisi ei, mutta en tiedä, kuinka kauan pystyn meidän osastolla tekemään töitä. Selkä kipeytyy yhä enenevissä määrin vuorojen jälkeen, ja välillä 8h seisten on aika tuskaa. Siihen vielä kaikki laatikoiden nostelut, kyykkimiset ja kurottelut – voin kertoa, ettei tee kamalan hyvää. Nyt kuitenkin kertomisen ansiosta sain tietää, että osaston vaihto väliaikaisesti onnistuu jossain vaiheessa, ja pääsen kassalle, jossa on mahdollisuus istumiseen. Jipii! Toisaalta ahdistaa myös osaston vaihto, koska tykkään työkavereistani ja työstäni. Kroppani ei vain pidä siitä fyysisestä työstä.

Tällä hetkellä ahdistus on aika kova sana, valitettavasti. Ja kaikki alkoi tuosta töissä kertomisesta! Ehkä se on vain nämä hormonit? Sydänäänet kuuluvat dopplerilla hyvin, ja kaikki on tähän asti sujunut niin hyvin mahdollista. Olo on hyvä, välillä huippaa ja etoo, mutta muuten ei ole mitään ongelmaa. Sisäinen kelloni herättää joka päivä seitsemän jälkeen, ja herään onneksi enää vain kerran yössä vessaan. Koko ajan on kamala jano, ja juonkin varmaan ensimmäistä kertaa elämässäni sen vaaditut 2 litraa. Silti jotenkin kamalasti stressaa. Ehkä se tästä, kun ei se stressaaminenkaan hyvää tee.

❤ Lempi

Raskauskuplassa (13+4)

Hyvää huomenta!

Tänään vaihtuisi vanhan kaavan mukaan 13. viikko 14. viikoksi, mutta nyt eletäänkin jo 13+4. Kokoan viikkon 11. ja 12. kuulumiset tähän ja viikko 13 skipattiin nyt kokonaan np-ultran jälkeen, kun pompattiin vähän eteenpäin viikoissa. Virallinen la on nyt siis 21.3. Laskeskelin jo, että äitiysloma alkaa 14.2. Aika söpöä.

11. raskausviikko

Oli ensimmäinen kouluviikko, siis elokuun viimeinen viikko. Ei mitään mullistavia oireita. Kohtu kipuili, kun vaihdoin öisin asentoa. Yölliset pissareissut aiheuttavat sen, että aamuisin on kamala jano. Aamupalalla menee kevyesti kolme 0,4l lasillista vettä.

Neljän tunnin luennot olivat tuskaa. Istuminen oli jotenkin todella kamalaa ja tukalanoloista. Päivän päätteeksi piti istua vielä kuumassa bussissa. Vatsassa kiersi ja oksetti. Muuten paha olo on ollut kurissa, onneksi! Ruoka maistuu aika tavalliseen tapaan. Sienet etovat edelleen, toivottavasti tästä ei jää mitään ikuista traumaa!

12. raskausviikko

Ensimmäinen kokonainen syyskuun viikko. Olen alkanut juoda taas kahvia, kouluaamut eivät käynnisty ilman kupillista. Luulen, että kahvinjuonnilla on välitön vaikutus siihen, että taas närästää ihan kamalasti. Närästys alkaa usein lounaan jälkeen ja jatkuu siihen saakka, kunnes pääsen rennieiden luo. Makea maistuu. Lysti kommentoi, että alavatsani näyttää erilaiselta, ja olen itsekin vähän tuumaillut, josko jo pieni vatsa olisi pullahtanut. Tai ei se vatsa ennestäänkään pieni ole, mutta nyt siinä on jotain muuta muotoa:D

