Mistäköhän sitä aloittaisi? Ensikäynnistä on jo muutama viikko, mutta sen jälkeen tunnelma on ollut kaikkea muuta kuin hempeä ja vauvakuumeinen. Felicitas tuntuu klinikkana paljon kliinisemmältä kuin Väestöliitto. Kyse on kuitenkin vain omista mielikuvista: suuri yksityinen jätti osti pienen kotikutoisen klinikan. Lääkärimme on oikein mukava, muistuttaa hämmentävän paljon Väestöliitolla ollutta lääkäriä, vaikka ei sama olekaan. Se tuo tietynlaista tuttuutta tähän hommaan.
Ensikäynnillä oli menossa kp 17, ja folli oli silloin vain 10 mm (!!). Kiertoni ovat pidentyneet aivan järkyttävän paljon verrattuna siihen, mitä ne olivat ennen raskautta. Hämmentävää oli ne pari ”normaalin”pituista kiertoa (28 päivää) tässä välissä ja sen jälkeen ne ovat olleet taas 34–36 päiväisiä. Limakalvot näyttivät hyvältä ja kuulemma ”reserviä löytyy” eli sen puolesta ei huolta. Lääkäri epäili follin pienuuden tarkoittavan ovuloimattomuutta, joka johtuisi imetyksestä. Tätä pelkäsin ja osasin odottaa. Monet itkut itkettyäni ja asiaa käsiteltyäni aloimme Pompsun kanssa lopettelemaan imetystä. Se taipale on nyt päättynyt, ja se ansaitsee kyllä ihan oman postauksensa.
Ensikäynniltä jäi mukaan muutakin huolta. Ulkosynnyttimistä löytyi jotain muutoksia, joista otettiin koepala. On epäilys, mistä muutokset voisivat johtua, mutta se varmistuu tässä parin viikon aikana. Painostakin puhuttiin (+10 kg vielä siihen painoon, jota oli ennen esikoista), onneksi meillä on painonpudotusprojekti käynnissä. Joulukuussa paino oli vielä 83 kg, nyt 75 kg. Käynnin jälkeen olo oli epätoivoinen ja äärettömän stressaantunut. Poissa oli se jännittävä kutkutus, jollainen oli aivan ensimmäisen ensikäynnin jälkeen ennen esikoista. Nyt päässä oli vain kamalasti kysymyksiä ja murhetta.
Olot ovat kuitenkin tasaantuneet. Kun imetys päättyi, niin arvatkaapa mitä? Kyllä, vauvakuume on iskenyt päälle ihan kunnolla. Nyt kutkuttaa ja voi sitä riemua, kun tänään pärähti tikkuun vanha tuttu hymynaama (kp 18)! Seuraavalla kerralla kun mennään klinikalle, niin tehdään uusi hoitosuostumus – sitten meitä hoidetaan parina<3
❤ Lempi
Oi voi, miten jännää! Mukava kuulla kokemuksia myös uudesta klinikasta. Me nimittäin käytimme samoja palveluita, ja jos tässä vauvakuumeessa jossain vaiheessa toiselle rundille lähdetään, tulemme me kolkuttelemaan saman lafkan ovia. Mielellään otetaan siis vastaan kaikki kokemukset tuosta nykyisestä klinikasta!
Tsemppiä yritykseen ja kuumeiluun! Mahtavaa tuo YHTEINEN hoitosuostumus! ❤
TykkääTykkää
Tosi hienosti oot saanu pudotettua painoa! Mulla on kierrot ihan viturallaan, lähenee jo kp50.
Toki mä imetänkin mut nyt on jännä kierto, toki ei sillä nyt oo väliä.. Mut hiipii silti pieni jännitys et miten käy jatkossa jos jossain kohtaa kakkosrundille lähdetään.. Toki joskus vasta vuoden päästä se on ajankohtaista.
TykkääTykkää
Tässä kohtaa myös omat kokemukseni hyvin samat kuin sinulla. Kierrot on nyt todella pitkiä ja välillä meinaa jo usko loppua onko ovulaatiota tulossa ollenkaan, aina on kuitenkin tullut lopulta.
Viisi inseminaatiota nyt takana ja mietinnässä IVF-hoidot, hitsi vaan kun ne on niin perhanan kalliita.
Klinikasta on kyllä valitettavan hyvin vähän mitään positiivista sanottavaa, eihän se siis sinällään huono ole, lääkärit on ammattilaisia ja tietävät mitä tekevät, mutta kyllä paljon mielummin kävisin edelleen Väestöklinikalla, oli se vaan niin paljon mukavampi, kotoisa. Onneksi vaihdoimme lääkäriä ja saimme lääkärin joka ennen oli Väestöklinikalla.
Tsemppiä teille!
TykkääTykkää
Jep, tismalleen sama kokemus. Me ollaan myös mietitty klinikan vaihtoa, jos ja kun oljet loppuvat. Löysin klinikan, johon meidän Väestöliiton lääkäri on siirtynyt, joten se voisi olla hyvinkin potentiaalinen klinikka.
TykkääTykkää