Uusi klinikka korkattu

Mistäköhän sitä aloittaisi? Ensikäynnistä on jo muutama viikko, mutta sen jälkeen tunnelma on ollut kaikkea muuta kuin hempeä ja vauvakuumeinen. Felicitas tuntuu klinikkana paljon kliinisemmältä kuin Väestöliitto. Kyse on kuitenkin vain omista mielikuvista: suuri yksityinen jätti osti pienen kotikutoisen klinikan. Lääkärimme on oikein mukava, muistuttaa hämmentävän paljon Väestöliitolla ollutta lääkäriä, vaikka ei sama olekaan. Se tuo tietynlaista tuttuutta tähän hommaan.

Ensikäynnillä oli menossa kp 17, ja folli oli silloin vain 10 mm (!!). Kiertoni ovat pidentyneet aivan järkyttävän paljon verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen raskautta. Hämmentävää oli ne pari ”normaalin”pituista kiertoa (28 päivää) tässä välissä ja sen jälkeen ne ovat olleet taas 34–36 päiväisiä. Limakalvot näyttivät hyvältä ja kuulemma ”reserviä löytyy” eli sen puolesta ei huolta. Lääkäri epäili follin pienuuden tarkoittavan ovuloimattomuutta, joka johtuisi imetyksestä. Tätä pelkäsin ja osasin odottaa. Monet itkut itkettyäni ja asiaa käsiteltyäni aloimme Pompsun kanssa lopettelemaan imetystä. Se taipale on nyt päättynyt, ja se ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa.

Ensikäynniltä jäi mukaan muutakin huolta. Ulkosynnyttimistä löytyi jotain muutoksia, joista otettiin koepala. On epäilys, mistä muutokset voisivat johtua, mutta se varmistuu tässä parin viikon aikana. Painostakin puhuttiin (+10 kg vielä siihen painoon, jota oli ennen esikoista), onneksi meillä on painonpudotusprojekti käynnissä. Joulukuussa paino oli vielä 83 kg, nyt 75 kg. Käynnin jälkeen olo oli epätoivoinen ja äärettömän stressaantunut. Poissa oli se jännittävä kutkutus, jollainen oli aivan ensimmäisen ensikäynnin jälkeen ennen esikoista. Nyt päässä oli vain kamalasti kysymyksiä ja murhetta.

Olot ovat kuitenkin tasaantuneet. Kun imetys päättyi, niin arvatkaapa mitä? Kyllä, vauvakuume on iskenyt päälle ihan kunnolla. Nyt kutkuttaa ja voi sitä riemua, kun tänään pärähti tikkuun vanha tuttu hymynaama (kp 18)! Seuraavalla kerralla kun mennään klinikalle, niin tehdään uusi hoitosuostumus – sitten meitä hoidetaan parina<3

❤ Lempi

Mainokset

Oljet tallessa!

Hiphei, vihdoin sain varmistuksen olkien kohtalosta. Sähköpostitiedusteluun en ikinä saanut vastausta, joten lähetin toisen perään. En jaksanut enää odottaa, joten soitin tänään Felicitakselle. Asiakaspalvelu oli hieman tahmeaa. Joko en selittänyt asiaani tarpeeksi selkeästi tai sitten aspalla oli huono päivä. Joka tapauksessa tärkein on selvitetty, oljet ovat tallessa! Heidän tiedoissaan ei ilmeisesti ollut sopimuksen päättymispäivää. Onneksi sopimus löytyy meiltä, joten sen suhteen ei pitäisi tulla ongelmia. Vaikka Väestöliiton kaupasta on jo aikaa, tuntuu henkilökunta vielä olevan hieman ulalla meidän ”vanhojen asiakkaiden” kanssa.