Sellaiset minikuulumiset niiltä viikoilta. Olo on edelleen erittäin hyvä, enää ei väsytäkään. Kiitos sinulle, joka kommentoit, että väsymys menee ohi! Se todellakin meni. Herään joka päivä viimeistään klo 7 (jopa vapaapäivinä?!), enkä nuku päiväunia. Alaselkä kipuilee töissä ja vatsan toiminta on vähän vaihtelevaa. Pieniä ällötyksiä tulee silloin tällöin, etenkin jos ruokaväli pitenee yli 4h. Kesäkurpitsa ällöttää ja himoitsen mansikkajogurttia. Ja makeaa. Suklaata menisi vaikka kuinka paljon. Koetan kuitenkin rajoittaa, koska en halua, että paino tässä nousisi turhaan. Toistaiseksi se ei ole edes noussutkaan.

Ihan uskomatonta, että 1. kolmannes on ohi. Se meni niin nopeasti! Ja hullua, että tiistaina vaihtuu jo 15. raskausviikko. Seuraava etappi on neuvola, joka on 1,5 viikon päästä. Ei aavistustakaan mitä siellä tehdään, mutta toivon, että kuulisimme taas beben sydänäänet. Se nopea jumpsutus oli vain niin ihanaa kuunneltavaa. Melkein jo harkitsin kotidopplerin ostoa, mutta pidättäydyin siitä kuitenkin. Lystin järjen äänellä oli ehkä jotain asiaa sen kanssa.

Täytyy muuten kehua, kuinka nopeasti seulan tulokset tulivat. Kävimme 13.9. ultrassa ja illalla n. 9h ultrasta oli tulokset tulleet NetPostiin. Tulos oli normaali, ei kohonnutta riskiä<3 Pitäisi varata vielä fysioterapeutille aika. Kunta tarjoaa kaksi käyntiä, yhden nyt raskauden alussa ja toisen synnytyksen jälkeen. Minun olisi pitänyt käydä siellä 12. viikolla, mutta enpä saanut aikaiseksi varata aikaa.

Sitten otsikkoon. Huomaan pikkuhiljaa ajautuvani onnelliseen raskauskuplaan. Minua hymyilyttää koko ajan mahdottomasti ja välillä uppoudun näihin hattara-ajatuksiin ehkä hiukan liiaksikin. Käänteentekevä päivä oli np-ultra. Sitä ennen oli huolia keskenmenosta ja ties mistä, mutta kun näki tämän pienen jo ihmistä muistuttavan siellä heilumassa, niin kaikki huolet kaikkosivat. Mitä vain voi vielä tapahtua, mutta nyt aion olla onneni kukkuloilla ja nauttia. Ensi viikolla on äitini syntymäpäivät ja paljastamme uutisen perheelleni. En enää malttaisi salailla, mutta toisaalta kiva yhdistää uutinen äidin lahjaan. Jännittää, mutta toisaalta ihana päästä vihdoin jakamaan tämä uutinen perheillemmekin.

❤ Lempi

9. raskausviikko

Voisiko tämä väsymys jo loppua? Päivistä menee hyvät siivut hukkaan, kun on pakko nukkua päiväunet. Esimerkiksi lauantaina heräsin 8.30, olin kotoa pois 9.40–12, nukuin 12.30-13.30 ja illaksi meninkin töihin. Töiden jälkeen iltapala ja heti nukkumaan. Kuten edellisen kerran kirjoitin, odotan kauhulla koulun alkua. Opiskelen yliopistolla suomen kieltä ja nyt minulla alkaa aineenopettajan opinnot, jotka ovat intensiivisyydessään erittäin rankat. Luvassa on mm. tällaisia herkkupäiviä: koulua 8-15, jonka perään töitä 16-20.30. Superia!

9. raskausviikko ei tuonut mukanaan mitään erikoista. Vähän itkuherkkyyttä lisää ja pieniä tussahteluja, mutta ei mitään dramaattista muutosta normaaliin eloon. Lempiohjelmani Masterchef Australia jatkui  ja olen useasti itkeskellyt aiempien kausien jaksoissa, kun lempparini onnistuvat. Nyt itkin jokaisen onnistuneen kotikokin kohdalla. 1,5h non-stopkyynelehdintää:D Voi luoja. Silmät kostuvat muutenkin milloin mistäkin ja milloin missäkin. Töissä, julkisilla paikoilla, ihan missä vaan.

