Varhaisultra (8+3)

Varhaisultra oli meillä viikolla 9. Saavuttiin mökiltä kotiin sillä viikolla, ja jännitin ultraa ihan valtavasti. Reagoin jännitykseen vatsalla, ja vatsa olikin sekaisin monta päivää ennen ultraa… Mökiltäpaluun ja ultran väliset päivät menivät onneksi nopeasti, oli kaupassa käyntiä ja kavereiden näkemistä.

Ennen ultraa tuli pieniä lastenhoitoteknisiä pulmia, mutta niistäkin selvittiin ilman suurempaa hermoromahdusta. Tosin tässä vaiheessa oli ihme, jos Lystin puolen porukat eivät arvanneet, mitä on tekeillä. Ei kerrottu, miksi tarvitaan hoitoa, mutta painotettiin, että Esikon on pakko päästä hoitoon. Heh.

Ultrauspäivä koitti, ja voi että, miten paljon jännitin. Aika mateli odotushuoneessa enkä pystynyt keskittymään oikein mihinkään. Kohta se selviäisi, onko siellä mitään. Kun päästiin huoneeseen, tehtiin aluksi parit paperihommat loppuun, ja sitten oli aika asettua makuulle. Välittömästi, kun kuva ilmestyi ruudulle, näin pienen sydämen, joka takoi niin vimmatusti. Meidän Pikkis<3 Tilanne oli hyvin koskettava, jopa lääkärimme vaikutti liikuttuneelta. Olin ihan yllättynyt, kuinka alkio muistutti jo jonkin verran ihmistä. Esikosta kävimme ultrassa jo viikolla 7, jolloin olemus muistutti enemmän papua.

Lääkäri otti mittoja, esitteli rakenteita ja katsoi, että ruskuaispussi on paikoillaan ja että vauvoja on kyydissä vain yksi. ”Kaikki on tällä hetkellä niin hyvin kuin olla ja voi”, sanoi lääkäri ja miten huojentavaa oli kuulla se. Kuuntelimme myös sykettä. Olin unohtanut, kuinka sykähdyttävä se ääni on. Vastaanoton jälkeen purskahdin itkuun ja menin vessaan keräilemään itseäni ennen kassalla käymistä. Olin niin valtavan helpottunut. Meillä on kyydissä elossaoleva pieni, juuri oikeassa paikassa. Tämä yrittäminen oli paljon stressaavampaa kuin Esikon yrittäminen, ja kaikki se stressi purkaantui ultran jälkeen. Hassua kyllä, en missään vaiheessa pelännyt esim. kohdunulkoista kuten ensimmäisessä raskaudessa. Eniten mietitytti, onko raskaus tuulimunaraskaus ja joudutaanko aloittamaan kaikki alusta.

Laskettu aika aikaistui viikolla siihen nähden, mitä olin laskenut itse kuukautiskiertoni mukaan ja on nyt 6.3.2020. Jännittävää! Piti kirjoittaa vielä ensimmäisestä neuvolakäynnistä, mutta jääköön se tuonnemmaksi. Tästä tulikin pitkä jo tällaisenaan.

❤ Lempi

Mainokset

Joulukuun kootut: 4D-ultra ja kontrollikäynti

Näin vuoden toisena viikkona on hyvä palata vielä hetkeksi joulukuuhun. Joulukuussa kävimme 3D/4D -ultrassa Perhe-Artessa. Suositusviikot tähän ultraukseen on 24–28, joten päätimme käydä keskivaiheilla ja sopivasti harjoitteluni päättymisen kunniaksi. Viikkoja oli käynnillä kasassa siis 26+3. Tämä oli puhtaasti sellainen uteliaisuuskäynti. Kun ei voi yhtään tietää, millainen tyyppi siellä masussa on, niin oli kiva päästä kurkkaamaan vähän hänen piirteitään.

