Sairauslomalla (34+6)

Kolme viikkoa sitten alkuraskaudesta tuttu huimaus palasi kuvioihin. Ensimmäinen viikko oli suhtsatunnaista huimausta lähinnä koiran kanssa lenkillä. Oli siinä hauvalla ihmettelemistä, kun matka pysähtyi säännöllisen epäsäännöllisesti. Piti vähän keräillä itseänsä siinä, kun silmissä pimeni.

Edellisellä viikolla (32+6)  huimaus paheni niin, että maailma alkoi kieppua luennolla istuessakin. Melko vinkeä tunne, kun huone alkaa pyöriä ja silmissä pimenee. Päätin soittaa neuvolan neuvontaan, että mitäs nyt. Vastaukseksi sain, että huimaus voi johtua monesta asiasta. Vauva voi painaa isoja verisuonia, niska-hartiaseudun jumit heikentää verenkierto tai syynä voi olla matala verenpaine ja alhainen hemoglobiini. Tai vaikka kaikki nämä yhdessä. ”Ei mitään vakavaa, mutta onhan se kiusallista” totesi terveydenhoitaja. No, onhan se vähän, kun ei tiedä, milloin taas pimenee.

Siitä syystä kysyin, että mitä kannattaisi tehdä töiden suhteen. Täysin turvallisesti en huimauksen kanssa voi tehdä töitä, se tuli huomattua jo alkuraskaudessa. Nyt varsinkin kun vatsa on näin iso, ja työ sisältää paljon kumartelua ja kyykistelyä. Neuvolan hoitaja oli ehdottomasti sairasloman kannalla. En saanut aikaa neuvolalääkärille, joten neuvolasta ohjeistettiin varaamaan aika terveyskeskuslääkärille. Kerrankin sain neuvolan neuvonnasta hyvää palvelua ja vaivani otettiin tosissaan, vaikka kyse on ”vain” huimauksesta. Jotenkin on niin kamala kynnys soittaa näistä vaivoista, kun ”raskauteen nyt kuuluu kaikenlaista vaivaa” ja ”raskaus ei ole sairaus”.

Terveyskeskuslääkärikin oli aivan ihana. Nuorempi mies, joka pahoitteli ajan myöhästymistä (!!), vaikka ajanvarauksesta oli sanottu, että ajat ovat noin-aikoja. Lääkäri kyseli raskauden kulusta ja oli iloinen, että kaikki on mennyt hyvin. Hän totesi, ettei ala tutkimaan huimauksen syytä tarkemmin, kun voi johtua niin monesta asiasta. Hän kysyi, milloin minulla on seuraavan kerran neuvola ja kirjoitti sairauslomaa sinne asti, kaksi viikkoa eli äitiyslomaan asti! Olin ihan äärettömän yllättynyt. Luulin, että saisin saikkua vain muutaman päivän. Lääkäri tosin painotti, että töihin saan mennä oman olon mukaan.

No, tänään on viimeinen päivä ennen äitiyslomaa, enkä palannut töihin. Kävin perjantaina vyöhyketerapeuttisessa raskaushieronnassa. Kallonpohja, niska-hartiat ja oikeastaan koko kroppa on niin jumissa, ettei veri pääse kiertämään. Hieroja veikkasi, että tämä olisi syynä huimaukseenkin. Ja tuohtui, ettei minua ole tutkittu tarkemmin, koska ei huimauksen pitäisi olla normaalitila, joka jätetään tutkimatta. Niin, nyt kun ajattelen, niin eihän sen kai pitäisi olla.

Loppuraskaus on ollut kuin paluu alkuraskauteen. Ensinnäkin huimaus, sehän oli ensimmäinen raskausoireeni. Toisekseen tällä hetkellä suurin mielitekoni on maustamaton jogurtti, ihan niin kuin ensimmäisillä viikoilla! Ai kamala kun luulin, että jogurtti oli loppunut enkä saanu iltapalaksi jogurttia. Tuli ihan kamala olo:D Mutta voi sitä onnea, kun aamulla sitten löysin avaamattoman litran purkin jääkaapista. Olin niin onnellinen! Selkäkivut ovat palanneet. Alaselän sijaan kipuilee yläselkä ja pahasti. Ainut ero alkuraskauteen on hämärät vatsan kivut. Eilen meni monta tuntia, että sain unta. Kummallakaan kyljellä ei voinut maata enkä osaa/tykkää/pysty nukahtamaan selälleen. Niin ja väsymys, se on palannut. Virkeä keskiraskaus on ohi, eikä iltaisin meinaa pysyä silmät auki.