Paha olo jatkuu edelleen. Nyt kun on rv 9+ niin vau.fi kertoi, että paha olo yleensä helpottaa. No ei täällä vaan. 3h on ehdoton maksimi ruokailuvälille. Uutena oireena on tullut nälkä. Vaikka olisin juuri syönyt hyvin, niin ei mene kauaa, että minulla on jälleen kiljuva nälkä. Lysti naureskelikin, että kehenköhän Lyllerö on tullut. Lystillä nimittäin on aina nälkä:D Mielitekoja ei juurikaan ole, lähinnä etovien ruokien lista pitenee. Listalla on mm. kananmunat, kanttarellit, tofu. Elän tällä hetkellä puurolla ja jälkiuuniruisleivillä. Ruokasuunnittelu on hankalaa, koska tämän päivän ruokaa ei välttämättä tee enää huomenna mieli. Näin kävi mm. pinaattikeiton kanssa.

Olen päässyt eroon joka aamuisesta rintakivun tsekkaamisesta. Tajusin yksi päivä, ettei ole enää pakottava tarve testata, ovatko tissit vielä kipeät. Kyllä ne ovat, niin kipeät, etten enää voi nukkua vatsallani. Mitään vatsankasvua en ole huomannut, koska se on koko ajan turvonnut ja kun tuota pötsiä on jo ennestään. Ainut indikaattori tällä hetkellä ovat työhousuni, jotka ovat alkaneet puristaa.. Ne ovatkin ainoat käytössä olevat housut, muuten käytän mekkoja ja hameita. Töissä alaselkä on alkanut kipuilemaan, mutta se johtuu ilmeisesti siitä, että pakaralihakseni on jumissa?! Lysti paineli selkääni ja ainut kipupiste löytyi pakarasta. Pitäisi siis venytellä… Olen unohtanut kirjata yhden alkuviikkojen oireen, joka jatkuu edelleen aina silloin tällöin. Välillä iho on niin kosketusherkkä, että kaikki kosketus tuntuu pahalta. Tämä on ollut tosi erikoinen oire, onko muilla ollut ihon aistiherkkyyttä?

Meillä olisi ollut nt-ultra 9.9., joka olisi ollut 11+6, mutta jouduin harmikseni siirtämään sitä. Onneksi vain muutamalla päivällä ja ultra on nyt 13.9. 12+3. Miten siihen asti malttaa odottaa? Mieli on onneksi hyvä. Ei enää kamalia keskenmenon pelkoja ja osaan jo nauttiakin tästä olotilastani. Tuntuu, että tämä ensimmäinen kolmannes menee niin sumussa ja salassa. Tavallaan odotan jo isoa vatsaa ja sitä, että on näkyvästi raskaana. Silloin raskaus ehkä tuntuu itsellekin todellisemmalta.

Minulla on ensihankintapostaus luonnoksissa, koitan saada sen kirjoitettua loppuun ennen seuraavaa raskausviikko-päivitystä! Ihanaa alkanutta viikkoa:)

❤ Lempi

8. raskausviikko

On pitänyt kirjoittaa tällä viikolla vaikka kuinka monta kertaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. En niin millään. Enpä ole saanut aikaiseksi mitään muutakaan. Tämän viikon päivärytmi on ollut kuta kuinkin seuraava:

9.00 Herätys
9.10 Koira lenkille
9.30 Aamupala

10-12 Touhuamista: kaupassa käyntiä, juoksevien asioiden hoitamista

12-14 Päiväunet

14.30 Töihin valmistautumista
16-20 Töissä

Päiväunet ovat olleet ihan välttämättömät! Päikkärit eivät ole minulle mikään uusi juttu, olen nukkunut niitä paljonkin. Mutta en joka päivä, ja näin syvää unta kuin nyt olen nukkunut. Eilen pääsin nukkumaan päikyt vasta neljän aikaan ja siitä seurasi kamala päänsärky.

