Hän ei kiirehdi (40+5)

Vauvalla ei ole mikään kiire ulos. Laskettu aika oli tiistaina, ja nyt mennään viidettä päivää yli. Oli hieman masentavaa, kun neuvola-ajasta tuli muistutustekstiviesti. Vielä reilu viikko sitten kuvittelin, että vauva olisi jo täällä ja neuvola-ajan voisi vain perua. Mutta ei, hän on päättänyt majailla. Toisaalta inseminaatiosta/hedelmöittymisestä laskettuna laskettu aika olisi eilen tai tänään, tuo 21.3. oli laskettu kuukautisista.

On se silti jännä, millainen vaikutus mieleen lasketun ajan ohittamisella on. Vaikka se ei todennäköisyyksien nojalla ole millään tavalla realistinen ja se on vain hyvin laskennallinen, niin silti sitä harmittelee, että on jo yli ja vauva on ”myöhässä”. Samalla epämiellyttävä kärsimättömyys valtaa mielen ja elämä tuntuu olevan varsinaisessa odotustilassa. Yhdeksän kuukautta on mennyt niin nopeasti, mutta nämä viimeiset päivät ennen syntymää matelevat. Vielä muutama viikko sitten olin sitä mieltä, ettei haittaa yhtään, että menee yli. Niin se mieli muuttuu.

Supistuksia ei ole juuri ollenkaan tai siis ei ollenkaan. Viime tiistaina selässä tuntui etäisesti jotain supistuksiin viittaavaa, mutta ne loppuivat, kun pääsimme kotiin. Muutamia ärripurripäiviä ja lisääntynyttä unentarvetta lukuunottamatta vointi on erittäin hyvä. Jotain liitoskipujen tapaista oli, mutta nekin kivut loppuivat. Lysti on ollut kotona viime maanantaista asti, ja nyt ollaan oikeastaan vain lomailtu. Toisaalta aika ihanaa, että meillä on ollut näin paljon parisuhdeaikaa. Lystin pitkät vapaat loppuvat kuitenkin ensi perjantaina, joten toive olisi, että bebe saapuisi maailmaan ennen sitä, niin Lysti saisi maksimoitua bebevapaan.

poks

Neuvola on tosiaan tiistaina, ei aavistustakaan mitä siellä tehdään. Käydään toteamassa, että jahas vauva ei ole syntynyt ja painoa on taas kertynyt? Perjantaina saan soitella synnärille (10 päivää yli lasketun ajan), että vauva ei ole ulkona. En haluaisi käynnistykseen. Haluaisin, että luonto hoitaisi tämän homman. Pelko käynnistyksestä tekee odottamisesta vaikeampaa. Mitä pidemmälle tämä menee yli lasketun ajan, sitä enemmän synnytyskin on alkanut pelottaa.  Lähinnä se, jos jotain käy. Tässä parina viime päivänä olen vain purskahtanut itkuun ilman mitään syytä, ja se on loppunut yhtä nopeasti kuin on alkanut. Näinä ohikiitävinä hetkinä synnytyspelko/-jännitys on vain tiivistynyt, vaikka muuten mieli on rauhallinen.

Teimme sairaalaa varten tahdonilmaisun kuoleman/vakavan sairastumisen varalle. Eihän se mikään virallinen dokumentti ole, koska käräjäoikeus ei ole sitä vahvistanut, mutta onpahan jotain mustaavalkoisella, jos minulle jotain käy. Kirjasimme, että jos minulle käy jotain niin lapsi saa olla puolisoni hoivissa, ja hän saa tehdä lasta koskevat päätökset. Sairaalakassi on kutakuinkin pakattu, beben kotiutumisvaatteet valittu ja synnytystoiveet kirjattu. Kotona on siistimpää kuin aikoihin, koska iltaisin tulee siivottua, jos vaikka tulisi lähtö. Toivottavasti tästä tulee tapa syntymän jälkeenkin. Kouluhommia olisi jäljellä vielä yksi, josta toivoin luistavani syntymän takia. Pah, Lyllerö on eri mieltä ja haluaa, että en lusmuile. Vitsikäs kaveri.

Eli me odotamme, edelleen. Mikäs kiire tässä mihinkään.

❤ Lempi

 

Mainokset

Mitä meille kuuluu? (39+0)

Kiitos kuulumisten kyselijät, ne oli tarvittava potku persuuksiin päivittämisen suhteen! Laskettuun aikaan on enää tasan VIIKKO, ja eilen oli viimeinen ”virallinen” neuvolakäynti. Seuraava aika neuvolaan on yliaikaiskäynti maaliskuun lopulla, saa nähdä päästäänkö sinne asti. Itselläni on vahva kutina, että vauva syntyisi 19.3. Yhdessä synnytysunessani vauva syntyi sinä päivänä, ja olisihan se hienoa syntyä Minna Canthin päivänä, saisi liputuksen siinä samalla.

