Varhaisultra (8+3)

Varhaisultra oli meillä viikolla 9. Saavuttiin mökiltä kotiin sillä viikolla, ja jännitin ultraa ihan valtavasti. Reagoin jännitykseen vatsalla, ja vatsa olikin sekaisin monta päivää ennen ultraa… Mökiltäpaluun ja ultran väliset päivät menivät onneksi nopeasti, oli kaupassa käyntiä ja kavereiden näkemistä.

Ennen ultraa tuli pieniä lastenhoitoteknisiä pulmia, mutta niistäkin selvittiin ilman suurempaa hermoromahdusta. Tosin tässä vaiheessa oli ihme, jos Lystin puolen porukat eivät arvanneet, mitä on tekeillä. Ei kerrottu, miksi tarvitaan hoitoa, mutta painotettiin, että Esikon on pakko päästä hoitoon. Heh.

Ultrauspäivä koitti, ja voi että, miten paljon jännitin. Aika mateli odotushuoneessa enkä pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Kohta se selviäisi, onko siellä mitään. Kun päästiin huoneeseen, tehtiin aluksi parit paperihommat loppuun, ja sitten oli aika asettua makuulle. Välittömästi, kun kuva ilmestyi ruudulle, näin pienen sydämen, joka takoi niin vimmatusti. Meidän Pikkis<3 Tilanne oli hyvin koskettava, jopa lääkärimme vaikutti liikuttuneelta. Olin ihan yllättynyt, kuinka alkio muistutti jo jonkin verran ihmistä. Esikosta kävimme ultrassa jo viikolla 7, jolloin olemus muistutti enemmän papua.

Lääkäri otti mittoja, esitteli rakenteita ja katsoi, että ruskuaispussi on paikoillaan ja että vauvoja on kyydissä vain yksi. ”Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin kuin olla ja voi”, sanoi lääkäri ja miten huojentavaa oli kuulla se. Kuuntelimme myös sykettä. Olin unohtanut, kuinka sykähdyttävä se ääni on. Vastaanoton jälkeen purskahdin itkuun ja menin vessaan keräilemään itseäni ennen kassalla käymistä. Olin niin valtavan helpottunut. Meillä on kyydissä elossaoleva pieni, juuri oikeassa paikassa. Tämä yrittäminen oli paljon stressaavampaa kuin Esikon yrittäminen, ja kaikki se stressi purkaantui ultran jälkeen. Hassua kyllä, en missään vaiheessa pelännyt esim. kohdunulkoista kuten ensimmäisessä raskaudessa. Eniten mietitytti, onko raskaus tuulimunaraskaus ja joudutaanko aloittamaan kaikki alusta.

Laskettu aika aikaistui viikolla siihen nähden, mitä olin laskenut itse kuukautiskiertoni mukaan ja on nyt 6.3.2020. Jännittävää! Piti kirjoittaa vielä ensimmäisestä neuvolakäynnistä, mutta jääköön se tuonnemmaksi. Tästä tulikin pitkä jo tällaisenaan.

❤ Lempi

Uusi klinikka korkattu

Mistäköhän sitä aloittaisi? Ensikäynnistä on jo muutama viikko, mutta sen jälkeen tunnelma on ollut kaikkea muuta kuin hempeä ja vauvakuumeinen. Felicitas tuntuu klinikkana paljon kliinisemmältä kuin Väestöliitto. Kyse on kuitenkin vain omista mielikuvista: suuri yksityinen jätti osti pienen kotikutoisen klinikan. Lääkärimme on oikein mukava, muistuttaa hämmentävän paljon Väestöliitolla ollutta lääkäriä, vaikka ei sama olekaan. Se tuo tietynlaista tuttuutta tähän hommaan.