Paha olo on ollut seurana useana päivänä, mutta on ollut myös päiviä, kun pahaa oloa ei ole ollut. Siitäkös sitten heti alkoi pelkokela pyöriä: ”onkohan nyt kaikki hyvin, miksen vain nauttinut niistä pahan olon päivistä?!”. Kohtu tuntuu kasvavan urakalla, välillä tulee tosi kovia hetkittäisiä repäisykipuja. Etenkin, jos käännän yöllä kylkeä liian rivakasti.

Koulu jatkuu parin viikon päästä ja väsyttää jo nyt, miten tulen jaksamaan. Pahimmillaan päivät ovat 8-20, jos koulupäivälle sattuu myös työvuoro. Ehkä pitää saada juotua kahvia, niin jaksaisi edes vähän paremmin. Mitään uusia raskausoireita tai oireettomuuksia tällä viikolla ei ole tullut. Välillä sitä havahtuu miettimään, että tällaistako tämä on. En oikein tiedä, millaiseksi ensimmäisen kolmanneksen olin kuvitellut, harva kun useimmiten siitä kertoo. Mutta en valita, jos pääsen näinkin helpolla.

Tänään viikkoja on kasassa 8+1. 9. viikko siis! Hurjaa, että 3 viikkoa enää, niin päästään turvallisille vesille, tai ainakin turvallisemmille. Ja se tarkoittaa sitä, että asiasta pitäisi alkaa kertoa myös perheille. Onneksi on kolme viikkoa aikaa valmistautua siihen henkisesti. Voiko siihen toisaalta koskaan olla tarpeeksi valmis?:D

❤ Lempi

7. raskausviikko

Viikot vierivät. Voisin aloittaa tällä fraasilla jokaisen raskausviikkopostauksen, koska aika tuntuu menevän todella nopeasti. Ja mitä enemmän viikkoja kertyy, sitä lähempänä on asian paljastaminen perheillemme. Emme ole puhuneet perheenlisäyksestä perheillemme oikeastaan mitään, joten asia tulee heille täytenä yllätyksenä. Ajattelimme kertoa bebestä np-ultran jälkeen.

7. raskausviikon oireet

Paha ja etova olo.
Tämä on ollut viikon pahin oire. Tämä on hankaloittanut syömisiä, koska on tehnyt mieli vain hapankorppuja ja juustoa. Tämän seurauksena vatsani on vetänyt totaalijumiin. Lämpimäksi ruuaksi olen syönyt mm. pakastepizzoja ja muuta hyvää vatsalle.. Tällä viikolla aion skarpata ja sunnuntaina täytettiin jääkaappi salaattitarvikkeilla ja söin aamupalaksi puuroa ja visibliniä. Josko se vatsa tästä alkaisi taas toimimaan.

Pahoinvointi paheni viime viikolla 6. raskausviikosta. Puhdistin läjän kanttarelleja, ja se haju sai yökkimään niin pahasti. En varmastikaan voi syödä kanttarelleja pitkään aikaan… Hajuaisti on myös terävöitynyt, koska useat eri hajut saivat aikaan yökkirefleksin. Kertaakaan en ole oksentanut, mistä olen iloinen. Paha olo onneksi helpottaa töissä, koska se voisi muuten olla vähän hankalaa. Olen töissä ruokakaupassa ja siellä kaiken maailman hajuja riittää.

