Kolme viikkoa sitten alkuraskaudesta tuttu huimaus palasi kuvioihin. Ensimmäinen viikko oli suhtsatunnaista huimausta lähinnä koiran kanssa lenkillä. Oli siinä hauvalla ihmettelemistä, kun matka pysähtyi säännöllisen epäsäännöllisesti. Piti vähän keräillä itseänsä siinä, kun silmissä pimeni.
Edellisellä viikolla (32+6) huimaus paheni niin, että maailma alkoi kieppua luennolla istuessakin. Melko vinkeä tunne, kun huone alkaa pyöriä ja silmissä pimenee. Päätin soittaa neuvolan neuvontaan, että mitäs nyt. Vastaukseksi sain, että huimaus voi johtua monesta asiasta. Vauva voi painaa isoja verisuonia, niska-hartiaseudun jumit heikentää verenkierto tai syynä voi olla matala verenpaine ja alhainen hemoglobiini. Tai vaikka kaikki nämä yhdessä. ”Ei mitään vakavaa, mutta onhan se kiusallista” totesi terveydenhoitaja. No, onhan se vähän, kun ei tiedä, milloin taas pimenee.
Siitä syystä kysyin, että mitä kannattaisi tehdä töiden suhteen. Täysin turvallisesti en huimauksen kanssa voi tehdä töitä, se tuli huomattua jo alkuraskaudessa. Nyt varsinkin kun vatsa on näin iso, ja työ sisältää paljon kumartelua ja kyykistelyä. Neuvolan hoitaja oli ehdottomasti sairasloman kannalla. En saanut aikaa neuvolalääkärille, joten neuvolasta ohjeistettiin varaamaan aika terveyskeskuslääkärille. Kerrankin sain neuvolan neuvonnasta hyvää palvelua ja vaivani otettiin tosissaan, vaikka kyse on ”vain” huimauksesta. Jotenkin on niin kamala kynnys soittaa näistä vaivoista, kun ”raskauteen nyt kuuluu kaikenlaista vaivaa” ja ”raskaus ei ole sairaus”.
Terveyskeskuslääkärikin oli aivan ihana. Nuorempi mies, joka pahoitteli ajan myöhästymistä (!!), vaikka ajanvarauksesta oli sanottu, että ajat ovat noin-aikoja. Lääkäri kyseli raskauden kulusta ja oli iloinen, että kaikki on mennyt hyvin. Hän totesi, ettei ala tutkimaan huimauksen syytä tarkemmin, kun voi johtua niin monesta asiasta. Hän kysyi, milloin minulla on seuraavan kerran neuvola ja kirjoitti sairauslomaa sinne asti, kaksi viikkoa eli äitiyslomaan asti! Olin ihan äärettömän yllättynyt. Luulin, että saisin saikkua vain muutaman päivän. Lääkäri tosin painotti, että töihin saan mennä oman olon mukaan.
No, tänään on viimeinen päivä ennen äitiyslomaa, enkä palannut töihin. Kävin perjantaina vyöhyketerapeuttisessa raskaushieronnassa. Kallonpohja, niska-hartiat ja oikeastaan koko kroppa on niin jumissa, ettei veri pääse kiertämään. Hieroja veikkasi, että tämä olisi syynä huimaukseenkin. Ja tuohtui, ettei minua ole tutkittu tarkemmin, koska ei huimauksen pitäisi olla normaalitila, joka jätetään tutkimatta. Niin, nyt kun ajattelen, niin eihän sen kai pitäisi olla.
Loppuraskaus on ollut kuin paluu alkuraskauteen. Ensinnäkin huimaus, sehän oli ensimmäinen raskausoireeni. Toisekseen tällä hetkellä suurin mielitekoni on maustamaton jogurtti, ihan niin kuin ensimmäisillä viikoilla! Ai kamala kun luulin, että jogurtti oli loppunut enkä saanu iltapalaksi jogurttia. Tuli ihan kamala olo:D Mutta voi sitä onnea, kun aamulla sitten löysin avaamattoman litran purkin jääkaapista. Olin niin onnellinen! Selkäkivut ovat palanneet. Alaselän sijaan kipuilee yläselkä ja pahasti. Ainut ero alkuraskauteen on hämärät vatsan kivut. Eilen meni monta tuntia, että sain unta. Kummallakaan kyljellä ei voinut maata enkä osaa/tykkää/pysty nukahtamaan selälleen. Niin ja väsymys, se on palannut. Virkeä keskiraskaus on ohi, eikä iltaisin meinaa pysyä silmät auki.
Bebe painaa ylävatsaa ja liikkeet ovat nykyään enää epämääräisiä muljumisia. Paitsi eilen tosin, kun Lysti painoi pään vatsalle, niin hän sai pari terävää potkua päähän. Ei käynyt pienelle, että hänen yksiöönsä nojailtiin. Nyt liikkeitä tuntuu jo paljon, vihdoinkin. Typerä typerä etuistukka, seuraavassa raskaudessa toivon sen mahdollisimman taakse. Joko beben peppu tai pää painaa vatsaan sellaisen kohdan, joka on ihan kosketusarka. Se on kipeä ja jos se ei ole kipeä, niin se kohta kutisee ihan älyttömästi. Huomenna on synnytystapa-arvio ja toivon tosissani, että se on peppu, joka painaa. Joulukuussa tyyppi istui, tammikuun neuvolassa käsikopelolla veikattiin raivotarjontaa ja nyt en kyllä yhtään osaa sanoa. Hikka tuntuu välillä ylhäällä ja välillä alhaalla. Niin tosiaan, hikankin tunnen nykyään! Elettiinkö viikkoa 32, kun ihmettelin vatsan tasaista nakutusta, joka häiritsi nukahtamista. Ja sitten tajusin, hikka!<3
Elossa siis ollaan, ja tällainen megalomaanisen pitkä postaus viime aikojen kunniaksi:D Josko sitä reipastuisi loppuajaksi, huomenna on enää 5 viikkoa laskettuun aikaan, apua!
❤ Lempi
Kuurupiilo 