Ensikäynnillä oli menossa kp 17, ja folli oli silloin vain 10 mm (!!). Kiertoni ovat pidentyneet aivan järkyttävän paljon verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen raskautta. Hämmentävää oli ne pari ”normaalin”pituista kiertoa (28 päivää) tässä välissä ja sen jälkeen ne ovat olleet taas 34–36 päiväisiä. Limakalvot näyttivät hyvältä ja kuulemma ”reserviä löytyy” eli sen puolesta ei huolta. Lääkäri epäili follin pienuuden tarkoittavan ovuloimattomuutta, joka johtuisi imetyksestä. Tätä pelkäsin ja osasin odottaa. Monet itkut itkettyäni ja asiaa käsiteltyäni aloimme Pompsun kanssa lopettelemaan imetystä. Se taipale on nyt päättynyt, ja se ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa.

Ensikäynniltä jäi mukaan muutakin huolta. Ulkosynnyttimistä löytyi jotain muutoksia, joista otettiin koepala. On epäilys, mistä muutokset voisivat johtua, mutta se varmistuu tässä parin viikon aikana. Painostakin puhuttiin (+10 kg vielä siihen painoon, jota oli ennen esikoista), onneksi meillä on painonpudotusprojekti käynnissä. Joulukuussa paino oli vielä 83 kg, nyt 75 kg. Käynnin jälkeen olo oli epätoivoinen ja äärettömän stressaantunut. Poissa oli se jännittävä kutkutus, jollainen oli aivan ensimmäisen ensikäynnin jälkeen ennen esikoista. Nyt päässä oli vain kamalasti kysymyksiä ja murhetta.

Olot ovat kuitenkin tasaantuneet. Kun imetys päättyi, niin arvatkaapa mitä? Kyllä, vauvakuume on iskenyt päälle ihan kunnolla. Nyt kutkuttaa ja voi sitä riemua, kun tänään pärähti tikkuun vanha tuttu hymynaama (kp 18)! Seuraavalla kerralla kun mennään klinikalle, niin tehdään uusi hoitosuostumus – sitten meitä hoidetaan parina<3

❤ Lempi

Yk 1 ja yk 2 – erot ja yhtäläisyydet

Mitä tässä kierrossa tehtiin toisin kuin ensimmäisessä kierrossa? Jossittelu on aina turhaa, mutta jotkin asiat tein tai menivät toisin kuin ensimmäisessä yrityksessä. Tässä listaus eroista ja yhtäläisyyksistä.

Yhtäläisyydet:
Inssiin mentiin ovisplussan jälkeisenä päivänä.

Munasolu oli jo irronnut ennen inseminaatiota.

Käytössä Multivita Raskaus ja imetys -vitamiinit

Erot:
Luovuttaja vaihtui. Uuden luovuttajan solut olivat aikaisempaa luovuttajaa parempi laatuisia. Ehkä minun ja uuden luovuttajan geenit sopivat myös paremmin yhteen?

Söin kp1 alkaen Gelee Royalea, kuningatarhyytelöä, aina inssiin asti.
En tiedä, oliko tällä kuinka suuri vaikutus raskautumiseen, mutta ajattelin, että otetaan kaikki keinot käyttöön. Tästä ihmeaineesta löytyy paljon tietoa keskustelupalstoilta ja toiset onnistuu sen ”avulla” ja toiset ei. Lopetin käytön heti plussattuani ja jatkan vaan Multivitalla. Kattava postaus kuningatarhyytelöstä löytyy esim. Puuttuva palanen -blogista.

En stressannut ovista ja inssiin pääsyä. Olimme oikeastaan luovuttaneet inssin suhteen, koska ovulaatio näytti osuvan lauantaille. Toisin kävi ja torstaina tuli yllätysplussa ja sen ansiosta stressitön yllätysinssi.

On vaikea osoittaa, mitkä tekijät vaikuttivat tai eivät vaikuttaneet onnistumiseen. Raskautuminen kun tuntuu ennen kaikkea olevan tuurista kiinni!

                                                           2. mieliteko: mehut, mieluiten punaiset 

Sitten vähän kuulumisia!