Pahaan oloon auttaa, kun muistan syödä tarpeeksi usein. Tuntuukin, että koko ajan saisi olla mupeltamassa jotain. Kun vielä söisin tarpeeksi terveellisesti, niin eihän tässä olisi mitään hätää. Yllättävää kyllä, mitään makeaa ei tee mieli. Meillä on kotona tummaa suklaata ja kitkatteja, mutta en ole koskenut niihin. Tämä on minulle todella poikkeuksellista, koska rakastan makeaa ja etenkin suklaata.

Väsymys.
Toiseksi pahin oire. Eri blogeja lukiessani ihmettelin raskauden sänkyyn kaatavaa väsymystä, mutta en enää. Eilen nousin ylös, käytin koiran, söin aamiaista, kävimme kaupassa ja menin takaisin nukkumaan. Haukottelen pitkin päivää maailman makeimpia haukotuksia ja voisin nukkua kellon ympäri. Uni tuntuu olevan todella syvää unta, enkä meinaa saada aamuisin silmiä auki.

Mielialanvaihtelut.
Olen ollut suht’tasainen, omasta mielestäni, mutta huomaan ärsyyntyväni ihmeasioista, saan miniraivareita, jotka menevät onneksi ohi ja olen ehkä aavistuksen itkuherkempi. Toisaalta olen todella itkuherkkä jo muutenkin. Välillä olo on kuin olisi taantunut  lapseksi, tekee mieli polkea jalkaa ja kaikki on ihan tyhmää.

Rintojen kasvukivut.
Rintojen kipu on muuttunut. Nännit arastavat edelleen, mutta kasvukivut tulevat vihlontana ja kipu tuntuu syvemmällä rinnoissa.

Raskaus pyörii mielessä joka päivä. Meillä ei ole pienelle edes vielä työnimeä! Lysti ehdotti nimeksi Möhistä, mutta en oikein lämmenyt nimelle. Enkä ole vielä uskaltanut nimetä pientämme, koska en ole uskaltanut vielä kiintyä. Nimeäminen tekee vauvasta konkreettisempaa ja todellisempaa, ja ennen ultraa en voinut tietää, onko kohdussani edes mitään. Ultran jälkeen ajatukseni ovat muuttuneet ja huomaan kiintyväni pieneen päivä päivältä enemmän. Sen huomaan jo puheen tasolla: puhuttelen häntä täällä pieneksi ja puheessa bebe ei ole enää pelkästään se.

❤ Lempi

6. raskausviikko

Ihan uskomatonta, että nyt on jo elokuu. Tänään eletään viikkoja 6+2, 6. raskausviikko hujahti mökillä. Sain kuin sainkin viikko sitten varattua ensimmäisen neuvolan ja saimme ajan jo tälle viikolle! Kotikunnassamme ensimmäinen neuvolakäynti on viikoilla 7–9. Yllätyin, kun aikaa varatessani minulta kysyttiin, onko raskaus saanut alkunsa spontaanisti vai hoidoilla. Vastasin, että hoidoilla, koska puolisoni on nainen. Tämän jälkeen minulta kysyttiin, milloin munasolut oli luovutettu. Siinä sitten korjailin, että ihan omat munasolut, mutta luovutetut siittiöt. Mitä lie sairaanhoitaja ajatteli, mutta selitti sitten, että munasolujen ikä vaikuttaisi tuleviin seulontoihin.

Täytyy kyllä antaa kiitosta, että hoitaja otti heti kopin parisuhteestamme, koska pyysi puolisoanikin täyttämään esitietolomakkeen, I-sanaa ei mainittu puhelun aikana kertaakaan. Myös esitietolomake yllätti positiivisesti. Vaikka raksi ruutuun -kohdassa on I niin selitekohdassa on ”I = isä/kumppani/puoliso”. En ymmärrä, miksi siinä ei voi pelkästään lukea kumppani/puoliso, mutta tämä on ehdottomasti parempi kuin ei mitään. Saa nähdä, kuinka neuvolan hoitajamme ottaa meidät vastaan. Odotan mielenkiinnolla!

