Kahvi ei maistu (4+5)

Onko tämä nyt raskausviikko 5 vai 4? Se on selvää, että 5. raskausviikko, mutta jos haluaisin ilmoittaa raskausviikko X, niin sitten en tiedäkään. Joka tapauksessa nyt eletään viidettä raskausviikkoa.

Oireita on tosi vähän, hämmästyttävän vähän. Tuntuu, että vähän huolestuttavankin vähän. Aamuisin kahvia uppoaa puoli kuppia. Kahvin haju ei edo, ja sitä tekee välillä jopa mieli. Joka kerta kuitenkin kun sitä itselleni keitän, saan alas vajaan desin. Tämän lisäksi selkein oire on yöllinen vessassa ravaaminen. Vähintään kerran yössä herään pissahätään. Sellaiseen, että nyt on pakko nousta tai muuten en saa enää loppuyönä unta. Jos viime alkuraskauden selkeä oma oire oli huimaus, niin tässä raskaudessa oma oire on paleleminen, etenkin iltaisin. Sellaista en edelliseltä kerralta muista.

Aika ajoin nytkin huimailee, mutta ei tällä hetkellä mitenkään erityisen paljon. Rinnoissa on tapahtunut jotain muutosta, ainakin taapero on täysin uudella tavalla kiintynyt niihin. Etenkin plussan tienoilla tuntui siltä, että maito nousee. Ehkä ne on myös vähän kasvaneet. Mitään arkuutta tai kipeyttä niissä ei ole. Ja tämä vasta onkin hämmentävää, koska ensimmäisessä raskaudessa ne olivat älyttömän kipeät. No, raskauksia ei saisi vertailla, mutta vertailenpa kuitenkin.

Täytyy myöntää, että unohdan päivittäin olevani raskaana. Päiväunet poisjättänyt taapero pitää kiireisenä, ja välillä leikin lomassa havahdun: ”Ai hitto, olen raskaana.” Toisaalta ihan hyvä, että ei ehdi ajatella jatkuvasti. Kaikki raskauteen liittyvät pelot ja huolet jäävät samalla unholaan, ja ultraakin malttaa odottaa. Mutta sitten kun muistaa, niin onhan se aika ihmeellistä, että meille on tulossa vauva, toinen lapsi. Hurjaa, kutkuttavaa.

Varhaisultra on vasta elokuun alussa, jolloin viikkoja on kasassa jo 8! Vielä pitäisi soittaa neuvolaan ja varata aika. Soittaminen on aina niin hankalaa.

❤ Lempi

Mainokset

Tänään inssiin!

Mitä? No kyllä vaan. Ollaan, tai siis olen, soutanut ja huovannut edes takaisin, milloin alkaisi toisen lapsen yritys. Ensin piti mennä inssiin huhtikuussa, mutta se ei tuntunut silloin sopivalta. Sitten ajattelin lykätä yritystä syksyyn, kunnes toukokuun alussa päätin, että ei kun yritetään jo nyt. Toukokuussa ovis osui lauantaille, mikä oli pettymys, mutta myös hyvä juttu. Viime kuun päätös oli jotenkin superhätiköity, ja koko ajatus raskaudesta ahdisti. Päätettiin kuitenkin jatkaa yrittämistä heti kesäkuussa. Nyt myös pää on valmis raskauteen, eikä ajatus siitä enää ahdista.

Tässä keväällä on ollut aivan järjetön stressi kehonkuormittajana, kun olen kirjoittanut gradua, ollut kokopäivätöissä ja kotona taaperon kanssa. Gradun sain palautettua onneksi jo toukokuun alussa ja töissä on kesäkeskeytys. Keho on saanut nyt levätä ja palautua jäätävästä stressikuormasta. Oletan, että stressillä on vaikutusta siihen, että kierrot ovat edelleen pitkiä. Ne ovat jotain 32–35 päivän välillä. Viime kuussa oli ennätyslyhyt – 31 päivää.

