7. raskausviikko

Viikot vierivät. Voisin aloittaa tällä fraasilla jokaisen raskausviikkopostauksen, koska aika tuntuu menevän todella nopeasti. Ja mitä enemmän viikkoja kertyy, sitä lähempänä on asian paljastaminen perheillemme. Emme ole puhuneet perheenlisäyksestä perheillemme oikeastaan mitään, joten asia tulee heille täytenä yllätyksenä. Ajattelimme kertoa bebestä np-ultran jälkeen.

7. raskausviikon oireet

Paha ja etova olo.
Tämä on ollut viikon pahin oire. Tämä on hankaloittanut syömisiä, koska on tehnyt mieli vain hapankorppuja ja juustoa. Tämän seurauksena vatsani on vetänyt totaalijumiin. Lämpimäksi ruuaksi olen syönyt mm. pakastepizzoja ja muuta hyvää vatsalle.. Tällä viikolla aion skarpata ja sunnuntaina täytettiin jääkaappi salaattitarvikkeilla ja söin aamupalaksi puuroa ja visibliniä. Josko se vatsa tästä alkaisi taas toimimaan.

Pahoinvointi paheni viime viikolla 6. raskausviikosta. Puhdistin läjän kanttarelleja, ja se haju sai yökkimään niin pahasti. En varmastikaan voi syödä kanttarelleja pitkään aikaan… Hajuaisti on myös terävöitynyt, koska useat eri hajut saivat aikaan yökkirefleksin. Kertaakaan en ole oksentanut, mistä olen iloinen. Paha olo onneksi helpottaa töissä, koska se voisi muuten olla vähän hankalaa. Olen töissä ruokakaupassa ja siellä kaiken maailman hajuja riittää.

Pahaan oloon auttaa, kun muistan syödä tarpeeksi usein. Tuntuukin, että koko ajan saisi olla mupeltamassa jotain. Kun vielä söisin tarpeeksi terveellisesti, niin eihän tässä olisi mitään hätää. Yllättävää kyllä, mitään makeaa ei tee mieli. Meillä on kotona tummaa suklaata ja kitkatteja, mutta en ole koskenut niihin. Tämä on minulle todella poikkeuksellista, koska rakastan makeaa ja etenkin suklaata.

Väsymys.
Toiseksi pahin oire. Eri blogeja lukiessani ihmettelin raskauden sänkyyn kaatavaa väsymystä, mutta en enää. Eilen nousin ylös, käytin koiran, söin aamiaista, kävimme kaupassa ja menin takaisin nukkumaan. Haukottelen pitkin päivää maailman makeimpia haukotuksia ja voisin nukkua kellon ympäri. Uni tuntuu olevan todella syvää unta, enkä meinaa saada aamuisin silmiä auki.

Mielialanvaihtelut.
Olen ollut suht’tasainen, omasta mielestäni, mutta huomaan ärsyyntyväni ihmeasioista, saan miniraivareita, jotka menevät onneksi ohi ja olen ehkä aavistuksen itkuherkempi. Toisaalta olen todella itkuherkkä jo muutenkin. Välillä olo on kuin olisi taantunut  lapseksi, tekee mieli polkea jalkaa ja kaikki on ihan tyhmää.

Rintojen kasvukivut.
Rintojen kipu on muuttunut. Nännit arastavat edelleen, mutta kasvukivut tulevat vihlontana ja kipu tuntuu syvemmällä rinnoissa.

Raskaus pyörii mielessä joka päivä. Meillä ei ole pienelle edes vielä työnimeä! Lysti ehdotti nimeksi Möhistä, mutta en oikein lämmenyt nimelle. Enkä ole vielä uskaltanut nimetä pientämme, koska en ole uskaltanut vielä kiintyä. Nimeäminen tekee vauvasta konkreettisempaa ja todellisempaa, ja ennen ultraa en voinut tietää, onko kohdussani edes mitään. Ultran jälkeen ajatukseni ovat muuttuneet ja huomaan kiintyväni pieneen päivä päivältä enemmän. Sen huomaan jo puheen tasolla: puhuttelen häntä täällä pieneksi ja puheessa bebe ei ole enää pelkästään se.

❤ Lempi

1. neuvola ja varhaisultra

Huh väsymystä. On pitänyt kirjoittaa keskiviikosta jo monet kerrat, mutta työpäivät ja tämä uusin oire, puuduttava väsymys, ovat vieneet kaikki voimat. Nyt on kuitenkin ensimmäinen kunnon vapaapäivä tällä viikolla ja vihdoinkin aikaa kirjoittaa.

Keskiviikko oli jännittävä päivä, varmaan yksi elämäni jännittävimmistä. Aamulla oli ensimmäinen neuvolakäynti ja puoliltapäivin varhaisultra. Neuvolaan lähtö oli kyllä surkeiden sattumusten sarja. Ensiksi Lystin pyörän lukko ei meinannut aueta. Kun matkaan päästiin, niin pyörästäni tippuivat ketjut, eikä niitä saanut enää paikoilleen. Tämän seurauksena sain ensimmäisen hormonihirmukohtauksen. Kirosin keskellä katua ja mieleni teki viskoa pyörää ympäri lähitienoota. Vähän sitä taisinkin siinä ravistella. Kamalaa, miten omaa käytöstä ei voi vaan hallita! Onneksi päästiin autolla matkaan ja oltiin perillä kaikesta huolimatta ajoissa. Neuvola jännitti niin paljon, että pahoinvointini oli moninkertainen.