Bebe painaa ylävatsaa ja liikkeet ovat nykyään enää epämääräisiä muljumisia. Paitsi eilen tosin, kun Lysti painoi pään vatsalle, niin hän sai pari terävää potkua päähän. Ei käynyt pienelle, että hänen yksiöönsä nojailtiin. Nyt liikkeitä tuntuu jo paljon, vihdoinkin. Typerä typerä etuistukka, seuraavassa raskaudessa toivon sen mahdollisimman taakse. Joko beben peppu tai pää painaa vatsaan sellaisen kohdan, joka on ihan kosketusarka. Se on kipeä ja jos se ei ole kipeä, niin se kohta kutisee ihan älyttömästi. Huomenna on synnytystapa-arvio ja toivon tosissani, että se on peppu, joka painaa. Joulukuussa tyyppi istui, tammikuun neuvolassa käsikopelolla veikattiin raivotarjontaa ja nyt en kyllä yhtään osaa sanoa. Hikka tuntuu välillä ylhäällä ja välillä alhaalla. Niin tosiaan, hikankin tunnen nykyään! Elettiinkö viikkoa 32, kun ihmettelin vatsan tasaista nakutusta, joka häiritsi nukahtamista. Ja sitten tajusin, hikka!<3

Elossa siis ollaan, ja tällainen megalomaanisen pitkä postaus viime aikojen kunniaksi:D Josko sitä reipastuisi loppuajaksi, huomenna on enää 5 viikkoa laskettuun aikaan, apua!

❤ Lempi

Rv 26+0 – alle 100 päivää laskettuun aikaan!

Mitä täällä tapahtuu! Viikot vain vierii, laskettuun aikaan on enää 98 päivää. Herranen aika, alle sata päivää!! Harjoittelu loppuu tällä viikolla, o n n e k s i. Se on ollut mahdottoman antoisaa, mutta samalla myös hyvin kuluttavaa ja aikaa vievää. Ehkä sen on voinut päätellä tästä hurjasta postaustahdista? Joululoman aion pyhittää vauva-asioille: tehtävä- ja hankintalistat polttelevat jo mielessä. Yksi raskaana oleva kaverini tosin totesi, että onneksi on muuta ajateltavaa, muuten sekoaisi näihin vauvajuttuihin. Ja tottahan se, olisi liikaa aikaa murehtia, jos ei olisi koko ajan menossa.

Eilen oli sokerirasitus, hyi yäk. Kamalin osuus oli ehdottomasti sen litkun juominen. Se ei ollut millään tasolla hyvää, vaikka olikin kylmää ja makeaa. Kysyin siinä litkua hörppiessäni, että tuleeko ihmisille siitä yleensä huono olo. Hoitaja vastasi, että hyvin harvoin. Se oli huojentava vastaus. Litkun tökkiminen alkoi ikävällä tavalla muistuttaa nuoruusvuosien bileiltoja, kun liian makeita litkuja ei saanut enää alas. Toisaalta tämä mielleyhtymä huvitti sen verran, että sen avulla selvisin litkun alassaamisesta. Ja sitä juomaa oli huomattavasti vähemmän kuin laktoosirasituksessa! Vain 3dl. Olin kuvitellut, että joudun istumaan käytävällä odotustilassa sen pari tuntia, mutta väärässä olin. Pienestä varastohuoneesta oli tehty viihtyisä lepohuone, jossa oli pehmeitä tuoleja ja sänky. Sekä totta kai oksennuspusseja:D Oli ihana olla siellä hiljaisuudessa ja oikeastaan unohdin, että olen terkkarissa.