Viime viikolla kävin folliultrassa. Silloin oli menossa kp 13. Ultra alkoi hieman merkillisesti, kun lääkäri totesi kaksi vaihtoehtoa: joko olen jo ovuloinut (?!) tai kierrosta on tulossa tosi pitkä. Follin koko oli 10,5 mm. Limakalvo oli kuitenkin hyvännäköinen, sen paksuus oli 5 mm. Tämä yhdessä follin kanssa tukivat ovulaation lähestymistä, johon lääkäri lopulta päätyi. Toukokuussa kävin folliultrassa kp 10, jolloin folli oli 9 mm ja silloin ovis tuli kp 19.

Eilen aamulla ovistesti näytti aivan tyhjää, mitä toivoin. Lysti oli töissä ja aikataulujen kannalta se ei olisi ollut optimaalinen plussahetki. Jostain syystä illalla tuli tunne, että voisi tehdä testin uudelleen. En ole ikinä aiemmin tehnyt testiä illalla puhumattakaan, että olisin tehnyt sen kahdesti päivässä. Nyt kuitenkin päätin tehdä, ensin PregCheckillä, joka antoi vahvan viivan. Päätin tarkistaa asian CB:llä ja kappas, hymynaama! Huvikseni testasin vielä tänä aamuna, ja PC:ssä testiviiva oli hyvin paljon kontrolliviivaa tummempi. En muista sellaista ikinä nähneeni. Soittoa klinikalle ja tälle päivälle saatiin aika!

Jännittää aivan vietävästi. Jännittää, jos inssi onnistuu (työt). Jännittää, jos inssi ei onnistu (olkien määrä). Kävimme toukokuussa kysymässä labrasta meidän olkia, ja hoitaja oli melko epämääräinen. Olkia kuitenkin on, mutta niiden määrä on melko vähäinen. Jos oikein ymmärsin, niitä riittää 1–2 inseminaatioon. Tämä tuo oman, vähän epämiellyttävän, lisän tähän yritykseen. Joka tapauksessa, nyt ollaan täsmälleen samassa tilanteessa kuin kolme vuotta sitten. Nyt ei yritetä myöhäistä juhannusvauvaa, vaan ihan aitoa juhannusvauvaa;) Sanoinko jo: jännittävää!

Ei mitään uutta yritysrintamalla

Tänään alkoi uusi kierto. Näyttäisi lupaavasti siltä, että kierto on viimein asettunut vanhoille urilleen. Menkat palasi  10kk synnytyksen jälkeen ja nyt melkein vuosi siitä kierron pituus alkaa tasaantua. Ennen raskautta kierrot olivat aika tarkalleen 28-30 päiväsiä. Synnytyksen jälkeen kierrot on ollut vähän pidempiä, 35-40 päivää pitkiä. Nyt kuitenkin joulukuussa kierto oli 30 päivää ja tämä juuri päättynyt kierto 28 päivää. Haluaisin uskoa, että keho alkaa olla valmis uuteen raskauteen, kerta kierrotkin ”normalisoituu”.

Soittelin pari viikkoa sitten klinikalle, että mites edetään. Ensikäynnille pitäisi varata aika, mutta muita alkurupeamia ei onneksi tarvitse tehdä uudelleen. Hoidot aloitetaan kuitenkin vasta huhtikuussa, kun äitiyslaki tulee voimaan. Olisi kiva silti hoitaa jotain jo pois alta, esimerkiksi jos tarvitsee ottaa verikokeita tai muita. Jätin myös viestipyynnön meidän olkien kohtalosta. Sain viestin, että kyselyni lähetetään eteenpäin, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään. Täytyy soitella perään tai odottaa ensikäyntiin asti.