Tänään eletään päivää 4+4. Olo on aika oireeton. Parina viime päivänä huimaus on pahentunut, mutta vatsa on onneksi rauhoittunut. Kumma kyllä minun tekee koko ajan kamalasti mieli mehuja. Eikä mitä tahansa mehuja vaan ainoastaan punaista mehua. Maulla ei niin väliä, kunhan väri on punainen:D Sen lisäksi tekee mieli eineksiä: mikropizzoja, lihapiirakoita jne. Kaikkea rasvaista ja hiilaripitoista. Ja juuri kun kirjoitin, että me emme syö paljoa eineksiä! Toistaiseksi olen tyytynyt yhteen mikropizzaan ja yhteen vihikseen, siis vihanneslihikseen.

Soitin vasta eilen klinikalle, kun en maanantaina vielä uskaltanut. En uskaltanut sanoa ääneen, että saimme positiivisen testin. On kyllä ihmismieli vähän höpsö. Eilen ryhdistäydyin ja soitin. Oli hassu tunne kuulla, kun joku onnittelee raskaudesta. Klinikan kätilö on nyt ensimmäinen ihminen, jolle raskaudesta ollaan kerrottu (blogin lukijoiden lisäksi). Meille tarjottiin mahdollisuutta varata aika varhaisultraan, mutta katsotaan vielä josko mentäisiin jonnekin muualle.

Unohdin kysyä olkien varauksesta, joten jouduin soittamaan tänään uudestaan. Me emme ole maksaneet laisinkaan mitään varaus- ja säilytysmaksuja eikä meille oikeastaan ole tarjottukaan mitään tällaista. Haluaisimme jatkaa samalla luovuttajalla mahdollisen pikkusisaruksen kanssa. Kätilö konsultoi klinikan lääkäriä ja ohjeisti meitä tekemään varauksen myöhemmin raskauden ollessa pidemmällä. Se on mielestäni järkevää, koska ei voi tietää, josko tämä tästä vielä menee kesken. Varaus ja säilytys maksaa 300€ ja on voimassa 3 vuotta. Voimassaoloaika alkaa rullata heti maksun tehtyä, joten senkin puolesta on järkevää vielä odottaa. Kolme vuotta menee yllättävän nopeasti. Kätilö kehui, että on hyvä kun mietin tällaisia asioita:D No tiedä sitten siitä, mutta eipä vaivaa enää!

❤ Lempi

 

Toimintasuunnitelma

Teimme eilen klinikalla toimintasuunnitelman, jos raskaus ei tästä inssistä ala. Lääkäri kyseli, mitä olimme puhuneet omalääkärimme kanssa aukiolotutkimuksesta. Keskustelimme siitä ensikäynnillä, mutta emme aikatauluttaneet sitä mihinkään kohtaan. Omalääkärimme on sellainen, että hän koittaa välttää ”turhia” toimenpiteitä. Mikä on rahallisestikin mukavaa, tässä kierrossahan en käynyt lainkaan folliultrassa. Ohjeeksi sain vain tikuttaa ja varata inssin, kun tikkuun tulee plussa.

Jos raskaus ei ala, alkaa aukiolotutkimus olla ajankohtainen. Suunnitelma on, että kokeilemme vielä yhden inssin ennen tutkimusta. Tämä johtuu luovuttajan vaihtumisesta, koska sen suhteen inssit ikään kuin nollaantuivat. Jos siis kolmas inssi ei onnistu, niin sitten tehdään aukiolotutkimus. Kiertoni on onneksi niin pitkä, että aukiolotutkimus ja inssi ehditään tehdä samaan kiertoon.

Lääkäri osuvasti totesi, että aina puhutaan siihen malliin, ettei raskaus onnistuisi. Mutta  kun todennäköisyydet ovat epäonnistumisen puolella, niin onko tuo ihmekään. Sitä paitsi minusta on helpottavaa, että on suunnitelma. Lapsenteossa on niin monta epävarmuustekijää, niin suunnitelmat hoitojen suhteen tuovat varmuutta. Ja onhan aina se mahdollisuus, että raskaus todella alkaisi.