Felicitaksen hoitaja selitti nopeasti puhelimessa muuttuneista käytännöistä. Me saamme vielä mennä ”vanhan kaavan” mukaan. Jos oikein ymmärsin, niin olkia riittäisi muutamaan hoitoon. Vastaisuudessa olkia ei saisi enää näin varata, vaan olkia tulisi ostaa jokaista hoitokertaa varten erikseen ja ennakkoon. Felicitakselle siirtyneet tai siellä aiemmin käyneet, osaisitteko avata tätä Felicitaksen käytäntöä? Lähinnä pohdin, ymmärsinkö hoitajan selityksen oikein. Eli jos syystä tai toisesta haluaisimme vielä kolmannen lapsen saman lahjoittajan siittiöillä, tulisiko meidän ostaa oljet ennakkoon? Nythän maksoimme varaus- ja säilytysmaksua kolmeksi vuodeksi 300 euroa, emmekä varsinaisesti vielä ostaneet olkia.

Tilasin viime viikolla ovistikkuja. Ajattelin tikuttaa tästä kierrosta alkaen. Näin ollen ehtisin tikuttaa kaksi kiertoa ennen huhtikuuta, jolloin toivottavasti pääsemme yrittämään ensimmäisen kerran. Tosin näyttää hyvin pahasti siltä, että ovis osuu pääsiäiseen. Taisinkin tästä jo kirjoittaa? Varasimme myös ensikäyntiajan, se on ensi viikolla. Jännittävää! Täytyy muistaa kysyä, kuinka perillä klinikka on äitiyslain vaikutuksista. Itselleni selvisi Sateenkaariperheet ry:n uutiskirjeestä, että nyt meidän molempien vanhempien täytyy allekirjoittaa klinikalla hoitosuostumus. Se ilmeisesti toimii todisteena yhdessä tehdyistä hoidoista, joka taas on edellytyksenä äitiyden vahvistamiselle. On kyllä mahtavaa, että pikkukakkosta ei tarvitse adoptoida.

Lumista viikkoa itse kullekin!

❤ Lempi

Ei mitään uutta yritysrintamalla

Tänään alkoi uusi kierto. Näyttäisi lupaavasti siltä, että kierto on viimein asettunut vanhoille urilleen. Menkat palasi  10kk synnytyksen jälkeen ja nyt melkein vuosi siitä kierron pituus alkaa tasaantua. Ennen raskautta kierrot olivat aika tarkalleen 28-30 päiväsiä. Synnytyksen jälkeen kierrot on ollut vähän pidempiä, 35-40 päivää pitkiä. Nyt kuitenkin joulukuussa kierto oli 30 päivää ja tämä juuri päättynyt kierto 28 päivää. Haluaisin uskoa, että keho alkaa olla valmis uuteen raskauteen, kerta kierrotkin ”normalisoituu”.

Soittelin pari viikkoa sitten klinikalle, että mites edetään. Ensikäynnille pitäisi varata aika, mutta muita alkurupeamia ei onneksi tarvitse tehdä uudelleen. Hoidot aloitetaan kuitenkin vasta huhtikuussa, kun äitiyslaki tulee voimaan. Olisi kiva silti hoitaa jotain jo pois alta, esimerkiksi jos tarvitsee ottaa verikokeita tai muita. Jätin myös viestipyynnön meidän olkien kohtalosta. Sain viestin, että kyselyni lähetetään eteenpäin, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään. Täytyy soitella perään tai odottaa ensikäyntiin asti.

Seuraavaksi ajattelin tilata ovistikkuja ja tikutella tätä kiertoa. Piti aamulla oikein opiskella taas luteaalivaiheesta:D Sovellus, johon kirjaan kierrot, väittää, että ovis olisi tästä ikuisuuteen aina lauantaisin. Se tosin laskee sen tasan 14 päivän luteaalivaiheella, joten siihen en kyllä kauheasti luottaisi. Omien merkintöjen mukaan edelliset olisi kehon tuntemusten perusteella olleet arkena. Pahasti vaan näyttää siltä, että huhtikuun ovis taitaa osua pääsiäiselle. No, mikäs kiire tässä. Hommassa on erilaista rauhaa, kun on jo maailman ihanin taapero eikä vauvakuume ole vielä kovin suuri, vielä.