Seuraavaksi ajattelin tilata ovistikkuja ja tikutella tätä kiertoa. Piti aamulla oikein opiskella taas luteaalivaiheesta:D Sovellus, johon kirjaan kierrot, väittää, että ovis olisi tästä ikuisuuteen aina lauantaisin. Se tosin laskee sen tasan 14 päivän luteaalivaiheella, joten siihen en kyllä kauheasti luottaisi. Omien merkintöjen mukaan edelliset olisi kehon tuntemusten perusteella olleet arkena. Pahasti vaan näyttää siltä, että huhtikuun ovis taitaa osua pääsiäiselle. No, mikäs kiire tässä. Hommassa on erilaista rauhaa, kun on jo maailman ihanin taapero eikä vauvakuume ole vielä kovin suuri, vielä.

Mukavaa viikonloppua!

❤ Lempi

 

 

Milloin sitä tajuaa, että on äiti?

Kiitos äärettömän paljon kuulumisten kyselemisestä ja pahoittelut tästä kolmen kuukauden radiohiljaisuudesta. Kirjoittaminen on pyörinyt mielessä, mutta uuden elämän opettelu vauvan kanssa ja oma toipuminen ovat vieneet enemmän voimavaroja kuin osasin aavistaa. Meidän ihana täydellinen pieni Nöpömme on nyt 10-viikkoinen ja alun vaikeudet on selätetty, oikeastaan jo tovi sitten. Vauvan kanssa on ihanaa. Me ihmettelemme joka päivä, että tämä pieni on oikeasti meidän ja hän on niin täydellinen. Ja että me tosiaan olemme äitejä. Uskomatonta.

Pieni on täydellinen mittatilaustyö<3 Kuvittelin koko raskausajan, että vauva olisi vaalea ja syntyisi kaljuna. Kätilöillekin puhuttiin, että meidän vauvalla ei varmasti ole tukkaa. Ja vielä mitä, vauvasta näkyi ensimmäisenä tumma tuuhea tukka. ”Tämän voisi melkein letittää” kuului haarovälistä. Voin kertoa, että sai ihmeesti uutta pontta ponnistamiseen:D Nyt tukka on hiukan vaalentunut ja se on aivan kuin Lystillä: ruskea, joka taittaa punaiseen. On ihan uskomatonta, miten vauvassa näkee nyt jo Lystiäkin. Olen toisaalta miettinyt, ettei ole mitään syytä, etteikö meistä voisi tulla juuri tuon näköinen pieni. Sitä se psykologin silloin sanoi, vauva tulee näyttämään myös ei-biologiselta äidiltä.

Kuvittelin myös, että vauva olisi rauhallinen tuumailija, mutta etuseinäistukka on peittänyt tämän tättähäärän pahimmat potkut:D Hän on ihanan utelias, sosiaalinen ja hyvin voimakastahtoinen. Jo ihan vastasyntyneestä hän on tarkkaillut ympäristöään hyvin tarkkaan ja pienestä pitäen ilmoittanut, jos syliasento ei vaihdu tarpeeksi nopeasti.  Sylivauva-asento on ollut inhokki, maailmaa tutkaillaan mieluiten olkapäältä. Vauva on ollut myös vatsavaivainen, joka osittain varmaan vaikuttaa pystyasennon suosimiseen. Vauvalla oli painoa 3838 g ja pituutta 52 cm, mutta pituus oli kyllä yläkanttiin, koska neuvolan kotikäynnillä pituus oli 51,9cm:D Oikea pituus lienee ollut jotain 50cm paikkeilla:)

Vauva syntyi lopulta huhtikuun alussa rv 41+6. Käynnistysaika oli varattu 42+0. Oli aivan äärettömän pitkät viikot, voin kertoa. Vaikka olinkin uhonnut, että menköön yli ei haittaa, niin haittasi. Mielialani oli hyvin matalalla. En olisi halunnut ollenkaan joutua käynnistykseen, ja olin niin masentunut, ettei kroppani osannut toimia oikein. Joka aamu heräsin pettyneenä, ettei yöllä ollut tullut yhden ainutta supistusta. Viimeisten viikkojen mottonani oli: jokainen minuutti on mahdollisuus. Ja niin tosiaan oli, vedet menivät spontaanisti kotona 41+5, minkä jälkeen synnytys lähti rullaamaan omalla painollaan. Vähänpä tiesin, kroppani osasi toimia juuri oikein ja luulen, että vauva syntyi juuri oikeaan aikaan. Hän ei näyttänyt yhtään yliaikaiselta, vaan täydellisen täyteläiseltä ja hyväihoiselta<3