Niin pinnallista, mutta eniten jännitti, että millainen nenä pienellä on. En tiedä, miksi olen tehnyt nenästä jonkun jutun, mutta sitä olen eniten miettinyt: millainen nenä meidän pienellä on. No, eipä jäänyt epäselväksi, nenä on ihan samanlainen kuin minulla. Meillä on kummallinen hallitseva hyppyrinenä-geeni, joka on alkanut mummostani (tai joskus aiemmin, mutta mummoni on tiettävästi ainut hyppyrinenäinen) ja jatkunut sitkeästi äitini kautta minulla ja sisaruksilleni ja nyt meidän pienelle. Ja älkää käsittäkö väärin, tämä oli mitä helpottavin asia! Mutta kyllä nauratti, koska olimme äitini kanssa vitsailleet, että onkohan pienelläkin meidän nenä.

h26008

Voi että tämä kuva kyllä sulatti sydämet. Pieni vieno hymy<3 Meidän kohdalla ultraus meni ”pieleen”, koska Lyllerö oli tunkeutunut istukkaan ja lonkkaan. Sen lisäksi hän oli edelleen linkkuveitsiasennossa, eli naaman edessä oli jalat, mutta sen lisäksi myös napanuora ja kädet. Hän todella haluaa varjella yksityisyyttään:D Minä ja Lysti emme pitäneet ultrausta epäonnistuneena, ihastelimme meidän pientä ihan haltioituneena. Lysti oli aamulla päässyt töistä, niin hän välillä nuokkui siinä päälläni, kun Lylleröstä koitettiin saada jotain näkyviin:D

Mutta ei auttanut suklaa, asennonvaihto eikä heiluttelu. Hän pysyi tiukasti istukassaan ja veti sitä hupuksi päälleensä. Me olimme todella tyytyväisiä kuviin ja ”videoon”, mutta iloiseksi yllätykseksi saimme uusintaultran. Uusintaultra on ilmainen, jos ensimmäinen ultraus ei onnistu. Kävimme seuraavalla viikolla uusinnassa, mutta se oli vielä onnettomampi kuin tämä ensimmäinen ultraus. Olin tankannut sokeria vaikka kuinka paljon, mutta ei. Lyllerö ei liikkunut mihinkään poterostaan:D Jos tekisin jotain toisin, menisin jo aiemmin ultraan. Olisimme saaneet kolmannen ultrauksen, mutta viikot alkoivat olla jo niin tapissa, ettei siinä olisi ollut järkeä enää ultrata.

Alla oleva kuva kielii mahdollisesti jotain Lyllerön tulevasta musiikkimausta:D

h26015

Joulun jälkeen kävimme istukan kontrolliultrassa. Olin yllättynyt, että vauva ultrattiin niin tarkkaan. Katsottiin virtaukset ja lapsivedenmäärät sun muut. Luulin, että lääkäri vain tuikkaisi ultralaitteen alakertaan ja katsoisi istukan sijainnin. Iloinen yllätys tämäkin siis ja kaikki oli hyvin.  Iloista oli myös, että istukka oli siirtynyt pois kohdunsuulta. Raja alatiesynnytykselle on 2 cm kohdunsuulta ja istukkani oli jo 3 cm siitä. Joten ei mitään hätää sen puolesta! Sen sijaan pikkuryökäle oli kääntynyt perätilaan. Eipä ihme, että pitää ravata vessassa koko ajan, kun tyyppi varmaan pomppii virtsarakon päällä. Lääkäri totesi, että tässä on vielä paljon tilaa ja aikaa kääntyä. Parempi olisi!

Olin tosin aavistellut, että hän on varmaan vaihtanut asentoa, koska olin tuntenut ihme myllertävää muuttoliikettä viikkoa aiemmin. Ja oikeassa olin, hän oli kiertänyt vatsan oikeaa puolta. Luulen, että hän on edelleen perätilassa, koska myllerrykset ja potkut tuntuvat oikealla alavatsassa. Ensi viikolla on neuvola, josko terkkari saisi tunnusteltua beben asentoa. Itse lähinnä jännitän, kuinka paljon paino on taas noussu. Aiotaan tehdä empiirinen koe, ja selvittää, kuinka paljon kotivaaka ja neuvolan vaaka heittävät.