Sen varalle meillä ei oikeastaan toimintasuunnitelmaa ole. Ajatus tuntuu vielä niin utopistiselta, että en osaa enkä uskalla suunnitella elämää niin pitkälle. Paitsi vähän. Me asumme kaksiossa, joten olen katsellut asuntoamme sillä silmällä, miten voisimme asua siinä mahdollisimman pitkään. Se vaatii pieniä sisustus- ja remppahommia mm. kylpyhuoneeseen, keittiöön ja eteiseen. Ei mitään isoa, mutta sen verran, että kahden aikuisen koti muuttuisi lapsiperheen kodiksi.

Olen miettinyt myös lapsen ja opintojen yhdistämistä. Minulla on vielä kaksi vuotta yliopisto-opintoja jäljellä. Mahdollinen laskettu aika sijoittuisi sellaiseen kohtaan opintoja, ettei minulla ole kamalasti pakollista yliopistolla oltavaa. Keväälle on tiedossa muutama kurssi ja projekti nimeltä Gradu alkaa. Haluan uskoa, että minulla on aikaa ja jaksamista tehdä gradua myös äitiyslomalla. Saa nähdä kuinka käy. Tämän enempää suunnitelmia meillä ei ole. Tai siis minulla ei ole. Lystihän meni ja osti uuden auton. Vauva-, siis autokuume yltyi niin kovaksi, että farmari oli pakko saada.

Tänään dpo 2. Aika menee hitaasti, mutta varmasti.

❤ Lempi

Ensimmäinen inseminaatio

Tänään se oli, meidän ensimmäinen inseminaatiomme. Aamu eteni suhteellisen hyvin valtavasta jännityksestä huolimatta. Meillä on Lystin kanssa harmillisen eri tavat purkaa jännitystä. Minä haluaisin olla hiljaa ja rauhassa, Lysti taas puhua pälättää minkä kerkeää. Tämä aiheutti ehkä hiukan kireitä tilanteita. Nyt jo naurattaa, miten eri tavalla ihmiset hoitavat jännitystään. Aamulla ei naurattanut.

Inseminaatioaika oli 10:20. Kun lääkäri huikkasi nimeni ja pyysi meidät sisään, vatsassa muljahti. Vastaanotto alkoi hieman ikävissä tunnelmissa, kun lääkäri alkoi puhua luovuttajan vaihdosta. Minulta meni oikeastaan ohi, miksi luovuttajaa tulisi vaihtaa. Ilmeisesti syy on se, että nykyisellä luovuttajallamme on niin vähän siittiöitä per olki, että olkia piti sulattaa kuusi kappaletta inseminaatiota varten. Lääkäri totesi, ettei meidän tarvitse välittää näistä olkien määrästä. Toivoa sopii, että laatu korvaa määrän.

Lääkärimme selitti, että laboratorion henkilökunta syynää siittiöt kunnolla, että he voivat ”ylpeydellä myydä soluja asiakkailleen”, mikä on mielestäni äärettömän hyvä asia. Näillä hinnoilla en haluaisi maksaa II-luokan tavarasta. Hän myös varmisteli, että oliko meille ehtinyt syntyä mitään tunnesidettä juuri tähän luovuttajaan. Totta puhuakseni ei, en ole suonut luovuttajalle oikeastaan ajatustakaan. Varmistimme lopuksi pakkauksen nimilätkän, että siittiöt ovat meidän ja minun nimellä. Sitten oli aika hypätä pöydälle.

Ultrauksessa limakalvo näytti hyvältä ja rakkula oli jo puhjennut. Tämäkin kuulosti  minusta hieman huolestuttavalta. Onneksi lääkäri kertoi tutkimuksesta, jonka oli juuri lukenut, että onnistumisen kannalta ei ole väliä, onko rakkula vielä kiinni vai juuri puhjennut. Testiryhmien naisilla tulokset olivat menneet tasan rakkulan tilasta riippumatta. Jotenkin olisi ollut varmempi olo, jos se olisi ollut vielä kiinni, mutta eletään tämän tutkimustiedon valossa. Vatsaontelossa oli jokin oleellinen neste paikoillaan ja munanjohdin puristuneen näköinen, joten mitä ilmeisimmin ovulaatio oli tapahtunut. Tai kuten lääkärimme sanoi :”salapoliisitermein: lintu on lentänyt pesästä”.