Pelkäsin synnytyksessä eniten sitä, että repeäisin pahasti. Sanoin tästä kätilöillekin, kun puhuin, etten haluaisi eppariakaan tehtäväksi. Vaan kuinkas sitten kävi, sain neljännen asteen repeämän. Vauva jouduttiin lopulta avittaa maailmaan imukupilla, mutta se operaatio oli helppo. Syy repeämiin oli, että meidän pieni tuli maailmaan MOLEMMAT nyrkit naamalla. Hänen kyynärpäät viilsivät syvän repeämän oikein siististi. Tämän takia kursimisoperaatio oli ”helppo”, koska vastakappaleet löytyivät helposti. Oli henkisesti aika raskasta joutua niin toipilaaksi, ensimmäiset viikot olin melkein sänkypotilaana, koska istuminen ja käveleminen teki kipeää. Onneksi Lysti oli kotona, koska vauvan hoitaminen olisi ollut tosi rankkaa. Kirjoittelen synnytyksestä ja toipumisesta lisää myöhemmin.

Kävin keskiviikkona jälkitarkastuksessa, joka oli 10 viikkoa synnytyksestä tuon repeämän takia. Voi luoja miten jännitti. Kaikki on kuitenkin nyt hyvin, lantionpohjalihakset on ihan hyvässä kunnossa, ja kaikki toimii niin hyvin, kun voi toimia. Mahdollinen seuraava synnytystapa on kysymysmerkki, ainakaan noin isoa vauvaa en enää alateitse voi synnyttää. Siitä syystä synnytystapa-arvio tehdään sitten neuvolan sijaan äitiyspoliklinikalla.

Tällaista meille! Vauva on nukkunut koko ajan enimmäkseen ihan minipäikkäreitä, joten päivät menee oikeastaan tissitellessä tai hänen kanssa seurustellen. Aika ihanaa. En lupaa mitään, milloin pääsen seuraavan kerran kirjoittamaan, mutta en aio lopettaa blogia:)

Ihania kesäpäiviä!

❤ Lempi

Hän ei kiirehdi (40+5)

Vauvalla ei ole mikään kiire ulos. Laskettu aika oli tiistaina, ja nyt mennään viidettä päivää yli. Oli hieman masentavaa, kun neuvola-ajasta tuli muistutustekstiviesti. Vielä reilu viikko sitten kuvittelin, että vauva olisi jo täällä ja neuvola-ajan voisi vain perua. Mutta ei, hän on päättänyt majailla. Toisaalta inseminaatiosta/hedelmöittymisestä laskettuna laskettu aika olisi eilen tai tänään, tuo 21.3. oli laskettu kuukautisista.

On se silti jännä, millainen vaikutus mieleen lasketun ajan ohittamisella on. Vaikka se ei todennäköisyyksien nojalla ole millään tavalla realistinen ja se on vain hyvin laskennallinen, niin silti sitä harmittelee, että on jo yli ja vauva on ”myöhässä”. Samalla epämiellyttävä kärsimättömyys valtaa mielen ja elämä tuntuu olevan varsinaisessa odotustilassa. Yhdeksän kuukautta on mennyt niin nopeasti, mutta nämä viimeiset päivät ennen syntymää matelevat. Vielä muutama viikko sitten olin sitä mieltä, ettei haittaa yhtään, että menee yli. Niin se mieli muuttuu.