Ensimmäisen tunnin olin melko pöhnäinen, sokerijuoma saikin minut pahoinvoinnin sijaan uneliaaksi. Onneksi viimeiset harjoittelutuntien tuntisuunnitelmat pitivät minut kiireisenä, rasituksen aikana ei saanut nukahtaa. Kaiken kaikkiaan pari tuntia meni yllättävän nopeasti. Paastosin vain 10,5 h, koska luin HUSlabin ohjeista, että paastoaika on 10-14 h. Halusin aamukiukun ja pahan olon välttämiseksi syödä iltapalan mahdollisimman myöhään. Tulokset tulivat jo samana iltana OmaKantaan: arvot olivat kaikki hyvin alle raja-arvojen, ei siis radia. Eli tervetuloa joulu ja suklaat<3

Paitsi, että ei. Ainakaan kovin ylenpalttisesti, koska paino oli taas noussut. Tällä kertaa tosin vähemmän, +600 g/vko edellisestä neuvolasta. Tänä aamuna kävin siis neuvolassa. Olen äitini kanssa varma, että neuvolan vaa’at ovat joku salaliitto. Ne näyttävät aina enemmän kuin kotivaa’at! Tämäkin vaaka näytti 4kg enemmän kuin kotivaakani, hemmetti. Eipä terkka siitä painosta mitään sanonut, mutisi taas, että on se taas noussut. No on on, minkäs teet. Osa on varmaankin nesteitä, joka on kaikki kertynyt sormiin. Nämä on sellaset nakit tällä hetkellä, että oksat pois. Sain ohjeeksi nyt oikein tarkasti tarkkailla, jos tulee päänsärkyä, näköhäiriöitä tai kovaa kutinaa käsiin tai jalkapohjiin. En aluksi osannut yhdistää sitä raskausmyrkytykseen, koska terkka ei sanonut sitä ääneen. Mutta raskausmyrkytystä varten siis tarkkailen. Yksi oireista on tuollainen mahtava painonnousu kuin minulla nyt on ollut.

Kuunneltiin sydänäänet (sama 150+) ja terkka mittasi sf-mitan, keskikäyrällä mennään edelleen. Kerroin vatsakivuistani ja Lyllerön vähäisistä liikkeistä, mutta en saanut niihin oikein mitään vastausta. Ainoastaan hyväksynnän pohdinnoilleni, että pitäisi varmaan käyttää tukivyötä koko ajan ja Lyllis varmaankin on jossain istukan takana potkimassa. Oikea ranteeni on alkanut temppuilemaan viime viikolla, sitä särkee lähes joka päivä. Tämäkin rannekanavaoireyhtymää muistuttava vaiva on hyvin yleistä raskaudessa. Eli siihenkin pitäisi joku tuki hommata. Kohta olen tukipaketissa koko nainen:D Sen lisäksi pari viikkoa sitten alkoi suonenvedot, joihin olen nyt muutamina öinä herännyt. Ai kamala se tekee kyllä kipeää.

Seuraava neuvola on kuukauden päästä, sitä ennen on perhevalmennuksen ensimmäinen kerta. Sen lisäksi varattiin aika seuraavaa neuvolalääkäriä varten, joka on helmikuussa 5 vkoa ennen laskettua aikaa!! Se on ilmeisesti synnytystapa-arviokerta, eli katsotaan missä asennossa Lyllerö köllöttelee. Tässä on alkanut pikkuhiljaa kirkastua, että tämä pieni pitäisi jossain vaiheessa saada ulos tavalla tai toisella. Ja se jossain vaiheessa on ihan pian.

❤ Lempi

Kiire (21+1)

Miljoona postausideaa ja luonnosta, mutta mitään en ole saanut julkaistuksi. Opetusharjoittelu vie paljon aikaa, työt vie toisen osan ja lopun ajan nukun. Nyt kuitenkin myöhästyneet bussit tarjosivat hetken omaa aikaa ja pääsin kirjoittamaan kuulumisiamme. Ensi viikolla on Kela-neuvola ja maanantaina oli rakenneultra! Palaan rakenneultran kanssa hieman myöhemmin, sitä ennen tulee Poika vai tyttö -postausta, jonka tekemistä olen odottanut jo ennen kuin olin raskaana:D