Ultrauksen jälkeen aloitettiin inseminaatio. Levittimen paikoilleen laitto sattui hieman, mutta kipu loppui, kun se oli paikoillaan. Itse ruiskutus ei sattunut, tuntui lähinnä hassulta. Lääkärimme selitti jostain tutkimuksesta liittyen makoiluun inseminaation jälkeen. Hän kulutti aikaa ruiskuttamalla siittiöitä hitaasti, jotta pysyisin makuullaan mahdollisimman pitkään toimeenpiteen puitteissa. Siinä me kolme sitten hiljaisuudessa ihmeteltiin. Lääkäri totesi: ”Onhan tämä teidän perheen tapa saada lapsia vähän epäromanttinen ”. Onhan se, mutta onneksi on mahdollisuus saada lapsia.

Sitten ykskaks inseminaatio oli ohi. Lääkäri toivotti siittiöille ”Oikein hyvää ja turvallista matkaa”. Mitään ei tippunut pois, kaikki simpat jäivät kyytiin. Testipäivämme on 15.6. Saa nähdä pääsenkö testaamaan, koska kuukautisten pitäisi alkaa 13.6. Sain ohjeistuksen testata, vaikka kierto alkaisikin alusta. Lääkärimme jää lomalle parin viikon päästä, joten seuraavat mahdolliset inssit tehdään jonkun toisen kanssa. Jos tästä kierrosta ei tärppää, niin ei onneksi hätää. Pääsemme yrittämään kesä- ja heinäkuussakin, jos niikseen on. Klinikan kesätauko menee juuri niille viikoille, jolloin minun kierrossani ei tapahdu mitään projektin kannalta oleellista. Kassalla ilahduimme, kun summa olikin odotettua vähemmän. Se johtui siitä, että olimme käyneet ultrassa edellisviikolla, joten könttä jakaantui kahdelle kerralle.

Tämän hetkinen olotila on ennen kaikkea epätodellinen. En voi uskoa, että olimme tänään inssissä. Enkä sitä, että par’aikaa sisälläni voi tapahtua jotain aivan ihmeellistä. Välillä jopa unohdan, että olemme edes missään inssissä käyneet. Ja  aina kun muistan, niin epäuskoinen innostus valtaa mielen. Toistaiseksi olo on siis rauhallinen, mutta toiveikas. Jos piinapäivät menevät tähän tahtiin näillä tuntemuksilla, niin olisin iloinen. Tuskin menevät, koska olen äärettömän kärsimätöntä sorttia.

❤ Lempi

Psykologi ja lahjasoluneuvonta

Saimme ympättyä samalle päivälle labrat ja psykologin käynnin. Psykologin vastaanotto toimi samalla myös lahjasoluneuvontana. Tämäkin, yllätys yllätys, jännitti aivan valtavasti. Takaraivossa jäyti pelko siitä, että nyt meitä arvioidaan, kuinka sopivia olemme vanhemmiksi. Mutta kaikkea muuta! Psykologimme oli ihan huikean mukava. Hän aloitti istunnon kysymällä meiltä, millaista on tulla psykologille ja mitä mielikuvia meillä tästä käynnistä on. Psykologi painottikin heti alkuun, ettei hän ole täällä kartoittamassa sopivuuttamme vaan kertomassa meille, miten lapselle kannattaa kertoa alkuperästään.

Ihmisten vanhemmuutta ei voi arvioida ilman lapsia eikä silloinkaan tunnissa

Olen joka kerta yhtä ilahtunut ja yllättynyt, kun klinikalla suhtaudutaan meihin niin mutkattomasti. Psykologi totesi, että lahjasoluneuvonnan pykälää säädettäessä ollaan oltu hyvin hetero-keskeisiä, koska heille on mahdollisesti isompi pala, että puolet geeneistä tuleekin joltain toiselta. Meille se on itsestäänselvyys, ja psykologi pitikin tätä käyntiä vain hienona mahdollisuutena naispareille.

