Varhaisultra (8+3)

Varhaisultra oli meillä viikolla 9. Saavuttiin mökiltä kotiin sillä viikolla, ja jännitin ultraa ihan valtavasti. Reagoin jännitykseen vatsalla, ja vatsa olikin sekaisin monta päivää ennen ultraa… Mökiltäpaluun ja ultran väliset päivät menivät onneksi nopeasti, oli kaupassa käyntiä ja kavereiden näkemistä.

Ennen ultraa tuli pieniä lastenhoitoteknisiä pulmia, mutta niistäkin selvittiin ilman suurempaa hermoromahdusta. Tosin tässä vaiheessa oli ihme, jos Lystin puolen porukat eivät arvanneet, mitä on tekeillä. Ei kerrottu, miksi tarvitaan hoitoa, mutta painotettiin, että Esikon on pakko päästä hoitoon. Heh.

Ultrauspäivä koitti, ja voi että, miten paljon jännitin. Aika mateli odotushuoneessa enkä pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Kohta se selviäisi, onko siellä mitään. Kun päästiin huoneeseen, tehtiin aluksi parit paperihommat loppuun, ja sitten oli aika asettua makuulle. Välittömästi, kun kuva ilmestyi ruudulle, näin pienen sydämen, joka takoi niin vimmatusti. Meidän Pikkis<3 Tilanne oli hyvin koskettava, jopa lääkärimme vaikutti liikuttuneelta. Olin ihan yllättynyt, kuinka alkio muistutti jo jonkin verran ihmistä. Esikosta kävimme ultrassa jo viikolla 7, jolloin olemus muistutti enemmän papua.

Lääkäri otti mittoja, esitteli rakenteita ja katsoi, että ruskuaispussi on paikoillaan ja että vauvoja on kyydissä vain yksi. ”Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin kuin olla ja voi”, sanoi lääkäri ja miten huojentavaa oli kuulla se. Kuuntelimme myös sykettä. Olin unohtanut, kuinka sykähdyttävä se ääni on. Vastaanoton jälkeen purskahdin itkuun ja menin vessaan keräilemään itseäni ennen kassalla käymistä. Olin niin valtavan helpottunut. Meillä on kyydissä elossaoleva pieni, juuri oikeassa paikassa. Tämä yrittäminen oli paljon stressaavampaa kuin Esikon yrittäminen, ja kaikki se stressi purkaantui ultran jälkeen. Hassua kyllä, en missään vaiheessa pelännyt esim. kohdunulkoista kuten ensimmäisessä raskaudessa. Eniten mietitytti, onko raskaus tuulimunaraskaus ja joudutaanko aloittamaan kaikki alusta.

Laskettu aika aikaistui viikolla siihen nähden, mitä olin laskenut itse kuukautiskiertoni mukaan ja on nyt 6.3.2020. Jännittävää! Piti kirjoittaa vielä ensimmäisestä neuvolakäynnistä, mutta jääköön se tuonnemmaksi. Tästä tulikin pitkä jo tällaisenaan.

❤ Lempi

Mainokset

Rv 6–8: pahoinvoiva mökillä

Tällä hetkellä eletään viikkoa 9 (8+0–8+6). Ennen kuin hypätään tuoreimpiin kuulumisiin, palataan vielä viikkoihin 6–8, jotka vietettiin mökillä.

Ennen mökille lähtöä google lauloi mm. hakusanoilla ”rv 5 ei raskausoireita” ”oireeton alkuraskaus”. Oireita tuntui olevan tosi vähän. Väsymys, tiheentynyt vessassa ravaaminen ja kahvin etominen eivät tuntuneet tarpeeksi vahvoilta oireilta. Mutta niinhän sitä sanotaan: ole varovainen, mitä toivot. Samantien, kun rv 6 (5+0–5+6) pyörähti käyntiin, alkoi pahoinvointi, joka ottaa uusia kierroksia aina uuden raskausviikon myötä. Etova olo rajoittaa syömisiä ja tekemisiä, mutta oksennusta ei ole vielä tullut! Eipä enää tarvitse pohtia oireita.