Viime viikolla ryhdistäydyimme vauvavakuutusten kanssa. Harkitsimme OP:n vakuutuksen ja Lähitapiolan vakuutuksen välillä. OP:lla ensimmäinen vuosi olisi ollut ilmainen ja se olisi korvannut enemmän: terapioita, hammashoitokuluja jne. Näitä olisi voinut räätälöidä omien halujensa mukaan. Lähitapiolasta saamme paremmat keskittäjäedut, koska kaikki vakuutuksemme ovat Lähitapiolassa. Saamme sieltä myös S-bonusta, pienet purot ja sitä rataa. Lähitapiolan kokonaishinta muutenkin oli pienempi ja hinta laskee enemmän lapsen kasvaessa kuin OP:lla. Se korvaa tärkeimmät, tapaturmat ja sairauden hoitokulut. Tapaturmissa ei ole omavastuuta ja hoitokuluissa kerran maksettava 100€ ja lopuista kerroista 10%, mikä kuulosti meistä inhimilliseltä. Samalla otimme minulle tapaturmavakuutuksen ja otamme vielä ainakin raskausajaksi sairauden hoitokuluvakuutuksen. Täytyy kehua vakuutusneuvojaamme. Hän oli suunnilleen meidän ikäisemme, ellei nuorempi, ja ymmärsi taloudellisen tilanteemme, eikä siksi yrittänyt myydä kaiken maailman vakuutuksia. Tällaista palvelua arvostan.

Työt vievät kyllä mehut. Sain sentään isommat työhousut, jotka nekään eivät mahdu kunnolla päälle:D Ponnariviritelmä on käytössä edelleen. Täytyy katsoa, milloin joudun pyytämään vieläkin isommat housut.. Osastovaihdosta ei ole kuulunut mitään, ja ensimmäiset joulun listat on jo julkaistu. Että se siitä aikaisin liikkeellä olosta? En ole jaksanut asiasta muistuttaa, koska toisaalta pärjään vielä hyvin nykyisellä osastolla ja toisaalta en haluaisi luopua työkavereistani.

Ja puolivälinkin yli ollaan menty ilman mitään hehkutuspostausta! Vatsa kasvaa kasvamistaan, mutta se on edelleen löysä makkara, jonka saan piilotettua mekkojen alle. Kukaan ei ole kommentoinut eikä kysynyt, joten oletan, että ihmiset edelleen kuvittelevat minun lihonneen. Tai sitten ympärilläni on harvinaisen kohteliaita ihmisiä, jotka spekuloivat selkäni takana:D Toisaalta kukaan tuskin osaa odottaa meiltä lasta, joten ihan ymmärrettävää, että lihominen on ykkösvaihtoehto. Ja on sitä lihomistakin tapahtunut, neuvolalääkärissä kiloja oli +3kg. Kävin eilen illalla uudestaan vaa’alla ja kolmessa viikossa on tullut toiset 3 kg lisää! Huhhuh, voiko tähän tottua?

Siinä nopeat pikapäivitykset! Ja sitten seuraavan postauksen kimppuun:D

❤ Lempi

 

 

Neuvolalääkäri (18+1)

Eilen kipaistiin jälleen neuvolassa, tällä kertaa lääkärillä. Oltiin ihan överiaikaisin paikalla, kun meillä oli hoitajan kanssa tullut väärinymmärrys ajasta. Oltiin paikalla 8.20, aika oli oikeasti vasta klo 9.00. Luultiin, että se olisi ollut 8.40. No eipä siinä, aika meni ihan yllättävän nopeasti siinä odotellessa ja itse vastaanotto kesti ehkä 15min. Aikaa oli alunperin varattu tunti:D Käynnin jälkeen Lysti totesi, tämä oli leppoisin neuvola/lääkärikäynti raskauteen liittyen, enkä voi olla muuta kuin erittäin samaa mieltä. Ehkä tähänkin alkaa jo tottua.

Vähän jännitti taas, miten uusi ihminen meidän perhemuotoon suhtautuu. Olin vähän varuillani, kun näin, että lääkärimme on hieman vanhempaa sukupolvea. Hyi minua ja ennakkoluulojani, koska lääkärimme oli mitä mukavin! Ei selkeästikään oltu hänen ensimmäinen naispariasiakkaansa, hän oli niin luontevasti meidän kanssa. Kyseli, miten päädyimme siihen, että kumpi synnyttää ja juteltiin siitä tovi. Aivan ihana lääkäri kertakaikkisesti. Kyllä saa olla kiitollinen, että meille on sattunut näin mukavaa hoitohenkilökuntaa, toivottavasti hyvä onni jatkuu.

Kerrankin käynti osui hyvään saumaan. Vatsani alkoi viikonloppuna kipuilla, kun tein kaksi tosi pitkää ja raskasta työvuoroa. La-su -välisenä yönä en saanut nukuttua, kipu oli niin kova ja hyvää asentoa oli hankala löytää. Luulen, että vatsa ja Lyllerö tykkäsi kyttyrää noista työvuoroista, selkäkin oli tosi huonona. Saisinpa sen osastosiirron mahdollisimman pian, ei tämä seisomatyö enää hirveän kauaa pidä jaloilla. Eli oli jotain ”valitettavaa”, kun lääkäri kysyi vointia.