Saatiin ultrassa ja kontrollissa painoarviot pienestä. Hänen painokehityksensä menee niin keskikäyrällä, että oksat pois. Tässä painoarviot:

26+1 (Liikehälytys) 859 g

26+3 (3D/4D -ultra) 912 g

28+2 (Kontrolliultra) 1250 g

Seuraava painoarvio saadaan ehkä sitten synnytystapa-arvioinnissa, josko sielläkään?

Menisinkö uudelleen tähän ultraukseen? Luultavasti kyllä, koska on kiva päästä vähän näkemään kasvon piirteitä, että saa rakennettua mielikuvaa pienestä. Kun ei tiedä luovuttajan ulkonäköä, ei voi yhtään tietää, millaisia piirteitä sieltä tulee. Mutta toisaalta, pieni on täysin omannäköisensä sitten, kun syntyy. Meidän täydellinen pakkaus.

❤ Lempi

Rakenneultran kuulumiset

Olimme rakenneultrassa viime viikon maanantaina 7.11. viikolla 20+6. Rakenneultraa edeltänyt viikko ja etenkin viikonloppu oli niin työntäyteistä, että aika meni ihan äärettömän nopeasti ennen ultraa. Ensimmäistä kertaa minua eikä pahemmin Lystiäkään jännittänyt, aamu meni ilman äksyilyä! Ehkä tämän asian kanssa alkaa tulla jo jotenkin sinuiksi. On jo aikakin, onhan jo tässä oltu kauemmin raskaana kuin sitä on enää jäljellä.

Ultra oli onneksi jo heti klo 8, eikä tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti, että pääsimme huoneeseen. Meillä oli eri kätilö kuin nt-ultrassa, mutta todella mukava tämäkin kätilö. Voi kun hyvä putki jatkuisi ja synnytyksessäkin olisi mukava kätilö.

”Mites olet voinut”
”No hyvin”
”Onko tuntunut liikkeitä?”
”Ei vieläkään!”. Ja sitten pöydälle.

Taisi minua sitten kuitenkin jännittää, kun en muista juuri mitään kätilön puheista, katselin vain meidän pientä Lylleröä ruudulta. Tyyppi nukkui kädet niskan takana:D Ja oli muutenkin kovin rauhallinen<3 Ensimmäisenä saimme tiedon, että minulla on istukka kohdun etuseinämässä. Onko ihmekään siis, ettei potkut ollut tuntunut. Tieto oli tosi huojentava. Onneksi on ollut kotona doppleri, joka meidän tapauksessa on tuonut vain mielenrauhaa. Tämän jälkeen Lyllerön sieraimet olivat ensimmäisenä näkyvissä, nenä oli oikeanlainen:D Pikkuhiljaa kuvasta alkoi erottua sormet ja varpaat, meidän pieni. Sitä näkyä vaan katseli ihan lumoutuneena.

Sitten alettiin tarkastella beben eri osia, ja kaikki oli niinkuin piti. Koetin kerätä palasia siitä, mitä muistan kätilön sanoneen. Aivoissa näkyi jokin sykerö, joka oli hyvä. Sen näkyminen laskee pois monta kehityshäiriötä, muistaakseni. Napanuoran virtaukset olivat hyvät ja lapsivettä oli tarpeeksi. Mitat vastasivat just eikä melkeen viikkoja. Pää ja vartalo taisi olla sen 20+6 ja reisiluussa heittoa oli vain hiukan, olisiko vastaavuus ollut 20+3. Painoarvioksi saatiin 359g ja sydän jumpsutti tuttua tahtia, syke oli 150. Sydämen lokeromaisemat olivat sellaiset kuin piti, selkäranka näytti hyvältä, reisi- ja olkaluut näyttivät hyvältä ja kaikki sisäelimet löytyi sieltä mistä piti. Koetin katsoa omakannasta, olisiko käynnistä ollut jotain yhteenvetoa muistin tueksi, mutta ei ollut. Nämä jäi mieleen, ehkä se riittää. Kätilö kuitenkin selitti koko ultrauksen koko ajan, mitä katsoi ja mitä näkyi. Se oli mukavaa, koska ei siitä kuvasta oikeastaan paljoa itse tajua.

