Tällä hetkellä kuluva kiertoni on tulossa pian päätökseensä. On hieman jännät paikat, koska kuukautisten alkaminen määrittelee suuntaa-antavasti ovulaation paikan ja siten sen, tuleeko tästä ensimmäinen yrityskierto vai ei. Tämän kuun työvuorot menevät onneksi niin, että joka päivä pitäisi päästä klinikalle vuoroista tai muusta riippumatta. Tänään alavatsa juili lupailevasti, joten eiköhän ne sieltä kohta ala.
Sitten itse asiaan eli ovulaation bongaukseen. Huhtikuun kierto toimi testailun harjoituskiertona. Testeiksi valikoin Pregcheckin ja Clearbluen digitaalisen testin (ei sitä älyttömän kallista monta päivää vilkuttavaa). Nämä olivat kohtuuhintaiset ja liuskatesteistä koin Pregcheckit luotettavimmiksi kuin nimettömät liuskatestit. Tunnepohjalta siis mentiin. Clearbluen testeistä olen lukenut paljon hyvää ja halusinkin ne nimenomaan ”varmistus”testeiksi. Ensisijaisesti käytän siis Pregcheckiä ja Clearblueta silloin, kun haluan varmistaa Pregcheckin tuloksen.
Päädyimme tilaamaan testit Raskauskeiju.fistä. Joka kerta naurattaa tuo lähetystavan mainostus:
* * Ostoksesi toimitetaan ilman lähettäjän nimeä, huomaamattomassa kirjelähetyksessä * *
Mikä on toki vain hyvä asia, jos ja kun ei halua testien joutuvan väärien silmien alle, kuten esimerkiksi meidän tapauksessa. Testit tulivat huomaamattomassa kirjeessä kotiin asti. Testien laatikot oli litistetty siististi, ja testit olivat laatikoissaan litistyksestä huolimatta.

Harjoituskierron testaus eteni seuraavaan tapaan:
Kp* 13
Aloitin testaamisen. Ensimmäisenä yllätti itse testaamistapahtuman tarkka ohjeistus. Kasta tikkua vain MAX-rajan alle, älä missään nimessä yli! Uita tikkua 3 sekuntia! Pidä testiä ylösalaisin tai lappeellaan, mutta ei miten sattuu! Tästä kaikesta selvittyäni odotin. Pregcheckin kanssa 5 min, CB:n kanssa 3 min. Tulos: Pregcheckiin haalea viiva, CB:ssä tyhjä pallo.
Kp 14
Käynti klinikalla ja ultraus. Tästä kirjoitinkin jo aiemmin, ultrassa näkyi 18mm folli. Kotona testaus ja sama tulos: ei ovulaatiota. Kuitenkin Pregcheckin viiva oli jo näkyvämpi! CB:ssä sama tympeä pallo.
Kp 15
Testaus iltapäivällä, kun pääsin päivän riennoista kotiin. Tässä vaiheessa syvennyin odottaessani Clearbluen testin ohjeisiin, erityisesti kohtaan ”Ohjeita testaukseen”. Jaahas, tuumasin ja totesin, että onneksi tämä oli vasta harjoituskierros. Muutama tekninen seikka vaati rukkausta: edellisestä vessakäynnistä on hyvä olla 4 tuntia, älä juo kamalasti ennen testausta, testaa aina samaan kellon aikaan. Minä olin testaillut aina miten ehdin ajattelematta sen kummemmin. Päätin siirtää testaukseen aamun, koska silloin nämä kriteerit täyttyvät melkoisella varmuudella.
Testauksen tuloksena haaleaa viivaa ja tyhjää palloa. Yllätyksekseni tunsin jo turhautumista koko testaamista kohtaan. Voi miten soimasinkin itseäni: nyt jo, vasta harjoituskierroksessa! Soimaaminen vaihtui huvittumiseen, kyllä ihminen on kärsimätön. Niin nopeasti testailusta katosi jännitys ja uutuuden viehätys. Lysti tsemppasi: kyllä se varmasti sieltä tulee, joko huomenna tai myöhemmin. Huomionarvoista oli, että Pregcheckin viiva oli jälleen himpun verran tummempi.
Kp 16
Ensimmäinen aamutestaus. Kolmen minuutin ja viiden minuutin pitkä odotus. Pregcheckissä testiviivan kanssa yhtä tumma viiva ja mikä parasta Clearbluessa hymynaama. Mikä onni ja riemu, mikä onnistumisen tunne! Onnistuin löytämään etsimäni! Olisin halunnut hehkuttaa onnistumistani koko maailmalle. BONGASIN OVULAATIONI! SAIN HYMYILEVÄN NAAMAN! Tyydyin kuitenkin lähettämään Lystille kuvia testeistä useiden huutomerkkien ja juhlaemojien saattelemana. Riemua ei aiheuttanut pelkästään se, että minä onnistuin ovuloimaan, mutta että onnistuin löytämään sen, saamaan tuloksen niihin hemmetin testeihin!
Tämä kahden testin käyttö osoittautui toimivaksi ratkaisuksi. Sivuhuomatuksena muuten, Womanlog -sovelluksen ennustus ovulaatiosta meni täysin pieleen. Joten sitä käytän enää vain hyvin suuntaa-antavana ja kuukautistenmerkkaussovelluksena. Tosin enemmän tällä on merkitystä niille, jotka saattavat käyttää vain sovellusta ovulaation seuraamiseen.
❤ Lempi
*Raskauden yrityssanastoa: kp = kuukautisten kiertopäivä