Supistuksia ei ole juuri ollenkaan tai siis ei ollenkaan. Viime tiistaina selässä tuntui etäisesti jotain supistuksiin viittaavaa, mutta ne loppuivat, kun pääsimme kotiin. Muutamia ärripurripäiviä ja lisääntynyttä unentarvetta lukuunottamatta vointi on erittäin hyvä. Jotain liitoskipujen tapaista oli, mutta nekin kivut loppuivat. Lysti on ollut kotona viime maanantaista asti, ja nyt ollaan oikeastaan vain lomailtu. Toisaalta aika ihanaa, että meillä on ollut näin paljon parisuhdeaikaa. Lystin pitkät vapaat loppuvat kuitenkin ensi perjantaina, joten toive olisi, että bebe saapuisi maailmaan ennen sitä, niin Lysti saisi maksimoitua bebevapaan.

poks

Neuvola on tosiaan tiistaina, ei aavistustakaan mitä siellä tehdään. Käydään toteamassa, että jahas vauva ei ole syntynyt ja painoa on taas kertynyt? Perjantaina saan soitella synnärille (10 päivää yli lasketun ajan), että vauva ei ole ulkona. En haluaisi käynnistykseen. Haluaisin, että luonto hoitaisi tämän homman. Pelko käynnistyksestä tekee odottamisesta vaikeampaa. Mitä pidemmälle tämä menee yli lasketun ajan, sitä enemmän synnytyskin on alkanut pelottaa.  Lähinnä se, jos jotain käy. Tässä parina viime päivänä olen vain purskahtanut itkuun ilman mitään syytä, ja se on loppunut yhtä nopeasti kuin on alkanut. Näinä ohikiitävinä hetkinä synnytyspelko/-jännitys on vain tiivistynyt, vaikka muuten mieli on rauhallinen.

Teimme sairaalaa varten tahdonilmaisun kuoleman/vakavan sairastumisen varalle. Eihän se mikään virallinen dokumentti ole, koska käräjäoikeus ei ole sitä vahvistanut, mutta onpahan jotain mustaavalkoisella, jos minulle jotain käy. Kirjasimme, että jos minulle käy jotain niin lapsi saa olla puolisoni hoivissa, ja hän saa tehdä lasta koskevat päätökset. Sairaalakassi on kutakuinkin pakattu, beben kotiutumisvaatteet valittu ja synnytystoiveet kirjattu. Kotona on siistimpää kuin aikoihin, koska iltaisin tulee siivottua, jos vaikka tulisi lähtö. Toivottavasti tästä tulee tapa syntymän jälkeenkin. Kouluhommia olisi jäljellä vielä yksi, josta toivoin luistavani syntymän takia. Pah, Lyllerö on eri mieltä ja haluaa, että en lusmuile. Vitsikäs kaveri.

Eli me odotamme, edelleen. Mikäs kiire tässä mihinkään.

❤ Lempi

 

Mitä meille kuuluu? (39+0)

Kiitos kuulumisten kyselijät, ne oli tarvittava potku persuuksiin päivittämisen suhteen! Laskettuun aikaan on enää tasan VIIKKO, ja eilen oli viimeinen ”virallinen” neuvolakäynti. Seuraava aika neuvolaan on yliaikaiskäynti maaliskuun lopulla, saa nähdä päästäänkö sinne asti. Itselläni on vahva kutina, että vauva syntyisi 19.3. Yhdessä synnytysunessani vauva syntyi sinä päivänä, ja olisihan se hienoa syntyä Minna Canthin päivänä, saisi liputuksen siinä samalla.