Kipujen takia lääkäri teki pikaisen sisätutkimuksen, jossa kaikki oli ok ja laittoi lähetteen labraan. Pääsen taas pissailemaan purkkiin. Vähän oli proteiinit koholla, mutta tämä ei ilmeisesti yksistään tarkoita mitään hälyttävää. Mutta saapahan suljettua tulehdukset pois tai mahdollisesti sitten jotain hoitoa, jos siinä näytteessä jotain on. Seuraava käynti onkin sitten rakenneultra, johon on vielä kaksi ja puoli viikkoa. Tai no lähes kolme, mutta kaksi ja puoli kuulostaa paljon vähemmältä.

Meillä on perheen kesken pieni sukupuoliveikkaus menossa. Lysti, vanhempani ja siskoni veikkaavat tyttöä, minä ja veljeni poikaa. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa ikinä tuli rehellinen poikaolo. Aikaisemmin olen poikaoloillut sen tähden, että tottuisin ajatukseen pojasta, mutta nyt on jo ihan oikea poikaolo. En osaa eritellä, mistä ja miten se tuli, mutta se on hyvin vahva tunne. Hassua:)

Ollaan tehty jo jotakin hankintoja ja vatsa kasvaa tällä hetkellä silmissä. Viime viikon lopulla havahduin siihen, että nyt tässä ollaan ihan mahakas ihminen. Painokin on  alkanut nousta, mikä on vähän järkytys. Kaiken kaikkiaan painoa on tullut n. 3kg, josta 1,4kg tuli viimeisen kolmen viikon aikana, jaiks:D Olo on ilman noita vatsa- ja selkäkipuiluita hyvä. Enää ei ole pahaa oloa (paitsi satunnaisesti silloin jos syöminen venyy) ja henkinen vireystila on hyvä. Tämä saisi jatkua vielä joulukuuhun asti, jolloin opetusharjoittelukin on onnellisesti ohi.

Palataan seuraavaksi todennäköisesti hankintapostauksen kanssa:)

❤ Lempi

1. neuvola ja varhaisultra

Huh väsymystä. On pitänyt kirjoittaa keskiviikosta jo monet kerrat, mutta työpäivät ja tämä uusin oire, puuduttava väsymys, ovat vieneet kaikki voimat. Nyt on kuitenkin ensimmäinen kunnon vapaapäivä tällä viikolla ja vihdoinkin aikaa kirjoittaa.

Keskiviikko oli jännittävä päivä, varmaan yksi elämäni jännittävimmistä. Aamulla oli ensimmäinen neuvolakäynti ja puoliltapäivin varhaisultra. Neuvolaan lähtö oli kyllä surkeiden sattumusten sarja. Ensiksi Lystin pyörän lukko ei meinannut aueta. Kun matkaan päästiin, niin pyörästäni tippuivat ketjut, eikä niitä saanut enää paikoilleen. Tämän seurauksena sain ensimmäisen hormonihirmukohtauksen. Kirosin keskellä katua ja mieleni teki viskoa pyörää ympäri lähitienoota. Vähän sitä taisinkin siinä ravistella. Kamalaa, miten omaa käytöstä ei voi vaan hallita! Onneksi päästiin autolla matkaan ja oltiin perillä kaikesta huolimatta ajoissa. Neuvola jännitti niin paljon, että pahoinvointini oli moninkertainen.

Meidän neuvolan terveydenhoitajamme oli ihan mukava. Aika hiljainen, mutta ystävällinen. Perhemuotomme ei näyttänyt olevan ongelma tai jos oli, niin meistä ei ainakaan tuntunut siltä. Käynti kesti vähän yli tunnin, ja sen aikana kävimme läpi esitietolomaketta, kunnan järjestämiä seulontoja, vointiani, tulevia neuvolakäyntejä ja niiden ajankohtia. Ruokavaliossa pitäisi petrata kalsiumin saannin kanssa. Todennäköisesti tulen ottamaan sen purkista, koska maitoa en juo ja juustoakaan en syö. Lopuksi tutustuimme neuvolaan ja sen omahoitopisteisiin. Meillä verenpaine mitataan ja pissan ”stiksaus” tehdään itse ennen lääkärin vastaanottoa. Saimme myös läjän esitteitä matkaan, joita olen iltaisin lueskellut.