Mukavaa viikonloppua!

❤ Lempi

 

 

Toiselle kierrokselle

Elämme jännittäviä aikoja! Kutkuttavia, vähän ahdistavia. Olemme päättäneet aloittaa pikku kakkosen yrittämisen huhtikuussa, kun äitiyslaki tulee voimaan. Tarkoitus oli aloittaa jo tässä alkuvuodesta, mutta kuukausi sinne tänne ei tunnu missään. Alunperin kuvittelin, että tässä vaiheessa olisin tukevasti raskaana. Vauvakuume on kuitenkin alkanut nostaa vasta viime aikoina päätään. Tähän saakka taaperon kanssa elo on ollut tarpeeksi ihanaa (ja kuluttavaa:D). Kehokin vaikuttaa siltä, että se olisi valmis uuteen raskauteen. Viime kierto oli jo normaalin pituinen (n. 30 päivää), kun tähän asti kierrot ovat olleet epämääräisiä ja pitkä (+38 päivää). Tilasin myös kaikki hoitopaperit edellisestä synnytyksestä, eikä niiden lukeminen itkettänyt. Mielikin on siis toipunut synnytyksestä.

Ajatus uudesta vauvasta on aivan ihanaa. Ahdistavaa on uudelle klinikalle meno (Väestöliitto myytiin Mehiläiselle). Lähinnä mietityttää meidän varaamien olkien kohtalo ja kuinka paljon hinnat ovat nousseet sitten Väestöliiton. Mietyttää myös, onko olkien luovuttaja edelleen luovuttamisen kannalta. Luin olkien säilytyssopimuksen uudelleen, ja se voi raueta mm. jos luovuttaja on kuollut tai jos luovuttaja vetää luovutussopimuksen pois. Meidän taapero on niin täydellinen, että mieluusti jatkaisimme matkaa tämän luovuttajan kanssa. Jätin tänään Mehiläiseen soittopyynnön, josko huomenna soittaisivat.

Jännittävää on myös oma tilanne. Edelliseen elämäntilanteeseen verrattuna kiloja on lähes + 20kg ja imetän edelleen. Miten nämä vaikuttavat hedelmällisyyteen? Sen lisäksi ikääkin on tullut lähes kolme vuotta. Eniten mietityttää kilot, koska ylipainoa on rutkasti. Niitä koitan tässä kevään aikana tiputella järkevällä ruokavaliolla ja liikunnalla. Omien mahdollisuuksien parantamiseksi aloin tänään napsia foolihappoa. Pitäisi käydä ostamassa vielä Gelee royalet.

Huh huh. Ihana olla takaisin, nyt tarvitaan vertaistukea! Palailen myöhemmin taaperoarjen kanssa. Ensi viikolla alkaa päiväkotiharjoittelu, kääk!

❤ Lempi

Milloin sitä tajuaa, että on äiti?

Kiitos äärettömän paljon kuulumisten kyselemisestä ja pahoittelut tästä kolmen kuukauden radiohiljaisuudesta. Kirjoittaminen on pyörinyt mielessä, mutta uuden elämän opettelu vauvan kanssa ja oma toipuminen ovat vieneet enemmän voimavaroja kuin osasin aavistaa. Meidän ihana täydellinen pieni Nöpömme on nyt 10-viikkoinen ja alun vaikeudet on selätetty, oikeastaan jo tovi sitten. Vauvan kanssa on ihanaa. Me ihmettelemme joka päivä, että tämä pieni on oikeasti meidän ja hän on niin täydellinen. Ja että me tosiaan olemme äitejä. Uskomatonta.