IMG_0686.jpg

Hän vilkuttelee<3

Kun postaukset tuli hassussa järjestyksessä, niin taisi jäädä kuva, ettemme kysyneet sukupuolta. Mutta kyllä me kysyimme, emme me olisi malttaneet odottaa. Eikä varsinkaan äitini olisi:D Kun kaikki oleellinen oli saatu ultrattua, kysyin kätilöltä, suostuisiko vauva näyttämään sukupuoltansa. En usko, että kätilö olisi välttämättä itse kysynyt meiltä. Kuitenkin hän tarkkaan ja eri puolilta kuvasi ja lopulta kertoi, että vauvamme on 90% todennäköisyydellä tyttö<3 Kuvassa näkyi kolme viivaa, jotka viittasivat häpyluuhun eikä pojan värkkejä näkynyt. Kätilö korosti, että ikinä ei voi olla kuitenkaan varma, että ei kannata koko huonetta maalata vaaleanpunaiseksi tai mitään kovin kallista ostaa. Voihan olla, että Lyllerö piilotti värkkinsä erittäin taitavasti:D Kuitenkin tieto oletetusta sukupuolesta tekee vauvasta taas vähän konkreettisemman.

Poikatiimi on siis toistaiseksi tappiolla vedonlyönnissä mukaan lukien itseni ja oman oloni. Toisaalta olen koko syksyn valmistautunut siihen, että jos tulokas olisikin poika enkä enää oikeastaan tiedä, mikä todellinen oloni sukupuolesta onkaan. Oli niin tai näin, niin pääasia, että Lylleröllä oli kaikki hyvin. Tuntuu hullulta, että mitään ultria ei ole enää tulossa. Meinasimme kuitenkin käydä 3D/4D -ultrassa vielä ennen joulua, koska pitäähän sitä vähän vielä päästä kurkkimaan. Se on hyvä joululahja meiltä meille<3

Ultran jälkeen suuntasimme aamupalalle Fazerille. Meille on tullutt vähän paha tapa herkutella jokaisen neuvolan ja ultran jälkeen kotona tai kahviloissa. Tämä oli kuitenkin iso etappi minulle, koska olin jo ensimmäisillä viikoilla suunnitellut juhla-aamupalan, jos kaikki on hyvin. Vihdoin sekin päivä koitti. Palaan ajankohtaisempiin kuulumisiin piakkoin, kun sain tämän nyt alta pois! Onhan vauvamme jo ylittänyt uuden etapin, kun 23. raskausviikko pärähti tiistaina käyntiin.

❤ Lempi

Onnelliset pikakuulumiset

Pari tuntia sitten jännitettiin äitiyspolin aulassa. Kaikki jännitys kaikkosi, kun näky oli tämä<3

image

Lylleröllä on kaikki niin hyvin kuin tässä vaiheessa voi olla<3 Virallinen laskettu aika on nyt 21.3. Viikoiksi kirjattiin tänään 13+0, koko vastasi 12+4. Alan nyt elämään näitä viikkoja, niin en mene ihan sekaisin useista viikoista:)

Meillä oli supermukava kätilö ja mukana oli myös kätilöharjoittelija. Nähtiin Lyllerö useista kulmista ja vähän piti tökkiä vaavia hereille, että mitat saatiin otettu. Lyllerö heristi nyrkkiä, kun kätilö alkoi tökkiä:D

Turvotus oli enimmillään 0,9mm ja kokoa Lylleröllä oli 6 cm. Parin viikon sisään saadaan seulonnan tulokset.

Kuultiin myös syke ensimmäistä kertaa. Sain vaivoin pidäteltyä itkua, oli se niin liikuttavan kuuloista. Lyllerö leikki myös napanuorallaan, puristeli sitä:D

Palaan myöhemmin edellisten viikkojen kuulumisten kanssa, mutta tässä tärkein uutinen näiltä viikoilta:) Ja hei, eka kolmannes on nyt ohi! Hurjaa.