Tuleva keskiviikko on jännittävä päivä, koska silloin on tämä neuvolakäynti JA varhaisultra. Hassu sattuma, mutta kelpaa meille, koska olemme molemmat silloin vapaalla. Neuvola on heti aamusta klo 8 ja varhaisultra muutama tunti myöhemmin. Varhaisultra jännittää. En ole uskaltanut hihkua ja fiilistellä raskautta, koska jos selviääkin, että se on vain tuulimuna tai muuta ikävää. Lysti sen sijaan elää jo niin kuin vatsassa olisi jotain. Se on toisaalta tosi ihanaa, koska se tekee raskaudesta vähän konkreettisempaa, ja en olisi tätä Lystistä heti uskonut. Lysti kun on meistä se realistisempi ja rationaalisempi persoona (kyllä olet muru!) ja minä enemmän haihattelija.

Sitten kuudennen viikon oirekirjoa. Se on ollut hyvin vähäistä, mutta kuitenkin oireita on ollut. Ei mitään maata mullistavia uusia oireita ja tämä listaus on hyvin viime viikon kaltainen. Kuudes raskausviikko meni oikein leppoisasti, ja olo on edelleen hyvä.

6. raskausviikon oireet 

Kipeät rinnat.
Edelleen, mutta yhä vähenemään päin. Etenkin vasen rinta on melkein jo normaalin tuntuinen varsinkin aamuisin. Rinnat kipeytyvät iltaa kohden. Huomasin myös ensimmäiset uudet raskausarvet rinnoissani, joten ne ovat todistetusti kasvaneet!

Paha olo.
Ehdottomasti lisääntynyt, etenkin jos ruokailujen välit venyvät liian pitkiksi. Pahoinvointi keskittyy yleensä iltoihin. Olo on useimmiten erittäin krapulainen. Tiedättehän: on paha olo, olisi pakko syödä, ei tee mieli ruokaa, mutta ruoka auttaisi. Kamala oravanpyörä ja Ihan kamala olo, mutta jos saan jotain alas (twix-patukat ovat oiva hätäruoka), niin olo helpottuu huomattavasti. Onneksi Lysti toimii järjen äänenä ja on patistamassa syömään.

Vatsan juiliminen ja repäisykivut.
Vatsaa on juilinut menkkamaisesti läpi viikon. Öisin jos käännän rivakasti kylkeä, niin vatsaa repäisee ikävästi.

Vessassa ravaus.
Jatkuu yhä ja mikä pahinta, nyt myös öisin! Yhtenä yönä kävin pahimmillaan NELJÄ KERTAA vessassa. Parhaimmillaan pääsen yhdellä heräämisellä.

Kahvi etoo.
Kyllä, uskokaa tai älkää, en ole juonut kahvia sitten viidennen raskausviikon. En edes mökillä nauttinut aamukahvia, koska kahvia ei tee mieli ollenkaan. Tämä jos joku on Oire isolla O:lla! Muodon vuoksi yritin saada puolisen kuppia alas, etten herättäisi epäilyksiä.

Eilen kerroin raskaudesta parhaimmille ystävilleni. Tai no kerroin ja kerroin, kun en saanut sanottua ”olen raskaana”. Ystäväni kysyi, miten vauvaprojekti etenee ja ainut mitä sain aikaan vastaukseksi oli ”hyvin” ja leveän virneen sekä hysteeristä naurua. Samainen ystäväni oli jo aavistellut, että olen raskaana, koska en ole kertonut projektista mitään:D Varsinainen raskausmeedio. Siinä sitten hoettiin, että uskomatonta ja nyt ollaan niin aikuisia ja että voiko tämä olla totta. Näitä asioita ihmettelen yhä joka päivä. Uskomatonta. Epätodellista. En voi käsittää. Ne ovat olleet kuluneiden viikkojen fiilikset ja ovat sitä edelleen. Ehkä keskiviikon jälkeen asiat konkretisoituvat taas hieman.

❤ Lempi