Me olemme naispari pääkaupunkiseudulta ja minä olen Lempi, parin raskautuvaksi yrittävä osapuoli. Olemme aloittaneet hoitotaipaleemme maaliskuussa 2016, kun varasin ajan ensikäynnille Helsingin Väestöliiton lapsettomuusklinikalle. Kirjoitan lisää klinikan valinnastamme myöhemmin. Nyt käymme läpi alkututkimuksia, ja ensimmäisen yrityskierron olisi tarkoitus alkaa tämän kuun puolivälissä, kun kiertoni alkaa alusta.
Olen lukenut useita naisparien odotus-ja hoitoblogeja enkä voi kylliksi kiittää, miten paljon infoa olen saanut niistä. Silti yllätyin, miten eri tavalla asiat voivat mennä, kun meidän hoitotaipale alkoi. Siksi päätin aloittaa blogin, koska tietoa eri käytännöistä ja tavoista ei voi olla ikinä liikaa. Kirjoitan blogia tietopankiksi, päiväkirjaksi ja viihdykkeeksi itselleni ja muille. Tulen todennäköisesti kirjoittamaan tätä blogia ensisijaisesti yksin omasta näkökulmastani, Lysti ei oikein kirjoitushommista perusta. Tai mistäs minä tiedän, sen verran uutta tämä kaikki meille molemmille on.
Tällä postauksella käynnistän tämän homman blogimaailmassa ja palaan postauksineni pian linjoille! Odotellessa lisää postauksia voit tutustua tämän hetkiseen hoitoaikatauluun ja kustannuksiin.
❤ Lempi