Mitä ollaan tehty, kun ei olla kuulumisia päivitetty? Olen koittanut riipiä kevään opintoja kasaan. Suoritin yhdessä periodissa 20 opintopistettä, siis koko kevään saldon parissa kuukaudessa. Viimeinen tentti oli viime viikolla, ja tällä viikolla olisi palautettavana yksi kotitentti. Samaan aikaan olen koittanut edistää gradua ja valmistella kotia vauvakuntoon. Viime lauantaina sain valmiiksi pyykkisouvin. Halusin pestä kaikki pienet vaatteet itse ja minä hölmö aloitin vielä niiden silittämisen. Onneksi Lysti osallistui silittämistalkoisiin ja sai  myös pestäväkseen pyykkiä. Mutta nyt, vihdoin, kaikki Lyllerön vaatteet on pesty ja viikattu kaappiin. Ensi kertaa varten: aloita pyykkäys ajoissa! Meillä on muutenkin ollut pieni projekti tämä tilan raivaaminen Lyllerön tavaroille. Se on edellyttänyt tavaroiden siirtelyä ja ennen kaikkea kaiken turhan karsimista ja kuljettamista kierrätykseen. Mutta on mukava, kun kaapit tyhjenevät roinasta, vaikka se ottaakin aikaa.

vauvan vaate_140317

Muuten koti on vihdoin vauvaa vaille valmis. Makuuhuoneeseen on asennettu portti, Lyllerön sänky on pedattu, itkuhälytin ladattu ja kaukalokin on jo autossa. Tämä oli Lystille tärkeä etappi, kun pari viikkoa sitten hän asensi sen autoon. Auto on Lystin silmäterä, ja nyt kun autossa on jotain konkreettista vauvaan liittyvää, niin siitäkös riemu repesi<3 ”Mikset oo yhtään innoissas!! En kestä, että meillä on kaukalo autossa!”, meillä ei ihan innostukset kohdanneet. Tämä pönä tässä muistuttaa bebestä ihan tarpeeksi:D Onhan se söpöä, että toinen niin intoilee. Lysti on meistä muutenkin malttamattomampi, bongailee kaikki vastasyntyneet kaupungilta ja on jo melko kärsimätön. Lysti tosin on tilannut beben vasta 20. päivän jälkeen, kun siten hän saisi mahdollisimman pitkän toisen vanhemman vapaan.

Kiitos lakimuutoksen Lysti saa jäädä toisen vanhemman vapaalle (siis ”isyys”vapaalle) ennen adoption voimaantuloa. Tämän kun tajusimme helmikuussa, niin melkein itkin onnesta. On aivan ihanaa, että Lysti saa jäädä meidän kanssa kotiin eikä tarvii stressata, miten työvuorot saisi sumplittua. Ilmoitus vanhempainvapaasta otettiin Lystin työpaikalla todella hyvin vastaan, ja esimieskin totesi, että täytyykin ottaa selvää vanhempainvapaauudistuksista. Tästä tuli tosi hyvä mieli! Kumpa meidän neuvolanhoitajakin ottaisi selvää uudistuksista.. Sen lisäksi voimme hakea elatustukea adoptioprosessin ajalle.

kalenteri_140317

Oma vointini on edelleen tosi hyvä. Viime postauksen jälkeen huimauskin saatiin kuriin, kun kävin raskausvyöhyketerapiassa ja raskaushieronnassa. Ilmeisesti niskat olivat niin jumissa, että se aiheutti huimausta. Mitään muita kipuja ei oikein olekaan ja elo on melko tavallista. Vatsa on tosin laskeutunut ja se on todella valtava, mutta muuten raskautta  ei edes huomaisi:D Toissasunnuntaina minut yllätettiin babyshowereilla, olin ihan äimistynyt! En osannut moisia pippaloita edes toivoa, koska ystäväni ovat melko liikkuvaa sorttia ja ajattelin, ettei kenelläkään ole aikaa järjestää sellaisia. Vaan toisin kävi, ja olin juhlien jälkeen niin onnellinen, että se sai aikaiseksi ensimmäiset kunnon supistukset. Supistukset alkoivat juhlapaikan parkkipaikalla ja pahenivat autossa. Oli melkoista tuskaa selvitä kotiin asti, kun istualteen ei voinut oikein liikkua, ja liikettä olisin kaivannut.