Pieni on täydellinen mittatilaustyö<3 Kuvittelin koko raskausajan, että vauva olisi vaalea ja syntyisi kaljuna. Kätilöillekin puhuttiin, että meidän vauvalla ei varmasti ole tukkaa. Ja vielä mitä, vauvasta näkyi ensimmäisenä tumma tuuhea tukka. ”Tämän voisi melkein letittää” kuului haarovälistä. Voin kertoa, että sai ihmeesti uutta pontta ponnistamiseen:D Nyt tukka on hiukan vaalentunut ja se on aivan kuin Lystillä: ruskea, joka taittaa punaiseen. On ihan uskomatonta, miten vauvassa näkee nyt jo Lystiäkin. Olen toisaalta miettinyt, ettei ole mitään syytä, etteikö meistä voisi tulla juuri tuon näköinen pieni. Sitä se psykologin silloin sanoi, vauva tulee näyttämään myös ei-biologiselta äidiltä.

Kuvittelin myös, että vauva olisi rauhallinen tuumailija, mutta etuseinäistukka on peittänyt tämän tättähäärän pahimmat potkut:D Hän on ihanan utelias, sosiaalinen ja hyvin voimakastahtoinen. Jo ihan vastasyntyneestä hän on tarkkaillut ympäristöään hyvin tarkkaan ja pienestä pitäen ilmoittanut, jos syliasento ei vaihdu tarpeeksi nopeasti.  Sylivauva-asento on ollut inhokki, maailmaa tutkaillaan mieluiten olkapäältä. Vauva on ollut myös vatsavaivainen, joka osittain varmaan vaikuttaa pystyasennon suosimiseen. Vauvalla oli painoa 3838 g ja pituutta 52 cm, mutta pituus oli kyllä yläkanttiin, koska neuvolan kotikäynnillä pituus oli 51,9cm:D Oikea pituus lienee ollut jotain 50cm paikkeilla:)

Vauva syntyi lopulta huhtikuun alussa rv 41+6. Käynnistysaika oli varattu 42+0. Oli aivan äärettömän pitkät viikot, voin kertoa. Vaikka olinkin uhonnut, että menköön yli ei haittaa, niin haittasi. Mielialani oli hyvin matalalla. En olisi halunnut ollenkaan joutua käynnistykseen, ja olin niin masentunut, ettei kroppani osannut toimia oikein. Joka aamu heräsin pettyneenä, ettei yöllä ollut tullut yhden ainutta supistusta. Viimeisten viikkojen mottonani oli: jokainen minuutti on mahdollisuus. Ja niin tosiaan oli, vedet menivät spontaanisti kotona 41+5, minkä jälkeen synnytys lähti rullaamaan omalla painollaan. Vähänpä tiesin, kroppani osasi toimia juuri oikein ja luulen, että vauva syntyi juuri oikeaan aikaan. Hän ei näyttänyt yhtään yliaikaiselta, vaan täydellisen täyteläiseltä ja hyväihoiselta<3

Pelkäsin synnytyksessä eniten sitä, että repeäisin pahasti. Sanoin tästä kätilöillekin, kun puhuin, etten haluaisi eppariakaan tehtäväksi. Vaan kuinkas sitten kävi, sain neljännen asteen repeämän. Vauva jouduttiin lopulta avittaa maailmaan imukupilla, mutta se operaatio oli helppo. Syy repeämiin oli, että meidän pieni tuli maailmaan MOLEMMAT nyrkit naamalla. Hänen kyynärpäät viilsivät syvän repeämän oikein siististi. Tämän takia kursimisoperaatio oli ”helppo”, koska vastakappaleet löytyivät helposti. Oli henkisesti aika raskasta joutua niin toipilaaksi, ensimmäiset viikot olin melkein sänkypotilaana, koska istuminen ja käveleminen teki kipeää. Onneksi Lysti oli kotona, koska vauvan hoitaminen olisi ollut tosi rankkaa. Kirjoittelen synnytyksestä ja toipumisesta lisää myöhemmin.

Kävin keskiviikkona jälkitarkastuksessa, joka oli 10 viikkoa synnytyksestä tuon repeämän takia. Voi luoja miten jännitti. Kaikki on kuitenkin nyt hyvin, lantionpohjalihakset on ihan hyvässä kunnossa, ja kaikki toimii niin hyvin, kun voi toimia. Mahdollinen seuraava synnytystapa on kysymysmerkki, ainakaan noin isoa vauvaa en enää alateitse voi synnyttää. Siitä syystä synnytystapa-arvio tehdään sitten neuvolan sijaan äitiyspoliklinikalla.