Olimme kotona valmistautuneet olemaan hieman puolustukannalla perhemuotomme puolesta. Kun psykologi kysyi, millaisia ihmisiä meillä on ympärillämme, toimme esille miehen mallin lapsen elämässä (kyseenalaistaen sen tarpeellisuuden). Miehen malliin psykologi tuhahti, että mitä ihmettä silläkin oikeasti tarkoitetaan, ja en olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Todennäköisesti psykologi ei olisi  edes aloittanut keskustelua miehen mallista, ellemme olisi tuoneet sitä esiin.

Me puhuimme aika pitkälti kaikesta, mitä sylki suuhun toi. Psykologi keskittyi enimmäkseen siihen, miten lapselle kannattaa kertoa hänen alkuperästään, ja mitä eri tutkimukset kertovat lahjasolulapsista. Olimme puhuneet Lystin kanssa jo aiemmin, että aiomme kertoa lapselle alusta alkaen, miten asiat ovat. Saimme psykologilta  konkreettisia ohjeita, miten lapselle voi luontevasti kertoa luovuttajasta:

• Kerro lapselle luovuttajasta ja alkuperästään jo pariviikkoisesta alkaen
• Jos lapsella on hymykuopat tai hän olisi tosi musikaalinen (mitä esim. minä en ole), lapselle voi sanoa ”Kauniit hymykuopat/kaunis lauluääni, se on varmaan luovuttajalta”. Yhdistä luovuttaja siis positiivisiin asioihn.
• Älkää hävetkö lapsen alkuperää, niin lapsikaan ei ala hävetä

Pyrkimyksenä siis, että luovuttajan osuus on mukana lapsen elämässä alusta alkaen. Kun lapselle aloittaa kertomisen ihan vauvana, lapsi kokee, että on tiennyt ”alkuperästään aina”. Kehuin psykologille Väestöliiton kanssa yhteistyössä tehtyä lasten tietokirjaa Meidän pihan perhesoppaa ja sattuikin niin hassusti, että psykologimme oli yksi kirjan kirjoittajista!

Yksi käynnin kiinnostavimmista anneista oli, kun psykologi kertoi lahjasolulapsista maailmalta. Ausseissa ja Briteissä lahjasolulapset etsivät puolisisaruksiaan tähän tarkoitukseen tehtyjen nettisivujen kautta (olisiko ollut tyyliin Where are my siblings?), jossa (jo aikuiset) lapset etsivät samaan aikaan samoilla tuntomerkeille alkunsa saaneita lapsia. Psykologi kutsui näitä sisarusverkostoiksi ja povasi, että tämä ilmiö tulee Suomeenkin ennemmin tai myöhemmin. En ollut ennen ajatellut, että lasta saattaisi kiinnostaa puolisisarukset enemmän kuin luovuttaja! Toisaalta en ollut edes ajatellut, että niin, niitä puolisisaruksia on olemassa.

Kävimme läpi lapsen eri ikäkausia, ja milloin oma alkuperä alkaa kiinnostaa (n. 10-vuoden iässä). Puhuimme paljon lapsen teini-iästä, ja mitä ongelmia silloin voi kohdata (mm. Lystille mahdollinen uhkaheitto:”Sä et edes ole mun äiti”). Kun puhuimme yhteiskunnan hetero-odotuksista/ja -oletuksista (mm. niistä kommenteista että ”Oi lapsella on ihan äidin hymy ja isän nenä”), niin psykologi totesti Lystille, että ”Niin, lapsihan tulee näyttämään myös sinulta”.

Puhuimme myös ajatuksistamme ja ennakkoluuloistamme luovuttajien suhteen. Niin kamalaa kuin se onkin, mielikuvamme olivat ensisijaisesti vähemmän imartelevia. Taisin kuvata luovuttajia ”ihme hiippareiksi”, vaikka asia vaikuttaa olevan aivan päinvastoin. Minusta erittäin mieltälämmittävä ajatus on, että luovuttajat ovat ja haluavat olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Psykologi vertasi, että nämä samat henkilöt luovuttavat yleensä myös verta ja luuydintä. Kävimme läpi myös sitä, jos hoidot venyvät. Kerroin ajatuksistani: siitä miten on jo niin vääristynyt kuva omasta hedelmällisyydestä, ja jo valmiiksi lapsettoman identiteetti (kirjoitan näistä ajatuksistani lisää myöhemmin).