Rv 6–8 vietin mökillä perheen kanssa, ja toisinaan teki hieman tiukkaa salailla olotilaa. Ihanat ehdotukset viinistä ja juustoista jouduin luovimaan mutisemalla ”joo hyvä idea, katsotaan myöhemmin” eikä näihin syystä tai toisesta ehditty enää palata, hups. Puoliksi juotuja kahvikuppeja en edes jaksanut salailla, ne lojuivat pitkin pöytiä. Päiväunien nukkuminen on minulle onneksi ominaista oli raskautta tai ei, joten nekään tuskin aiheuttivat ihmetystä. Pahoinvointi ei onneksi mökkireissulla ollut jokapäiväistä eikä näin pahana kuin tällä hetkellä, joten pysyin melko toimintakykyisenä ja ”normaalina”.

Täytyy sanoa, että luojalle kiitos Lystistä, joka jaksaa touhuta taaperon kanssa. Esikko ei nimittäin enää nuku päiväunia, ei ole nukkunut sitten juhannuksen, joten puuhaa ja tekemistä riittää aamusta iltaan. Näissä tiloissa yhtä touhukkaana oleminen tuntuu valtavalta suoritukselta. Mökillä seurana oli myös esikon rakas täti, joka oli myös aivan pelastus.

Seuraavalla kerralla kuulumisia varhaisultrasta. Lyhyesti: kaikki on tällä hetkellä niin hyvin kuin voi olla<3

❤ Lempi

Kahvi ei maistu (4+5)

Onko tämä nyt raskausviikko 5 vai 4? Se on selvää, että 5. raskausviikko, mutta jos haluaisin ilmoittaa raskausviikko X, niin sitten en tiedäkään. Joka tapauksessa nyt eletään viidettä raskausviikkoa.

Oireita on tosi vähän, hämmästyttävän vähän. Tuntuu, että vähän huolestuttavankin vähän. Aamuisin kahvia uppoaa puoli kuppia. Kahvin haju ei edo, ja sitä tekee välillä jopa mieli. Joka kerta kuitenkin kun sitä itselleni keitän, saan alas vajaan desin. Tämän lisäksi selkein oire on yöllinen vessassa ravaaminen. Vähintään kerran yössä herään pissahätään. Sellaiseen, että nyt on pakko nousta tai muuten en saa enää loppuyönä unta. Jos viime alkuraskauden selkeä oma oire oli huimaus, niin tässä raskaudessa oma oire on paleleminen, etenkin iltaisin. Sellaista en edelliseltä kerralta muista.

Aika ajoin nytkin huimailee, mutta ei tällä hetkellä mitenkään erityisen paljon. Rinnoissa on tapahtunut jotain muutosta, ainakin taapero on täysin uudella tavalla kiintynyt niihin. Etenkin plussan tienoilla tuntui siltä, että maito nousee. Ehkä ne on myös vähän kasvaneet. Mitään arkuutta tai kipeyttä niissä ei ole. Ja tämä vasta onkin hämmentävää, koska ensimmäisessä raskaudessa ne olivat älyttömän kipeät. No, raskauksia ei saisi vertailla, mutta vertailenpa kuitenkin.

Täytyy myöntää, että unohdan päivittäin olevani raskaana. Päiväunet poisjättänyt taapero pitää kiireisenä, ja välillä leikin lomassa havahdun: ”Ai hitto, olen raskaana.” Toisaalta ihan hyvä, että ei ehdi ajatella jatkuvasti. Kaikki raskauteen liittyvät pelot ja huolet jäävät samalla unholaan, ja ultraakin malttaa odottaa. Mutta sitten kun muistaa, niin onhan se aika ihmeellistä, että meille on tulossa vauva, toinen lapsi. Hurjaa, kutkuttavaa.

Varhaisultra on vasta elokuun alussa, jolloin viikkoja on kasassa jo 8! Vielä pitäisi soittaa neuvolaan ja varata aika. Soittaminen on aina niin hankalaa.

❤ Lempi

Raskaana 1–2 viikkoa

Vaikea sisäistää, mutta totta se on, meillä tärppäsi ekasta kerrasta! Näillä piinapäivillä sain kokea oikein kunnon haamujahdin, koska testasin ensimmäisen kerran jo dpo 8. Malttamattomuus ja uteliaisuus voittivat… Testasin silloin Raskauskeijun ilmaistestillä, ja se oli aivan vitivalkoinen. Mieli oli tosi tyyni, olihan mahdollisesta kiinnittymisestä vasta muutama hassu päivä. Ja toisaalta oli sellainen tunne, että ei kannata vielä masentua.