❤ Lempi

 

1. neuvola ja varhaisultra

Huh väsymystä. On pitänyt kirjoittaa keskiviikosta jo monet kerrat, mutta työpäivät ja tämä uusin oire, puuduttava väsymys, ovat vieneet kaikki voimat. Nyt on kuitenkin ensimmäinen kunnon vapaapäivä tällä viikolla ja vihdoinkin aikaa kirjoittaa.

Keskiviikko oli jännittävä päivä, varmaan yksi elämäni jännittävimmistä. Aamulla oli ensimmäinen neuvolakäynti ja puoliltapäivin varhaisultra. Neuvolaan lähtö oli kyllä surkeiden sattumusten sarja. Ensiksi Lystin pyörän lukko ei meinannut aueta. Kun matkaan päästiin, niin pyörästäni tippuivat ketjut, eikä niitä saanut enää paikoilleen. Tämän seurauksena sain ensimmäisen hormonihirmukohtauksen. Kirosin keskellä katua ja mieleni teki viskoa pyörää ympäri lähitienoota. Vähän sitä taisinkin siinä ravistella. Kamalaa, miten omaa käytöstä ei voi vaan hallita! Onneksi päästiin autolla matkaan ja oltiin perillä kaikesta huolimatta ajoissa. Neuvola jännitti niin paljon, että pahoinvointini oli moninkertainen.

Meidän neuvolan terveydenhoitajamme oli ihan mukava. Aika hiljainen, mutta ystävällinen. Perhemuotomme ei näyttänyt olevan ongelma tai jos oli, niin meistä ei ainakaan tuntunut siltä. Käynti kesti vähän yli tunnin, ja sen aikana kävimme läpi esitietolomaketta, kunnan järjestämiä seulontoja, vointiani, tulevia neuvolakäyntejä ja niiden ajankohtia. Ruokavaliossa pitäisi petrata kalsiumin saannin kanssa. Todennäköisesti tulen ottamaan sen purkista, koska maitoa en juo ja juustoakaan en syö. Lopuksi tutustuimme neuvolaan ja sen omahoitopisteisiin. Meillä verenpaine mitataan ja pissan ”stiksaus” tehdään itse ennen lääkärin vastaanottoa. Saimme myös läjän esitteitä matkaan, joita olen iltaisin lueskellut.

Neuvolan mukaan laskettu aikamme on 22.3.2016 ja viikot vaihtuisivat aina keskiviikkoisin, joten 3.8. oli viikkoja kasassa jo 7+0 neuvolan laskuissa. Kerroimme omasta laskemisen tuloksesta, mutta vastaukseksi saimme, että ”minä lasken nyt näin ja tällä mennään”. Selvä, sillä mennään. Neuvolassa viikot lasketaan aina viimeisistä kuukautisista, ainakin täällä päin. Meidän laskujen mukaan viikkoja oli keskiviikkona kasassa 6+4, joka varhaisultrassa varmistui paikkaansa pitäväksi. Aion siis itse laskea ja elää alkuperäisillä viikoilla, enkä neuvolan viikoilla.

neuvola

Jos neuvola jännitti, niin voi elämä, miten paljon varhaisultra jännitti. Kävimme ultrassa Helsingin Perhe-Artessa, joka sijaitsee Käpylässä. Ultrauksen suoritti kätilö, joka oli älyttömän mukava. Totesi heti alkuun, että ”Teille on tulossa vauva”. Se kuulosti niin hassulta ja uskomattomalta! Vastasimme, että toivottavasti. Hän kyseli meidän hoidoista: missä kävimme, oliko ruuhkaa. Kysely tuli jotenkin niin luontevasti, että naisparien hoidot ovat hänelle varmaan tuttuja. Oli mukavaa rupatella hoidoista, niin kuin ne eivät olisi mitenkään poikkeava lastenhankintatapa. Tai me emme olisi mitenkään normeista poikkeavia.