Hän kysyi myös, ketkä tietävät projektistamme (vain lähimmät ystäväni), ja miten Lystin vanhemmat suhtautuvat ei-biologiseen lapsenlapseen, pelottaako suhtautuminen. Toisaalta psykologi totesi lämpimästi, että vauva herättää paljon enemmän tunteita kuin tuntemattomat solut. Niin totta. Kaiken kaikkiaan käynti oli uskomattoman mukava. Meillä natsasi psykologin kanssa erittäin hyvin ja hän sanoi, että hänelle voi aina lähettää sähköpostia; viikon päästä, vuoden päästä, hän kyllä vastaa.

Lopuksi hän vielä muistutti meitä:
Tutkimustulokset osoittavat, että raskauden onnistumisella ja stressillä ei ole mitään tekemistä keskenään.

❤ Lempi

 

Kierron kartoitus alkaa

Ensikäyntiä seurasi heti seuraavalla viikolla kierronkartoitusultra.  En voi uskoa, miten paljon ultraus jännitti. Minulta ei ole koskaan ultrattu kohtua/mitään, joten jännitykseen sekoittui myös uteliasta innostuneisuutta. Päässä pyöri kysymyksiä: Entäs jos siellä näkyy jotain, mitä ei pitäisi? Entä jos siellä ei näy jotain, mitä pitäisi? Ultra oli varattu kierron päivälle 14.

Ajatus oli mennä klinikalle yksin, koska arvelin, ettei Lysti saisi olla mukana ultrauksessa. Näin ainakin hetero-blogeista olen lukenut. Olin juuri päässyt klinikan hissiin, ja ihmettelin, kun joku juoksi ovelta kuin kiiruhtaen samaan hissiin. Minä tietenkin kohteliaasti aloin rämpyttää klinikan kerrosnappia, jotta voisin olla rauhassa hetken hississä yksin. Yllätys oli suuri, kun tämä ”joku” olikin Lysti. Hän halusi yllättää, koska ei halunnut, että menen klinikalle yksin, kun jännittikin niin paljon. Aivan ihana yllätys! Kun lääkäri tuli huikkaamaan minut huoneeseen, epäröimme Lystin kanssa, että tuleeko hänkin vai ei. Lääkäri totesi siihen: ”tule nyt ihmeessä, kun olet kerta täällä”. Tästä  käynnistä viisastuneina sovimme, että jos ei vain ole esteitä, menemme klinikalle yhdessä. Olisi harmittanut, jos Lysti ei olisi ollut paikalla.

Kuva

Heti ensimmäisenä vastaanotolla saimme tietää, että meille oli varattu luovuttaja. Olin ällikällä lyöty ja taisinkin todeta ääneen, että ”Näin nopeasti!”. (Ensikäynti oli perjantaina, ultra seuraavana tiistaina, luovuttaja oli löytynyt siis neljässä päivässä!) Lääkäri soitti vielä biologille varmistaakseen luovuttajan piirteet. Ne olivat toiveidemme mukaiset. Pituus jäi vähän alakanttiin, mutta toisaalta se on hyvin lähellä Lystin pituutta. Itse olin vain tyytyväinen, että luovuttaja oli löytynyt eikä sitä tarvitsisi odottaa.

Ultraus oli hurjan kiinnostavaa. Lääkärimme selosti kaiken, mitä teki ja näki, ja se sopi meille paremmin kuin hyvin. En ymmärrä, miten siltä ruudulta voi nähdä yhtään mitään. Kun lääkäri laski munarakkuloita (kai se on se sana?), näin itse ehkä 4 ja sitten loppulukema olikin jotain 16–19 väliltä. Oikealla puolella oli 18mm follikkeli. Sain tehtäväkseni alkaa tikuttelemaan ovulaatiota, jonka olinkin jo aloittanut ultraa edeltäneenä maanantaina.