Neuvolan mukaan laskettu aikamme on 22.3.2016 ja viikot vaihtuisivat aina keskiviikkoisin, joten 3.8. oli viikkoja kasassa jo 7+0 neuvolan laskuissa. Kerroimme omasta laskemisen tuloksesta, mutta vastaukseksi saimme, että ”minä lasken nyt näin ja tällä mennään”. Selvä, sillä mennään. Neuvolassa viikot lasketaan aina viimeisistä kuukautisista, ainakin täällä päin. Meidän laskujen mukaan viikkoja oli keskiviikkona kasassa 6+4, joka varhaisultrassa varmistui paikkaansa pitäväksi. Aion siis itse laskea ja elää alkuperäisillä viikoilla, enkä neuvolan viikoilla.

Jos neuvola jännitti, niin voi elämä, miten paljon varhaisultra jännitti. Kävimme ultrassa Helsingin Perhe-Artessa, joka sijaitsee Käpylässä. Ultrauksen suoritti kätilö, joka oli älyttömän mukava. Totesi heti alkuun, että ”Teille on tulossa vauva”. Se kuulosti niin hassulta ja uskomattomalta! Vastasimme, että toivottavasti. Hän kyseli meidän hoidoista: missä kävimme, oliko ruuhkaa. Kysely tuli jotenkin niin luontevasti, että naisparien hoidot ovat hänelle varmaan tuttuja. Oli mukavaa rupatella hoidoista, niin kuin ne eivät olisi mitenkään poikkeava lastenhankintatapa. Tai me emme olisi mitenkään normeista poikkeavia.

”Siinä hän on.” Näimme meidän pienemme ensimmäisen kerran, se hetki oli sanoinkuvailematon. Lystin silmät kostuivat ja itse vain hymyilin. Vähän yllätyin, ettei kyynel vierähtänyt silmästä! Hänellä oli kokoa 7 mm ja koko vastasi viikkoja 6+4. Pieni sydän löi niin mahdottoman kovaa. Ruskuaispussikin löytyi lopulta. Meidän pieni on kerännyt kaiken kohdusta löytyvän itsensä lähelle, joka aiheutti hieman sydämentykytyksiä. Kätilö epäili, että meille olisi tulossa kaksoset ja vielä identtiset.

Ultrassa näkyi toinen syke, mutta epäselvästi alkion takana. ”Montako alkiota teille siirrettiin?” Kysymystä seurasi epäuskoinen hiljaisuus ja hermostunutta naurua. ”Ei meille siirretty mitään”. Kätilö ultrasi ja ultrasi. Toinen syke oli kuitenkin napanuoran syke. Tämän pitäisi näkyä vasta viikolla 8, joten bebemme olikin vain aikaansa edellä. Joten loppu hyvin kaikki hyvin, yksi pieni pitäisi olla tulossa. Olin kaiken lisäksi edellisenä yönä nähnyt unta, että ultrasta löytyisi kaksoset, joten ei kyllä naurattanut yhtään tämä epäily! Kerroimme epämääräisistä vatsakivuistani, ja ne liittyvät todennäköisesti kohdun kasvuun. Kohtuni on kuulemma turvonnut, joka on merkki aktiivisesta kasvusta.

Ultraus Perhe-Artessa maksoi vain 84 €. Väestöliitolla se olisi maksanut 70€* enemmän.   Suosittelemme  paikkaa lämpimästi! Seuraavan kerran pitäisi mennä labroihin viikolla 10+0, ja ensi viikolla odotan np-ultran lähetettä saapuvaksi. Ultraus on viikoilla 10+0–13+6, joten enimmillään menee 6 viikkoa, että näemme beben taas. Se ei ole kovin pitkä aika, koska sitten minulla alkaa taas koulukin ja tuntuu, että siihen on vain hyvin vähän aikaa.

❤ Lempi

*Sain kommentoijalta tiedon, että naisparit ja itselliset naiset saavat kela-korvauksen Väestöliiton varhaisultrasta! Luulin, että korvauksen saa vain alkututkimuksista, mutta tämä on ilahduttava tieto:) Kokonaishinta varhaisultralle on 181€ ja kela-korvauksen jälkeen hinnaksi jää 151€ (ultraus 91€ + lääkärin palkkio 60€).