”Siinä hän on.” Näimme meidän pienemme ensimmäisen kerran, se hetki oli sanoinkuvailematon. Lystin silmät kostuivat ja itse vain hymyilin. Vähän yllätyin, ettei kyynel vierähtänyt silmästä! Hänellä oli kokoa 7 mm ja koko vastasi viikkoja 6+4. Pieni sydän löi niin mahdottoman kovaa. Ruskuaispussikin löytyi lopulta. Meidän pieni on kerännyt kaiken kohdusta löytyvän itsensä lähelle, joka aiheutti hieman sydämentykytyksiä. Kätilö epäili, että meille olisi tulossa kaksoset ja vielä identtiset.

Ultrassa näkyi toinen syke, mutta epäselvästi alkion takana. ”Montako alkiota teille siirrettiin?” Kysymystä seurasi epäuskoinen hiljaisuus ja hermostunutta naurua. ”Ei meille siirretty mitään”. Kätilö ultrasi ja ultrasi. Toinen syke oli kuitenkin napanuoran syke. Tämän pitäisi näkyä vasta viikolla 8, joten bebemme olikin vain aikaansa edellä. Joten loppu hyvin kaikki hyvin, yksi pieni pitäisi olla tulossa. Olin kaiken lisäksi edellisenä yönä nähnyt unta, että ultrasta löytyisi kaksoset, joten ei kyllä naurattanut yhtään tämä epäily! Kerroimme epämääräisistä vatsakivuistani, ja ne liittyvät todennäköisesti kohdun kasvuun. Kohtuni on kuulemma turvonnut, joka on merkki aktiivisesta kasvusta.

Ultraus Perhe-Artessa maksoi vain 84 €. Väestöliitolla se olisi maksanut 70€* enemmän.   Suosittelemme  paikkaa lämpimästi! Seuraavan kerran pitäisi mennä labroihin viikolla 10+0, ja ensi viikolla odotan np-ultran lähetettä saapuvaksi. Ultraus on viikoilla 10+0–13+6, joten enimmillään menee 6 viikkoa, että näemme beben taas. Se ei ole kovin pitkä aika, koska sitten minulla alkaa taas koulukin ja tuntuu, että siihen on vain hyvin vähän aikaa.

❤ Lempi

*Sain kommentoijalta tiedon, että naisparit ja itselliset naiset saavat kela-korvauksen Väestöliiton varhaisultrasta! Luulin, että korvauksen saa vain alkututkimuksista, mutta tämä on ilahduttava tieto:) Kokonaishinta varhaisultralle on 181€ ja kela-korvauksen jälkeen hinnaksi jää 151€ (ultraus 91€ + lääkärin palkkio 60€). 

Ensimmäinen inseminaatio

Tänään se oli, meidän ensimmäinen inseminaatiomme. Aamu eteni suhteellisen hyvin valtavasta jännityksestä huolimatta. Meillä on Lystin kanssa harmillisen eri tavat purkaa jännitystä. Minä haluaisin olla hiljaa ja rauhassa, Lysti taas puhua pälättää minkä kerkeää. Tämä aiheutti ehkä hiukan kireitä tilanteita. Nyt jo naurattaa, miten eri tavalla ihmiset hoitavat jännitystään. Aamulla ei naurattanut.

Inseminaatioaika oli 10:20. Kun lääkäri huikkasi nimeni ja pyysi meidät sisään, vatsassa muljahti. Vastaanotto alkoi hieman ikävissä tunnelmissa, kun lääkäri alkoi puhua luovuttajan vaihdosta. Minulta meni oikeastaan ohi, miksi luovuttajaa tulisi vaihtaa. Ilmeisesti syy on se, että nykyisellä luovuttajallamme on niin vähän siittiöitä per olki, että olkia piti sulattaa kuusi kappaletta inseminaatiota varten. Lääkäri totesi, ettei meidän tarvitse välittää näistä olkien määrästä. Toivoa sopii, että laatu korvaa määrän.