Tällaista meille! Vauva on nukkunut koko ajan enimmäkseen ihan minipäikkäreitä, joten päivät menee oikeastaan tissitellessä tai hänen kanssa seurustellen. Aika ihanaa. En lupaa mitään, milloin pääsen seuraavan kerran kirjoittamaan, mutta en aio lopettaa blogia:)

Ihania kesäpäiviä!

❤ Lempi

Hän ei kiirehdi (40+5)

Vauvalla ei ole mikään kiire ulos. Laskettu aika oli tiistaina, ja nyt mennään viidettä päivää yli. Oli hieman masentavaa, kun neuvola-ajasta tuli muistutustekstiviesti. Vielä reilu viikko sitten kuvittelin, että vauva olisi jo täällä ja neuvola-ajan voisi vain perua. Mutta ei, hän on päättänyt majailla. Toisaalta inseminaatiosta/hedelmöittymisestä laskettuna laskettu aika olisi eilen tai tänään, tuo 21.3. oli laskettu kuukautisista.

On se silti jännä, millainen vaikutus mieleen lasketun ajan ohittamisella on. Vaikka se ei todennäköisyyksien nojalla ole millään tavalla realistinen ja se on vain hyvin laskennallinen, niin silti sitä harmittelee, että on jo yli ja vauva on ”myöhässä”. Samalla epämiellyttävä kärsimättömyys valtaa mielen ja elämä tuntuu olevan varsinaisessa odotustilassa. Yhdeksän kuukautta on mennyt niin nopeasti, mutta nämä viimeiset päivät ennen syntymää matelevat. Vielä muutama viikko sitten olin sitä mieltä, ettei haittaa yhtään, että menee yli. Niin se mieli muuttuu.

Supistuksia ei ole juuri ollenkaan tai siis ei ollenkaan. Viime tiistaina selässä tuntui etäisesti jotain supistuksiin viittaavaa, mutta ne loppuivat, kun pääsimme kotiin. Muutamia ärripurripäiviä ja lisääntynyttä unentarvetta lukuunottamatta vointi on erittäin hyvä. Jotain liitoskipujen tapaista oli, mutta nekin kivut loppuivat. Lysti on ollut kotona viime maanantaista asti, ja nyt ollaan oikeastaan vain lomailtu. Toisaalta aika ihanaa, että meillä on ollut näin paljon parisuhdeaikaa. Lystin pitkät vapaat loppuvat kuitenkin ensi perjantaina, joten toive olisi, että bebe saapuisi maailmaan ennen sitä, niin Lysti saisi maksimoitua bebevapaan.

poks

Neuvola on tosiaan tiistaina, ei aavistustakaan mitä siellä tehdään. Käydään toteamassa, että jahas vauva ei ole syntynyt ja painoa on taas kertynyt? Perjantaina saan soitella synnärille (10 päivää yli lasketun ajan), että vauva ei ole ulkona. En haluaisi käynnistykseen. Haluaisin, että luonto hoitaisi tämän homman. Pelko käynnistyksestä tekee odottamisesta vaikeampaa. Mitä pidemmälle tämä menee yli lasketun ajan, sitä enemmän synnytyskin on alkanut pelottaa.  Lähinnä se, jos jotain käy. Tässä parina viime päivänä olen vain purskahtanut itkuun ilman mitään syytä, ja se on loppunut yhtä nopeasti kuin on alkanut. Näinä ohikiitävinä hetkinä synnytyspelko/-jännitys on vain tiivistynyt, vaikka muuten mieli on rauhallinen.