Lysti oli meistä enempi paniikissa ja hoki, että johonkin pitäisi soittaa. Itseäni lähinnä nauratti koko tilanne ja sanoinkin, että kun tulee tosipaikka niin Lystin kuuluu naurattaa minua eikä panikoida:D Päästyäni suihkuun kivut helpottivat ja laimenivat vain menkkajomotukseksi. Oltiin helpottuneita, mutta samalla pettyneitä, että nyt ei päästykään hommiin. Sen jälkeen ei ole ollutkaan kuin satunnaisia menkkajomotteluja. Bebe viihtyy tiukasti yksiössään, mutta on onneksi jo mönkinyt alaspäin. SF-mitta oli jo laskussa, mikä tukee omia havaintojani siitä, että jotain alaspäin suuntautuvaa liikettä tapahtuu.

karkit_140317

Eilinen neuvolakäynti jätti pienen huolen itämään, kun vauvan sykkeet olivat hiukan liian korkeat. Normaalisti sykkeet huitelevat 150–160 välillä, mutta nyt ne kävivät 180 tuntumassa. Hoitajasta ei saanut oikein irti, pitääkö huolestua vai ei, ja mistä näin korkeat sykkeet voivat olla merkkinä. Pikagooglauksen tuloksena syynä voi olla esimerkiksi tulehdus. Ohjeeksi kuitenkin saatiin, että pitää kotona seurailla sykkeitä, ja jos ne edelleen ovat siellä 180 tuntumassa, niin sitten soittaa äippäpolille. Jäimme miettimään, että jos meillä ei olisi ollut kotidoppleria, olisiko meidät lähetetty äippäpolille suoraan neuvolasta? Kotona sykkeet olivat onneksi 140–150, mittailtiin muutaman kerran päivän aikana.

Summasummarum, elossa ollaan, kovasti odotetaan bebeä saapuvaksi. Koetan päivitellä kolmanneskuulumiset ja muut vielä ennen syntymää, nyt aloitan kotitentin pakertamisen, niin vapautuu aikaa muuhunkin. Ai niin, minulle on piirtynyt maailman haalein linea negra ja Lystin sisko näki unta, että meille syntyi poika. Saa nähdä kuinka käy.

Kivaa viikkoa!

❤ Lempi

Joulukuun kootut: 4D-ultra ja kontrollikäynti

Näin vuoden toisena viikkona on hyvä palata vielä hetkeksi joulukuuhun. Joulukuussa kävimme 3D/4D -ultrassa Perhe-Artessa. Suositusviikot tähän ultraukseen on 24–28, joten päätimme käydä keskivaiheilla ja sopivasti harjoitteluni päättymisen kunniaksi. Viikkoja oli käynnillä kasassa siis 26+3. Tämä oli puhtaasti sellainen uteliaisuuskäynti. Kun ei voi yhtään tietää, millainen tyyppi siellä masussa on, niin oli kiva päästä kurkkaamaan vähän hänen piirteitään.

Niin pinnallista, mutta eniten jännitti, että millainen nenä pienellä on. En tiedä, miksi olen tehnyt nenästä jonkun jutun, mutta sitä olen eniten miettinyt: millainen nenä meidän pienellä on. No, eipä jäänyt epäselväksi, nenä on ihan samanlainen kuin minulla. Meillä on kummallinen hallitseva hyppyrinenä-geeni, joka on alkanut mummostani (tai joskus aiemmin, mutta mummoni on tiettävästi ainut hyppyrinenäinen) ja jatkunut sitkeästi äitini kautta minulla ja sisaruksilleni ja nyt meidän pienelle. Ja älkää käsittäkö väärin, tämä oli mitä helpottavin asia! Mutta kyllä nauratti, koska olimme äitini kanssa vitsailleet, että onkohan pienelläkin meidän nenä.