Lääkärimme selitti, että laboratorion henkilökunta syynää siittiöt kunnolla, että he voivat ”ylpeydellä myydä soluja asiakkailleen”, mikä on mielestäni äärettömän hyvä asia. Näillä hinnoilla en haluaisi maksaa II-luokan tavarasta. Hän myös varmisteli, että oliko meille ehtinyt syntyä mitään tunnesidettä juuri tähän luovuttajaan. Totta puhuakseni ei, en ole suonut luovuttajalle oikeastaan ajatustakaan. Varmistimme lopuksi pakkauksen nimilätkän, että siittiöt ovat meidän ja minun nimellä. Sitten oli aika hypätä pöydälle.

inssi

Ultrauksessa limakalvo näytti hyvältä ja rakkula oli jo puhjennut. Tämäkin kuulosti  minusta hieman huolestuttavalta. Onneksi lääkäri kertoi tutkimuksesta, jonka oli juuri lukenut, että onnistumisen kannalta ei ole väliä, onko rakkula vielä kiinni vai juuri puhjennut. Testiryhmien naisilla tulokset olivat menneet tasan rakkulan tilasta riippumatta. Jotenkin olisi ollut varmempi olo, jos se olisi ollut vielä kiinni, mutta eletään tämän tutkimustiedon valossa. Vatsaontelossa oli jokin oleellinen neste paikoillaan ja munanjohdin puristuneen näköinen, joten mitä ilmeisimmin ovulaatio oli tapahtunut. Tai kuten lääkärimme sanoi :”salapoliisitermein: lintu on lentänyt pesästä”.

Ultrauksen jälkeen aloitettiin inseminaatio. Levittimen paikoilleen laitto sattui hieman, mutta kipu loppui, kun se oli paikoillaan. Itse ruiskutus ei sattunut, tuntui lähinnä hassulta. Lääkärimme selitti jostain tutkimuksesta liittyen makoiluun inseminaation jälkeen. Hän kulutti aikaa ruiskuttamalla siittiöitä hitaasti, jotta pysyisin makuullaan mahdollisimman pitkään toimeenpiteen puitteissa. Siinä me kolme sitten hiljaisuudessa ihmeteltiin. Lääkäri totesi: ”Onhan tämä teidän perheen tapa saada lapsia vähän epäromanttinen ”. Onhan se, mutta onneksi on mahdollisuus saada lapsia.

inssi1.jpg

Sitten ykskaks inseminaatio oli ohi. Lääkäri toivotti siittiöille ”Oikein hyvää ja turvallista matkaa”. Mitään ei tippunut pois, kaikki simpat jäivät kyytiin. Testipäivämme on 15.6. Saa nähdä pääsenkö testaamaan, koska kuukautisten pitäisi alkaa 13.6. Sain ohjeistuksen testata, vaikka kierto alkaisikin alusta. Lääkärimme jää lomalle parin viikon päästä, joten seuraavat mahdolliset inssit tehdään jonkun toisen kanssa. Jos tästä kierrosta ei tärppää, niin ei onneksi hätää. Pääsemme yrittämään kesä- ja heinäkuussakin, jos niikseen on. Klinikan kesätauko menee juuri niille viikoille, jolloin minun kierrossani ei tapahdu mitään projektin kannalta oleellista. Kassalla ilahduimme, kun summa olikin odotettua vähemmän. Se johtui siitä, että olimme käyneet ultrassa edellisviikolla, joten könttä jakaantui kahdelle kerralle.

Tämän hetkinen olotila on ennen kaikkea epätodellinen. En voi uskoa, että olimme tänään inssissä. Enkä sitä, että par’aikaa sisälläni voi tapahtua jotain aivan ihmeellistä. Välillä jopa unohdan, että olemme edes missään inssissä käyneet. Ja  aina kun muistan, niin epäuskoinen innostus valtaa mielen. Toistaiseksi olo on siis rauhallinen, mutta toiveikas. Jos piinapäivät menevät tähän tahtiin näillä tuntemuksilla, niin olisin iloinen. Tuskin menevät, koska olen äärettömän kärsimätöntä sorttia.