Halusin silti testata uudelleen dpo 9 (mikä järki??). Ja siis mitä! Testiä käännellessä tietyssä kulmassa taskulampulla valaistuna tuli näkyviin harmaana viivanpaikka. Jännittävää! Näitähän ei edellisillä yrityskerroilla ollut laisinkaan, koska silloin maltoin odottaa dpo 12 asti ja ensimmäisellä kerralla oli pelkkää vitivalkoista negaa. Tosin realisti sisälläni hoki, että jos viivaa pitää hakemalla hakea, siihen ei kannata luottaa.

Dpo 10 testasin jälleen (huoh), tällä kertaa apteekin herkällä testillä, jolla voisi testata jo 4 päivää ennen menkkojen alkua. Oletin, että menkkani alkaisivat dpo 12 tai dpo 13, koska kierron pituudesta riippumatta luteaalivaihe on 12–13 päivää. Noh, testihän oli ihan nega tai hyvällä mielikuvituksella olin näkevinäni siinä haamujen haamun. Dumppasin sen roskiin, mutta sitä piti kuitenkin käydä tiirailemassa vielä testiajan jälkeen. Ja mitä, roskishaamu, jonka myös Lysti erotti erittäin hyvällä mielikuvituksella.

image4
Dpo 10 ”haamu”. Saa kyllä totisesti käyttää mielikuvitusta, että löytää viivan.

Dpo 11 maltoin mieleni ja pidin taukopäivän testaamisesta. Dpo 12 oli taas testauspäivä, olihan se sama päivä, kun Lylliksestä saatiin leffaviivat apteekin testillä. Testinä oli jälleen sama apteekin herkkä testi. Olin joutunut yöllä käydä vessassa, joten tein testin vain 3 h pidätyksellä. Ja testiajalla siihen tuli haalea viiva<3 Ei uskallettu Lystin kanssa vielä hihkumalla hihkua, mutta oltiin aivan äärettömän toiveikkaita ja sanoin taas: ”viiva kuin viiva on raskaustestissä plussa”.

image3
Dpo 12, nyt sen jo erottaa! 

Dpo 13 oli taas välipäivä. Dpo 14 tein CB:n digitestin, joka kertoi: ”Raskaana 1–2 viikkoa.” Olin tehnyt testin aamulla itsekseni, kun nousin ennen Lystiä. Kun Lysti heräsi, hän kysyi, mitä se testi näytti. Sanoin, että katso itse ja vinkkasin testin luo. Siinä sitten halailtiin onnenkyyneleet silmäkulmassa. Tein vielä yhden testin virallisena testipäivänä dpo 16, sen samaisen apteekin herkän ja siinä oli jo selkeä viiva, vaikka ei leffaviiva ollutkaan.

image1 (1)
Dpo 16 – viiva vain vahvistuu<3

Meille tulee vauva!

❤ Lempi

Isot odotukset, valtavat toiveet (Dpo 2)

Inssistä on nyt kaksi päivää ja olen googlaillut mm. ”voiko hedelmöittymisen tuntea”, ”miten hedelmöittyminen tapahtuu”, ”aikainen raskaustesti”. Hahhah, ihan kun ei olisi ikinä raskaana ollutkaan.

Itse inssi meni paremmin kuin hyvin. Lääkärin mukaan ajoitus oli todella hyvä. Munarakkula oli vielä paikoillaan, kohdun limakalvo oli hyvä ja kohtu oli hyvin vastaanottavainen. Sen kuulemma tiesi liman laadusta ja siitä, että mitään ei valunut pois. Nämä puitteet raskauden alkamiselle olisivat siis varsin hyvät, ja siksi odotukset ovatkin hirvittävän korkeat. Etenkin kun tällä luovuttajalla esikoinen tärppäsi ensimmäisestä inssistä. Lääkäri oli tosi positiivinen ja hänestä huokui se, että nämä ovat mukavia työtehtäviä. Toimenpidehuoneessa oli iloisesti kupliva tunnelma. Se alkoi heti huoneeseen astuttuamme, kun huomasin, miten vilpittömän iloinen lääkärimme oli siitä, että sain ovisplussan hyvissä ajoin ennen juhannusta.