h26008

Voi että tämä kuva kyllä sulatti sydämet. Pieni vieno hymy<3 Meidän kohdalla ultraus meni ”pieleen”, koska Lyllerö oli tunkeutunut istukkaan ja lonkkaan. Sen lisäksi hän oli edelleen linkkuveitsiasennossa, eli naaman edessä oli jalat, mutta sen lisäksi myös napanuora ja kädet. Hän todella haluaa varjella yksityisyyttään:D Minä ja Lysti emme pitäneet ultrausta epäonnistuneena, ihastelimme meidän pientä ihan haltioituneena. Lysti oli aamulla päässyt töistä, niin hän välillä nuokkui siinä päälläni, kun Lylleröstä koitettiin saada jotain näkyviin:D

Mutta ei auttanut suklaa, asennonvaihto eikä heiluttelu. Hän pysyi tiukasti istukassaan ja veti sitä hupuksi päälleensä. Me olimme todella tyytyväisiä kuviin ja ”videoon”, mutta iloiseksi yllätykseksi saimme uusintaultran. Uusintaultra on ilmainen, jos ensimmäinen ultraus ei onnistu. Kävimme seuraavalla viikolla uusinnassa, mutta se oli vielä onnettomampi kuin tämä ensimmäinen ultraus. Olin tankannut sokeria vaikka kuinka paljon, mutta ei. Lyllerö ei liikkunut mihinkään poterostaan:D Jos tekisin jotain toisin, menisin jo aiemmin ultraan. Olisimme saaneet kolmannen ultrauksen, mutta viikot alkoivat olla jo niin tapissa, ettei siinä olisi ollut järkeä enää ultrata.

Alla oleva kuva kielii mahdollisesti jotain Lyllerön tulevasta musiikkimausta:D

h26015

Joulun jälkeen kävimme istukan kontrolliultrassa. Olin yllättynyt, että vauva ultrattiin niin tarkkaan. Katsottiin virtaukset ja lapsivedenmäärät sun muut. Luulin, että lääkäri vain tuikkaisi ultralaitteen alakertaan ja katsoisi istukan sijainnin. Iloinen yllätys tämäkin siis ja kaikki oli hyvin.  Iloista oli myös, että istukka oli siirtynyt pois kohdunsuulta. Raja alatiesynnytykselle on 2 cm kohdunsuulta ja istukkani oli jo 3 cm siitä. Joten ei mitään hätää sen puolesta! Sen sijaan pikkuryökäle oli kääntynyt perätilaan. Eipä ihme, että pitää ravata vessassa koko ajan, kun tyyppi varmaan pomppii virtsarakon päällä. Lääkäri totesi, että tässä on vielä paljon tilaa ja aikaa kääntyä. Parempi olisi!

Olin tosin aavistellut, että hän on varmaan vaihtanut asentoa, koska olin tuntenut ihme myllertävää muuttoliikettä viikkoa aiemmin. Ja oikeassa olin, hän oli kiertänyt vatsan oikeaa puolta. Luulen, että hän on edelleen perätilassa, koska myllerrykset ja potkut tuntuvat oikealla alavatsassa. Ensi viikolla on neuvola, josko terkkari saisi tunnusteltua beben asentoa. Itse lähinnä jännitän, kuinka paljon paino on taas noussu. Aiotaan tehdä empiirinen koe, ja selvittää, kuinka paljon kotivaaka ja neuvolan vaaka heittävät.

Saatiin ultrassa ja kontrollissa painoarviot pienestä. Hänen painokehityksensä menee niin keskikäyrällä, että oksat pois. Tässä painoarviot:

26+1 (Liikehälytys) 859 g

26+3 (3D/4D -ultra) 912 g

28+2 (Kontrolliultra) 1250 g

Seuraava painoarvio saadaan ehkä sitten synnytystapa-arvioinnissa, josko sielläkään?

Menisinkö uudelleen tähän ultraukseen? Luultavasti kyllä, koska on kiva päästä vähän näkemään kasvon piirteitä, että saa rakennettua mielikuvaa pienestä. Kun ei tiedä luovuttajan ulkonäköä, ei voi yhtään tietää, millaisia piirteitä sieltä tulee. Mutta toisaalta, pieni on täysin omannäköisensä sitten, kun syntyy. Meidän täydellinen pakkaus.

❤ Lempi