❤ Lempi

Kierron kartoitus alkaa

Ensikäyntiä seurasi heti seuraavalla viikolla kierronkartoitusultra.  En voi uskoa, miten paljon ultraus jännitti. Minulta ei ole koskaan ultrattu kohtua/mitään, joten jännitykseen sekoittui myös uteliasta innostuneisuutta. Päässä pyöri kysymyksiä: Entäs jos siellä näkyy jotain, mitä ei pitäisi? Entä jos siellä ei näy jotain, mitä pitäisi? Ultra oli varattu kierron päivälle 14.

Ajatus oli mennä klinikalle yksin, koska arvelin, ettei Lysti saisi olla mukana ultrauksessa. Näin ainakin hetero-blogeista olen lukenut. Olin juuri päässyt klinikan hissiin, ja ihmettelin, kun joku juoksi ovelta kuin kiiruhtaen samaan hissiin. Minä tietenkin kohteliaasti aloin rämpyttää klinikan kerrosnappia, jotta voisin olla rauhassa hetken hississä yksin. Yllätys oli suuri, kun tämä ”joku” olikin Lysti. Hän halusi yllättää, koska ei halunnut, että menen klinikalle yksin, kun jännittikin niin paljon. Aivan ihana yllätys! Kun lääkäri tuli huikkaamaan minut huoneeseen, epäröimme Lystin kanssa, että tuleeko hänkin vai ei. Lääkäri totesi siihen: ”tule nyt ihmeessä, kun olet kerta täällä”. Tästä  käynnistä viisastuneina sovimme, että jos ei vain ole esteitä, menemme klinikalle yhdessä. Olisi harmittanut, jos Lysti ei olisi ollut paikalla.

kierronkartoitus
Kuva

Heti ensimmäisenä vastaanotolla saimme tietää, että meille oli varattu luovuttaja. Olin ällikällä lyöty ja taisinkin todeta ääneen, että ”Näin nopeasti!”. (Ensikäynti oli perjantaina, ultra seuraavana tiistaina, luovuttaja oli löytynyt siis neljässä päivässä!) Lääkäri soitti vielä biologille varmistaakseen luovuttajan piirteet. Ne olivat toiveidemme mukaiset. Pituus jäi vähän alakanttiin, mutta toisaalta se on hyvin lähellä Lystin pituutta. Itse olin vain tyytyväinen, että luovuttaja oli löytynyt eikä sitä tarvitsisi odottaa.

Ultraus oli hurjan kiinnostavaa. Lääkärimme selosti kaiken, mitä teki ja näki, ja se sopi meille paremmin kuin hyvin. En ymmärrä, miten siltä ruudulta voi nähdä yhtään mitään. Kun lääkäri laski munarakkuloita (kai se on se sana?), näin itse ehkä 4 ja sitten loppulukema olikin jotain 16–19 väliltä. Oikealla puolella oli 18mm follikkeli. Sain tehtäväkseni alkaa tikuttelemaan ovulaatiota, jonka olinkin jo aloittanut ultraa edeltäneenä maanantaina.

Hieman yllättävää oli, että vasen munasarjani paljastui ”mahdollisesti lievästi monirakkulaiseksi”, mutta siitä ei tullut mitään varmuutta. Toisaalta kuukautiseni eivät oireile monirakkulaisuudelle tyypillisesti, niin tiedä siitä sitten. Kaiken kaikkiaan kohtu, munasarjat ja munajohtimet näyttivät olevan hyvässä kunnossa. Kyllä helpotti, vaikkei se vielä mitään tarkoitakaan. Lääkärimme sanoo usein, että olen kovin nuori ja kommentoi myös naisosiani nuoriksi. Vähän naurattaa, mutta tuntuu hyvältä kuulla se.

Seuraavana onkin sitten vuorossa verikokeita ja psykologin käynti. Siitä lisää myöhemmin!

❤ Lempi