Nykyisen luovuttajan olkia jäi vielä toiseen inssiin, jos tämä epäonnistuu. Säilytysaikaa niille on huhtikuuhun 2020 asti. Siinä pöydällä maatessani mietin, että on tämä tapa raskautua kyllä niin valtavan epäromanttista. Huvitti se, että saadaksemme lapsen tarvitsemme kolmannen osapuolen väliimme sekä valintamme mukaan tällaisen hyvin kliinisen ympäristön. Inssin jälkeen sanoinkin Lystille, että verrattuna siihen, miten kaunista ja herkkää se voi heteropareilla olla, niin tämä on kaukana siitä. Onneksi se on kuitenkin mahdollista.

Miltä nyt sitten tuntuu? Tänään on dpo 2 ja oikea puoli alavatsasta jomottelee edelleen. Jomottelu alkoi ovisplussan kanssa samoihin aikoihin, paheni inssin jälkeen ja on nyt onneksi lieventynyt. On hyvin mahdollista, että se on vain oikutteleva suolistokin, jomotus on hyvin samassa kohdassa, ehkä kuitenkin piirun verran alempana. Vatsaa painellessa en löytänyt sitä tietty kipupistettä, joka usein liittyy suolistokipuihin.  Saas nyt siis nähdä, 3.7. asti pitäisi malttaa odottaa. Jos menkat alkaa, ne alkavat kuitenkin jo ennen tuota (30.6.–1.7.) ja jos 3.7. ei tule plussaa, niin sitten sitä ei tule. Onneksi on kesä ja taapero, niin ”oireita” ei kyttää jatkuvasti.

Tänään inssiin!

Mitä? No kyllä vaan. Ollaan, tai siis olen, soutanut ja huovannut edes takaisin, milloin alkaisi toisen lapsen yritys. Ensin piti mennä inssiin huhtikuussa, mutta se ei tuntunut silloin sopivalta. Sitten ajattelin lykätä yritystä syksyyn, kunnes toukokuun alussa päätin, että ei kun yritetään jo nyt. Toukokuussa ovis osui lauantaille, mikä oli pettymys, mutta myös hyvä juttu. Viime kuun päätös oli jotenkin superhätiköity, ja koko ajatus raskaudesta ahdisti. Päätettiin kuitenkin jatkaa yrittämistä heti kesäkuussa. Nyt myös pää on valmis raskauteen, eikä ajatus siitä enää ahdista.

Tässä keväällä on ollut aivan järjetön stressi kehonkuormittajana, kun olen kirjoittanut gradua, ollut kokopäivätöissä ja kotona taaperon kanssa. Gradun sain palautettua onneksi jo toukokuun alussa ja töissä on kesäkeskeytys. Keho on saanut nyt levätä ja palautua jäätävästä stressikuormasta. Oletan, että stressillä on vaikutusta siihen, että kierrot ovat edelleen pitkiä. Ne ovat jotain 32–35 päivän välillä. Viime kuussa oli ennätyslyhyt – 31 päivää.

Viime viikolla kävin folliultrassa. Silloin oli menossa kp 13. Ultra alkoi hieman merkillisesti, kun lääkäri totesi kaksi vaihtoehtoa: joko olen jo ovuloinut (?!) tai kierrosta on tulossa tosi pitkä. Follin koko oli 10,5 mm. Limakalvo oli kuitenkin hyvännäköinen, sen paksuus oli 5 mm. Tämä yhdessä follin kanssa tukivat ovulaation lähestymistä, johon lääkäri lopulta päätyi. Toukokuussa kävin folliultrassa kp 10, jolloin folli oli 9 mm ja silloin ovis tuli kp 19.

