Saimme ympättyä samalle päivälle labrat ja psykologin käynnin. Psykologin vastaanotto toimi samalla myös lahjasoluneuvontana. Tämäkin, yllätys yllätys, jännitti aivan valtavasti. Takaraivossa jäyti pelko siitä, että nyt meitä arvioidaan, kuinka sopivia olemme vanhemmiksi. Mutta kaikkea muuta! Psykologimme oli ihan huikean mukava. Hän aloitti istunnon kysymällä meiltä, millaista on tulla psykologille ja mitä mielikuvia meillä tästä käynnistä on. Psykologi painottikin heti alkuun, ettei hän ole täällä kartoittamassa sopivuuttamme vaan kertomassa meille, miten lapselle kannattaa kertoa alkuperästään.
Ihmisten vanhemmuutta ei voi arvioida ilman lapsia eikä silloinkaan tunnissa
Olen joka kerta yhtä ilahtunut ja yllättynyt, kun klinikalla suhtaudutaan meihin niin mutkattomasti. Psykologi totesi, että lahjasoluneuvonnan pykälää säädettäessä ollaan oltu hyvin hetero-keskeisiä, koska heille on mahdollisesti isompi pala, että puolet geeneistä tuleekin joltain toiselta. Meille se on itsestäänselvyys, ja psykologi pitikin tätä käyntiä vain hienona mahdollisuutena naispareille.
Olimme kotona valmistautuneet olemaan hieman puolustukannalla perhemuotomme puolesta. Kun psykologi kysyi, millaisia ihmisiä meillä on ympärillämme, toimme esille miehen mallin lapsen elämässä (kyseenalaistaen sen tarpeellisuuden). Miehen malliin psykologi tuhahti, että mitä ihmettä silläkin oikeasti tarkoitetaan, ja en olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Todennäköisesti psykologi ei olisi edes aloittanut keskustelua miehen mallista, ellemme olisi tuoneet sitä esiin.
Me puhuimme aika pitkälti kaikesta, mitä sylki suuhun toi. Psykologi keskittyi enimmäkseen siihen, miten lapselle kannattaa kertoa hänen alkuperästään, ja mitä eri tutkimukset kertovat lahjasolulapsista. Olimme puhuneet Lystin kanssa jo aiemmin, että aiomme kertoa lapselle alusta alkaen, miten asiat ovat. Saimme psykologilta konkreettisia ohjeita, miten lapselle voi luontevasti kertoa luovuttajasta:
- Kerro lapselle luovuttajasta ja alkuperästään jo pariviikkoisesta alkaen
- Jos lapsella on hymykuopat tai hän olisi tosi musikaalinen (mitä esim. minä en ole), lapselle voi sanoa ”Kauniit hymykuopat/kaunis lauluääni, se on varmaan luovuttajalta”. Yhdistä luovuttaja siis positiivisiin asioihn.
- Älkää hävetkö lapsen alkuperää, niin lapsikaan ei ala hävetä
Pyrkimyksenä siis, että luovuttajan osuus on mukana lapsen elämässä alusta alkaen. Kun lapselle aloittaa kertomisen ihan vauvana, lapsi kokee, että on tiennyt ”alkuperästään aina”. Kehuin psykologille Väestöliiton kanssa yhteistyössä tehtyä lasten tietokirjaa Meidän pihan perhesoppaa ja sattuikin niin hassusti, että psykologimme oli yksi kirjan kirjoittajista!
Yksi käynnin kiinnostavimmista anneista oli, kun psykologi kertoi lahjasolulapsista maailmalta. Ausseissa ja Briteissä lahjasolulapset etsivät puolisisaruksiaan tähän tarkoitukseen tehtyjen nettisivujen kautta (olisiko ollut tyyliin Where are my siblings?), jossa (jo aikuiset) lapset etsivät samaan aikaan samoilla tuntomerkeille alkunsa saaneita lapsia. Psykologi kutsui näitä sisarusverkostoiksi ja povasi, että tämä ilmiö tulee Suomeenkin ennemmin tai myöhemmin. En ollut ennen ajatellut, että lasta saattaisi kiinnostaa puolisisarukset enemmän kuin luovuttaja! Toisaalta en ollut edes ajatellut, että niin, niitä puolisisaruksia on olemassa.
Kävimme läpi lapsen eri ikäkausia, ja milloin oma alkuperä alkaa kiinnostaa (n. 10-vuoden iässä). Puhuimme paljon lapsen teini-iästä, ja mitä ongelmia silloin voi kohdata (mm. Lystille mahdollinen uhkaheitto:”Sä et edes ole mun äiti”). Kun puhuimme yhteiskunnan hetero-odotuksista/ja -oletuksista (mm. niistä kommenteista että ”Oi lapsella on ihan äidin hymy ja isän nenä”), niin psykologi totesti Lystille, että ”Niin, lapsihan tulee näyttämään myös sinulta”.
Puhuimme myös ajatuksistamme ja ennakkoluuloistamme luovuttajien suhteen. Niin kamalaa kuin se onkin, mielikuvamme olivat ensisijaisesti vähemmän imartelevia. Taisin kuvata luovuttajia ”ihme hiippareiksi”, vaikka asia vaikuttaa olevan aivan päinvastoin. Minusta erittäin mieltälämmittävä ajatus on, että luovuttajat ovat ja haluavat olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Psykologi vertasi, että nämä samat henkilöt luovuttavat yleensä myös verta ja luuydintä. Kävimme läpi myös sitä, jos hoidot venyvät. Kerroin ajatuksistani: siitä miten on jo niin vääristynyt kuva omasta hedelmällisyydestä, ja jo valmiiksi lapsettoman identiteetti (kirjoitan näistä ajatuksistani lisää myöhemmin).
Hän kysyi myös, ketkä tietävät projektistamme (vain lähimmät ystäväni), ja miten Lystin vanhemmat suhtautuvat ei-biologiseen lapsenlapseen, pelottaako suhtautuminen. Toisaalta psykologi totesi lämpimästi, että vauva herättää paljon enemmän tunteita kuin tuntemattomat solut. Niin totta. Kaiken kaikkiaan käynti oli uskomattoman mukava. Meillä natsasi psykologin kanssa erittäin hyvin ja hän sanoi, että hänelle voi aina lähettää sähköpostia; viikon päästä, vuoden päästä, hän kyllä vastaa.
Lopuksi hän vielä muistutti meitä:
Tutkimustulokset osoittavat, että raskauden onnistumisella ja stressillä ei ole mitään tekemistä keskenään.
❤ Lempi
Kuurupiilo 