Meidän neuvolan terveydenhoitajamme oli ihan mukava. Aika hiljainen, mutta ystävällinen. Perhemuotomme ei näyttänyt olevan ongelma tai jos oli, niin meistä ei ainakaan tuntunut siltä. Käynti kesti vähän yli tunnin, ja sen aikana kävimme läpi esitietolomaketta, kunnan järjestämiä seulontoja, vointiani, tulevia neuvolakäyntejä ja niiden ajankohtia. Ruokavaliossa pitäisi petrata kalsiumin saannin kanssa. Todennäköisesti tulen ottamaan sen purkista, koska maitoa en juo ja juustoakaan en syö. Lopuksi tutustuimme neuvolaan ja sen omahoitopisteisiin. Meillä verenpaine mitataan ja pissan ”stiksaus” tehdään itse ennen lääkärin vastaanottoa. Saimme myös läjän esitteitä matkaan, joita olen iltaisin lueskellut.

Neuvolan mukaan laskettu aikamme on 22.3.2016 ja viikot vaihtuisivat aina keskiviikkoisin, joten 3.8. oli viikkoja kasassa jo 7+0 neuvolan laskuissa. Kerroimme omasta laskemisen tuloksesta, mutta vastaukseksi saimme, että ”minä lasken nyt näin ja tällä mennään”. Selvä, sillä mennään. Neuvolassa viikot lasketaan aina viimeisistä kuukautisista, ainakin täällä päin. Meidän laskujen mukaan viikkoja oli keskiviikkona kasassa 6+4, joka varhaisultrassa varmistui paikkaansa pitäväksi. Aion siis itse laskea ja elää alkuperäisillä viikoilla, enkä neuvolan viikoilla.

Jos neuvola jännitti, niin voi elämä, miten paljon varhaisultra jännitti. Kävimme ultrassa Helsingin Perhe-Artessa, joka sijaitsee Käpylässä. Ultrauksen suoritti kätilö, joka oli älyttömän mukava. Totesi heti alkuun, että ”Teille on tulossa vauva”. Se kuulosti niin hassulta ja uskomattomalta! Vastasimme, että toivottavasti. Hän kyseli meidän hoidoista: missä kävimme, oliko ruuhkaa. Kysely tuli jotenkin niin luontevasti, että naisparien hoidot ovat hänelle varmaan tuttuja. Oli mukavaa rupatella hoidoista, niin kuin ne eivät olisi mitenkään poikkeava lastenhankintatapa. Tai me emme olisi mitenkään normeista poikkeavia.

”Siinä hän on.” Näimme meidän pienemme ensimmäisen kerran, se hetki oli sanoinkuvailematon. Lystin silmät kostuivat ja itse vain hymyilin. Vähän yllätyin, ettei kyynel vierähtänyt silmästä! Hänellä oli kokoa 7 mm ja koko vastasi viikkoja 6+4. Pieni sydän löi niin mahdottoman kovaa. Ruskuaispussikin löytyi lopulta. Meidän pieni on kerännyt kaiken kohdusta löytyvän itsensä lähelle, joka aiheutti hieman sydämentykytyksiä. Kätilö epäili, että meille olisi tulossa kaksoset ja vielä identtiset.

Ultrassa näkyi toinen syke, mutta epäselvästi alkion takana. ”Montako alkiota teille siirrettiin?” Kysymystä seurasi epäuskoinen hiljaisuus ja hermostunutta naurua. ”Ei meille siirretty mitään”. Kätilö ultrasi ja ultrasi. Toinen syke oli kuitenkin napanuoran syke. Tämän pitäisi näkyä vasta viikolla 8, joten bebemme olikin vain aikaansa edellä. Joten loppu hyvin kaikki hyvin, yksi pieni pitäisi olla tulossa. Olin kaiken lisäksi edellisenä yönä nähnyt unta, että ultrasta löytyisi kaksoset, joten ei kyllä naurattanut yhtään tämä epäily! Kerroimme epämääräisistä vatsakivuistani, ja ne liittyvät todennäköisesti kohdun kasvuun. Kohtuni on kuulemma turvonnut, joka on merkki aktiivisesta kasvusta.

Ultraus Perhe-Artessa maksoi vain 84 €. Väestöliitolla se olisi maksanut 70€* enemmän.   Suosittelemme  paikkaa lämpimästi! Seuraavan kerran pitäisi mennä labroihin viikolla 10+0, ja ensi viikolla odotan np-ultran lähetettä saapuvaksi. Ultraus on viikoilla 10+0–13+6, joten enimmillään menee 6 viikkoa, että näemme beben taas. Se ei ole kovin pitkä aika, koska sitten minulla alkaa taas koulukin ja tuntuu, että siihen on vain hyvin vähän aikaa.

❤ Lempi

*Sain kommentoijalta tiedon, että naisparit ja itselliset naiset saavat kela-korvauksen Väestöliiton varhaisultrasta! Luulin, että korvauksen saa vain alkututkimuksista, mutta tämä on ilahduttava tieto:) Kokonaishinta varhaisultralle on 181€ ja kela-korvauksen jälkeen hinnaksi jää 151€ (ultraus 91€ + lääkärin palkkio 60€).