Teimme sairaalaa varten tahdonilmaisun kuoleman/vakavan sairastumisen varalle. Eihän se mikään virallinen dokumentti ole, koska käräjäoikeus ei ole sitä vahvistanut, mutta onpahan jotain mustaavalkoisella, jos minulle jotain käy. Kirjasimme, että jos minulle käy jotain niin lapsi saa olla puolisoni hoivissa, ja hän saa tehdä lasta koskevat päätökset. Sairaalakassi on kutakuinkin pakattu, beben kotiutumisvaatteet valittu ja synnytystoiveet kirjattu. Kotona on siistimpää kuin aikoihin, koska iltaisin tulee siivottua, jos vaikka tulisi lähtö. Toivottavasti tästä tulee tapa syntymän jälkeenkin. Kouluhommia olisi jäljellä vielä yksi, josta toivoin luistavani syntymän takia. Pah, Lyllerö on eri mieltä ja haluaa, että en lusmuile. Vitsikäs kaveri.

Eli me odotamme, edelleen. Mikäs kiire tässä mihinkään.

❤ Lempi

 

Mitä meille kuuluu? (39+0)

Kiitos kuulumisten kyselijät, ne oli tarvittava potku persuuksiin päivittämisen suhteen! Laskettuun aikaan on enää tasan VIIKKO, ja eilen oli viimeinen ”virallinen” neuvolakäynti. Seuraava aika neuvolaan on yliaikaiskäynti maaliskuun lopulla, saa nähdä päästäänkö sinne asti. Itselläni on vahva kutina, että vauva syntyisi 19.3. Yhdessä synnytysunessani vauva syntyi sinä päivänä, ja olisihan se hienoa syntyä Minna Canthin päivänä, saisi liputuksen siinä samalla.

Mitä ollaan tehty, kun ei olla kuulumisia päivitetty? Olen koittanut riipiä kevään opintoja kasaan. Suoritin yhdessä periodissa 20 opintopistettä, siis koko kevään saldon parissa kuukaudessa. Viimeinen tentti oli viime viikolla, ja tällä viikolla olisi palautettavana yksi kotitentti. Samaan aikaan olen koittanut edistää gradua ja valmistella kotia vauvakuntoon. Viime lauantaina sain valmiiksi pyykkisouvin. Halusin pestä kaikki pienet vaatteet itse ja minä hölmö aloitin vielä niiden silittämisen. Onneksi Lysti osallistui silittämistalkoisiin ja sai  myös pestäväkseen pyykkiä. Mutta nyt, vihdoin, kaikki Lyllerön vaatteet on pesty ja viikattu kaappiin. Ensi kertaa varten: aloita pyykkäys ajoissa! Meillä on muutenkin ollut pieni projekti tämä tilan raivaaminen Lyllerön tavaroille. Se on edellyttänyt tavaroiden siirtelyä ja ennen kaikkea kaiken turhan karsimista ja kuljettamista kierrätykseen. Mutta on mukava, kun kaapit tyhjenevät roinasta, vaikka se ottaakin aikaa.

vauvan vaate_140317

Muuten koti on vihdoin vauvaa vaille valmis. Makuuhuoneeseen on asennettu portti, Lyllerön sänky on pedattu, itkuhälytin ladattu ja kaukalokin on jo autossa. Tämä oli Lystille tärkeä etappi, kun pari viikkoa sitten hän asensi sen autoon. Auto on Lystin silmäterä, ja nyt kun autossa on jotain konkreettista vauvaan liittyvää, niin siitäkös riemu repesi<3 ”Mikset oo yhtään innoissas!! En kestä, että meillä on kaukalo autossa!”, meillä ei ihan innostukset kohdanneet. Tämä pönä tässä muistuttaa bebestä ihan tarpeeksi:D Onhan se söpöä, että toinen niin intoilee. Lysti on meistä muutenkin malttamattomampi, bongailee kaikki vastasyntyneet kaupungilta ja on jo melko kärsimätön. Lysti tosin on tilannut beben vasta 20. päivän jälkeen, kun siten hän saisi mahdollisimman pitkän toisen vanhemman vapaan.