Mitä ollaan tehty, kun ei olla kuulumisia päivitetty? Olen koittanut riipiä kevään opintoja kasaan. Suoritin yhdessä periodissa 20 opintopistettä, siis koko kevään saldon parissa kuukaudessa. Viimeinen tentti oli viime viikolla, ja tällä viikolla olisi palautettavana yksi kotitentti. Samaan aikaan olen koittanut edistää gradua ja valmistella kotia vauvakuntoon. Viime lauantaina sain valmiiksi pyykkisouvin. Halusin pestä kaikki pienet vaatteet itse ja minä hölmö aloitin vielä niiden silittämisen. Onneksi Lysti osallistui silittämistalkoisiin ja sai  myös pestäväkseen pyykkiä. Mutta nyt, vihdoin, kaikki Lyllerön vaatteet on pesty ja viikattu kaappiin. Ensi kertaa varten: aloita pyykkäys ajoissa! Meillä on muutenkin ollut pieni projekti tämä tilan raivaaminen Lyllerön tavaroille. Se on edellyttänyt tavaroiden siirtelyä ja ennen kaikkea kaiken turhan karsimista ja kuljettamista kierrätykseen. Mutta on mukava, kun kaapit tyhjenevät roinasta, vaikka se ottaakin aikaa.

vauvan vaate_140317

Muuten koti on vihdoin vauvaa vaille valmis. Makuuhuoneeseen on asennettu portti, Lyllerön sänky on pedattu, itkuhälytin ladattu ja kaukalokin on jo autossa. Tämä oli Lystille tärkeä etappi, kun pari viikkoa sitten hän asensi sen autoon. Auto on Lystin silmäterä, ja nyt kun autossa on jotain konkreettista vauvaan liittyvää, niin siitäkös riemu repesi<3 ”Mikset oo yhtään innoissas!! En kestä, että meillä on kaukalo autossa!”, meillä ei ihan innostukset kohdanneet. Tämä pönä tässä muistuttaa bebestä ihan tarpeeksi:D Onhan se söpöä, että toinen niin intoilee. Lysti on meistä muutenkin malttamattomampi, bongailee kaikki vastasyntyneet kaupungilta ja on jo melko kärsimätön. Lysti tosin on tilannut beben vasta 20. päivän jälkeen, kun siten hän saisi mahdollisimman pitkän toisen vanhemman vapaan.

Kiitos lakimuutoksen Lysti saa jäädä toisen vanhemman vapaalle (siis ”isyys”vapaalle) ennen adoption voimaantuloa. Tämän kun tajusimme helmikuussa, niin melkein itkin onnesta. On aivan ihanaa, että Lysti saa jäädä meidän kanssa kotiin eikä tarvii stressata, miten työvuorot saisi sumplittua. Ilmoitus vanhempainvapaasta otettiin Lystin työpaikalla todella hyvin vastaan, ja esimieskin totesi, että täytyykin ottaa selvää vanhempainvapaauudistuksista. Tästä tuli tosi hyvä mieli! Kumpa meidän neuvolanhoitajakin ottaisi selvää uudistuksista.. Sen lisäksi voimme hakea elatustukea adoptioprosessin ajalle.

kalenteri_140317

Oma vointini on edelleen tosi hyvä. Viime postauksen jälkeen huimauskin saatiin kuriin, kun kävin raskausvyöhyketerapiassa ja raskaushieronnassa. Ilmeisesti niskat olivat niin jumissa, että se aiheutti huimausta. Mitään muita kipuja ei oikein olekaan ja elo on melko tavallista. Vatsa on tosin laskeutunut ja se on todella valtava, mutta muuten raskautta  ei edes huomaisi:D Toissasunnuntaina minut yllätettiin babyshowereilla, olin ihan äimistynyt! En osannut moisia pippaloita edes toivoa, koska ystäväni ovat melko liikkuvaa sorttia ja ajattelin, ettei kenelläkään ole aikaa järjestää sellaisia. Vaan toisin kävi, ja olin juhlien jälkeen niin onnellinen, että se sai aikaiseksi ensimmäiset kunnon supistukset. Supistukset alkoivat juhlapaikan parkkipaikalla ja pahenivat autossa. Oli melkoista tuskaa selvitä kotiin asti, kun istualteen ei voinut oikein liikkua, ja liikettä olisin kaivannut.

Lysti oli meistä enempi paniikissa ja hoki, että johonkin pitäisi soittaa. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne ja sanoinkin, että kun tulee tosipaikka niin Lystin kuuluu naurattaa minua eikä panikoida:D Päästyäni suihkuun kivut helpottivat ja laimenivat vain menkkajomotukseksi. Oltiin helpottuneita, mutta samalla pettyneitä, että nyt ei päästykään hommiin. Sen jälkeen ei ole ollutkaan kuin satunnaisia menkkajomotteluja. Bebe viihtyy tiukasti yksiössään, mutta on onneksi jo mönkinyt alaspäin. SF-mitta oli jo laskussa, mikä tukee omia havaintojani siitä, että jotain alaspäin suuntautuvaa liikettä tapahtuu.

karkit_140317

Eilinen neuvolakäynti jätti pienen huolen itämään, kun vauvan sykkeet olivat hiukan liian korkeat. Normaalisti sykkeet huitelevat 150–160 välillä, mutta nyt ne kävivät 180 tuntumassa. Hoitajasta ei saanut oikein irti, pitääkö huolestua vai ei, ja mistä näin korkeat sykkeet voivat olla merkkinä. Pikagooglauksen tuloksena syynä voi olla esimerkiksi tulehdus. Ohjeeksi kuitenkin saatiin, että pitää kotona seurailla sykkeitä, ja jos ne edelleen ovat siellä 180 tuntumassa, niin sitten soittaa äippäpolille. Jäimme miettimään, että jos meillä ei olisi ollut kotidoppleria, olisiko meidät lähetetty äippäpolille suoraan neuvolasta? Kotona sykkeet olivat onneksi 140–150, mittailtiin muutaman kerran päivän aikana.

Summasummarum, elossa ollaan, kovasti odotetaan bebeä saapuvaksi. Koetan päivitellä kolmanneskuulumiset ja muut vielä ennen syntymää, nyt aloitan kotitentin pakertamisen, niin vapautuu aikaa muuhunkin. Ai niin, minulle on piirtynyt maailman haalein linea negra ja Lystin sisko näki unta, että meille syntyi poika. Saa nähdä kuinka käy.

Kivaa viikkoa!

❤ Lempi