Hieman yllättävää oli, että vasen munasarjani paljastui ”mahdollisesti lievästi monirakkulaiseksi”, mutta siitä ei tullut mitään varmuutta. Toisaalta kuukautiseni eivät oireile monirakkulaisuudelle tyypillisesti, niin tiedä siitä sitten. Kaiken kaikkiaan kohtu, munasarjat ja munajohtimet näyttivät olevan hyvässä kunnossa. Kyllä helpotti, vaikkei se vielä mitään tarkoitakaan. Lääkärimme sanoo usein, että olen kovin nuori ja kommentoi myös naisosiani nuoriksi. Vähän naurattaa, mutta tuntuu hyvältä kuulla se.

Seuraavana onkin sitten vuorossa verikokeita ja psykologin käynti. Siitä lisää myöhemmin!

❤ Lempi

Ensikäynti

Ensikäynti koitti huhtikuun lopussa, parisen viikkoa sitten. Ensikäyntiä edeltävä ilta meni  levollisin mielin, saimme hyvin nukuttua. Aamu menikin kotona sitten melko hiljaisissa tunnelmissa, kuten myös bussimatka. Jännitti, paljon. Vastaanottovirkailija oli onneksi oikein ystävällinen, kävimme läpi tietojani ja saimme klinikan hinnaston mukaamme.  Olin unohtanut ottaa Kela-korttini mukaan, mutta se ei onneksi ollut ongelma. Olimme hyvissä ajoin paikalla, joten aulassa oli aikaa jännittää ja vähän vilkuilla, millaisia ihmisiä siellä oli. Sivuhuomautuksena täytyy sanoa, että odotustilan tuolit ovat älyttömän mukavat!

Kuva

Lääkärimme on todella mukava, hyvin puhelias ja selittää asiat perusteellisesti. Kävimme läpi kumpi meistä haluaa raskautua (minä), haluaako Lysti raskautua ollenkaan (tuskin, jos minussa ei todeta jotain vikaa) ja kävimme läpi esitietolomaketta. Tuntui mukavalta, kun lääkäri kartoitti myös Lystin terveydentilaa. Meidät huomioitiin yhdessä, ei vain minua, vaikka olen hoidettava osapuoli.

Vastaanotto kesti tunnin, jonka aikana kävimme läpi mm. miten hoitoprosessit yleensä etenevät, Väestöliiton politiikkaa liittyen luovuttajiin ja lopuksi kävimme läpi millaiselta meidän hoitosuunnitelmaamme tulisi näyttämään. Minulle oli uutta tietoa, miten tarkan seulan luovuttajat käyvät läpi. Olin hieman yllättynyt, että lääkärimme ei missään vaiheessa kysynyt toiveitamme luovuttajan suhteen. Varsinaisen asian loppuessa kysyin, voimmeko esittää toiveita luovuttajasta. Se sopi, ja lääkäri kirjasi toiveemme ylös. Helsingin klinikka käyttää ensisijaisesti oman pankin siittiöitä, joten vaikka Tanskan kuvio meille esiteltiin, ei sitä tarjottu meille mahdollisuutena.

Kuva

Olin alunperin suunnitellut, että ensikäynti tulisi sopivasti huhtikuun kierron ovulaation aikoihin. Kävikin niin hassusti, että kellontarkat kuukautiset olivat myöhässä huhtikuussa viikon (!!), joten emme saaneet ympättyä folliultraa ensikäynnin kanssa. Kirjoitan kierron kartoituksesta lisää myöhemmin. Onneksi ultran sai sovittua jo heti seuraavalle viikolle.

Lääkäristä ja klinikasta jäi todella hyvä ensivaikutelma. Lääkärimme selosti tulevia hoitotoimenpiteitä koko ajan sillä silmällä, mikä meille on tarpeen ja mikä ei. Tuli tunne, että mitään turhaa ei tehdä, jos ei ole oikeasti tarve. Se sopii paremmin kuin hyvin, koska tämä ei ole mitään turhan halpaa lystiä. Vastaanoton lopuksi lääkärimme totesi juhlavasti: ”Minä olen teidän hoitava lääkärinne, tervetuloa.” 

❤ Lempi