Kiitos lakimuutoksen Lysti saa jäädä toisen vanhemman vapaalle (siis ”isyys”vapaalle) ennen adoption voimaantuloa. Tämän kun tajusimme helmikuussa, niin melkein itkin onnesta. On aivan ihanaa, että Lysti saa jäädä meidän kanssa kotiin eikä tarvii stressata, miten työvuorot saisi sumplittua. Ilmoitus vanhempainvapaasta otettiin Lystin työpaikalla todella hyvin vastaan, ja esimieskin totesi, että täytyykin ottaa selvää vanhempainvapaauudistuksista. Tästä tuli tosi hyvä mieli! Kumpa meidän neuvolanhoitajakin ottaisi selvää uudistuksista.. Sen lisäksi voimme hakea elatustukea adoptioprosessin ajalle.

kalenteri_140317

Oma vointini on edelleen tosi hyvä. Viime postauksen jälkeen huimauskin saatiin kuriin, kun kävin raskausvyöhyketerapiassa ja raskaushieronnassa. Ilmeisesti niskat olivat niin jumissa, että se aiheutti huimausta. Mitään muita kipuja ei oikein olekaan ja elo on melko tavallista. Vatsa on tosin laskeutunut ja se on todella valtava, mutta muuten raskautta  ei edes huomaisi:D Toissasunnuntaina minut yllätettiin babyshowereilla, olin ihan äimistynyt! En osannut moisia pippaloita edes toivoa, koska ystäväni ovat melko liikkuvaa sorttia ja ajattelin, ettei kenelläkään ole aikaa järjestää sellaisia. Vaan toisin kävi, ja olin juhlien jälkeen niin onnellinen, että se sai aikaiseksi ensimmäiset kunnon supistukset. Supistukset alkoivat juhlapaikan parkkipaikalla ja pahenivat autossa. Oli melkoista tuskaa selvitä kotiin asti, kun istualteen ei voinut oikein liikkua, ja liikettä olisin kaivannut.

Lysti oli meistä enempi paniikissa ja hoki, että johonkin pitäisi soittaa. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne ja sanoinkin, että kun tulee tosipaikka niin Lystin kuuluu naurattaa minua eikä panikoida:D Päästyäni suihkuun kivut helpottivat ja laimenivat vain menkkajomotukseksi. Oltiin helpottuneita, mutta samalla pettyneitä, että nyt ei päästykään hommiin. Sen jälkeen ei ole ollutkaan kuin satunnaisia menkkajomotteluja. Bebe viihtyy tiukasti yksiössään, mutta on onneksi jo mönkinyt alaspäin. SF-mitta oli jo laskussa, mikä tukee omia havaintojani siitä, että jotain alaspäin suuntautuvaa liikettä tapahtuu.

karkit_140317

Eilinen neuvolakäynti jätti pienen huolen itämään, kun vauvan sykkeet olivat hiukan liian korkeat. Normaalisti sykkeet huitelevat 150–160 välillä, mutta nyt ne kävivät 180 tuntumassa. Hoitajasta ei saanut oikein irti, pitääkö huolestua vai ei, ja mistä näin korkeat sykkeet voivat olla merkkinä. Pikagooglauksen tuloksena syynä voi olla esimerkiksi tulehdus. Ohjeeksi kuitenkin saatiin, että pitää kotona seurailla sykkeitä, ja jos ne edelleen ovat siellä 180 tuntumassa, niin sitten soittaa äippäpolille. Jäimme miettimään, että jos meillä ei olisi ollut kotidoppleria, olisiko meidät lähetetty äippäpolille suoraan neuvolasta? Kotona sykkeet olivat onneksi 140–150, mittailtiin muutaman kerran päivän aikana.

Summasummarum, elossa ollaan, kovasti odotetaan bebeä saapuvaksi. Koetan päivitellä kolmanneskuulumiset ja muut vielä ennen syntymää, nyt aloitan kotitentin pakertamisen, niin vapautuu aikaa muuhunkin. Ai niin, minulle on piirtynyt maailman haalein linea negra ja Lystin sisko näki unta, että meille syntyi poika. Saa nähdä kuinka käy.

Kivaa viikkoa!

❤ Lempi