Eilen aamulla ovistesti näytti aivan tyhjää, mitä toivoin. Lysti oli töissä ja aikataulujen kannalta se ei olisi ollut optimaalinen plussahetki. Jostain syystä illalla tuli tunne, että voisi tehdä testin uudelleen. En ole ikinä aiemmin tehnyt testiä illalla puhumattakaan, että olisin tehnyt sen kahdesti päivässä. Nyt kuitenkin päätin tehdä, ensin PregCheckillä, joka antoi vahvan viivan. Päätin tarkistaa asian CB:llä ja kappas, hymynaama! Huvikseni testasin vielä tänä aamuna, ja PC:ssä testiviiva oli hyvin paljon kontrolliviivaa tummempi. En muista sellaista ikinä nähneeni. Soittoa klinikalle ja tälle päivälle saatiin aika!

Jännittää aivan vietävästi. Jännittää, jos inssi onnistuu (työt). Jännittää, jos inssi ei onnistu (olkien määrä). Kävimme toukokuussa kysymässä labrasta meidän olkia, ja hoitaja oli melko epämääräinen. Olkia kuitenkin on, mutta niiden määrä on melko vähäinen. Jos oikein ymmärsin, niitä riittää 1–2 inseminaatioon. Tämä tuo oman, vähän epämiellyttävän, lisän tähän yritykseen. Joka tapauksessa, nyt ollaan täsmälleen samassa tilanteessa kuin kolme vuotta sitten. Nyt ei yritetä myöhäistä juhannusvauvaa, vaan ihan aitoa juhannusvauvaa;) Sanoinko jo: jännittävää!

Uusi klinikka korkattu

Mistäköhän sitä aloittaisi? Ensikäynnistä on jo muutama viikko, mutta sen jälkeen tunnelma on ollut kaikkea muuta kuin hempeä ja vauvakuumeinen. Felicitas tuntuu klinikkana paljon kliinisemmältä kuin Väestöliitto. Kyse on kuitenkin vain omista mielikuvista: suuri yksityinen jätti osti pienen kotikutoisen klinikan. Lääkärimme on oikein mukava, muistuttaa hämmentävän paljon Väestöliitolla ollutta lääkäriä, vaikka ei sama olekaan. Se tuo tietynlaista tuttuutta tähän hommaan.

Ensikäynnillä oli menossa kp 17, ja folli oli silloin vain 10 mm (!!). Kiertoni ovat pidentyneet aivan järkyttävän paljon verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen raskautta. Hämmentävää oli ne pari ”normaalin”pituista kiertoa (28 päivää) tässä välissä ja sen jälkeen ne ovat olleet taas 34–36 päiväisiä. Limakalvot näyttivät hyvältä ja kuulemma ”reserviä löytyy” eli sen puolesta ei huolta. Lääkäri epäili follin pienuuden tarkoittavan ovuloimattomuutta, joka johtuisi imetyksestä. Tätä pelkäsin ja osasin odottaa. Monet itkut itkettyäni ja asiaa käsiteltyäni aloimme Pompsun kanssa lopettelemaan imetystä. Se taipale on nyt päättynyt, ja se ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa.

Ensikäynniltä jäi mukaan muutakin huolta. Ulkosynnyttimistä löytyi jotain muutoksia, joista otettiin koepala. On epäilys, mistä muutokset voisivat johtua, mutta se varmistuu tässä parin viikon aikana. Painostakin puhuttiin (+10 kg vielä siihen painoon, jota oli ennen esikoista), onneksi meillä on painonpudotusprojekti käynnissä. Joulukuussa paino oli vielä 83 kg, nyt 75 kg. Käynnin jälkeen olo oli epätoivoinen ja äärettömän stressaantunut. Poissa oli se jännittävä kutkutus, jollainen oli aivan ensimmäisen ensikäynnin jälkeen ennen esikoista. Nyt päässä oli vain kamalasti kysymyksiä ja murhetta.

Olot ovat kuitenkin tasaantuneet. Kun imetys päättyi, niin arvatkaapa mitä? Kyllä, vauvakuume on iskenyt päälle ihan kunnolla. Nyt kutkuttaa ja voi sitä riemua, kun tänään pärähti tikkuun vanha tuttu hymynaama (kp 18)! Seuraavalla kerralla kun mennään klinikalle, niin tehdään uusi hoitosuostumus – sitten meitä hoidetaan parina<3

❤ Lempi