Rv 26+0 – alle 100 päivää laskettuun aikaan!

Mitä täällä tapahtuu! Viikot vain vierii, laskettuun aikaan on enää 98 päivää. Herranen aika, alle sata päivää!! Harjoittelu loppuu tällä viikolla, o n n e k s i. Se on ollut mahdottoman antoisaa, mutta samalla myös hyvin kuluttavaa ja aikaa vievää. Ehkä sen on voinut päätellä tästä hurjasta postaustahdista? Joululoman aion pyhittää vauva-asioille: tehtävä- ja hankintalistat polttelevat jo mielessä. Yksi raskaana oleva kaverini tosin totesi, että onneksi on muuta ajateltavaa, muuten sekoaisi näihin vauvajuttuihin. Ja tottahan se, olisi liikaa aikaa murehtia, jos ei olisi koko ajan menossa.

Eilen oli sokerirasitus, hyi yäk. Kamalin osuus oli ehdottomasti sen litkun juominen. Se ei ollut millään tasolla hyvää, vaikka olikin kylmää ja makeaa. Kysyin siinä litkua hörppiessäni, että tuleeko ihmisille siitä yleensä huono olo. Hoitaja vastasi, että hyvin harvoin. Se oli huojentava vastaus. Litkun tökkiminen alkoi ikävällä tavalla muistuttaa nuoruusvuosien bileiltoja, kun liian makeita litkuja ei saanut enää alas. Toisaalta tämä mielleyhtymä huvitti sen verran, että sen avulla selvisin litkun alassaamisesta. Ja sitä juomaa oli huomattavasti vähemmän kuin laktoosirasituksessa! Vain 3dl. Olin kuvitellut, että joudun istumaan käytävällä odotustilassa sen pari tuntia, mutta väärässä olin. Pienestä varastohuoneesta oli tehty viihtyisä lepohuone, jossa oli pehmeitä tuoleja ja sänky. Sekä totta kai oksennuspusseja:D Oli ihana olla siellä hiljaisuudessa ja oikeastaan unohdin, että olen terkkarissa.

Ensimmäisen tunnin olin melko pöhnäinen, sokerijuoma saikin minut pahoinvoinnin sijaan uneliaaksi. Onneksi viimeiset harjoittelutuntien tuntisuunnitelmat pitivät minut kiireisenä, rasituksen aikana ei saanut nukahtaa. Kaiken kaikkiaan pari tuntia meni yllättävän nopeasti. Paastosin vain 10,5 h, koska luin HUSlabin ohjeista, että paastoaika on 10-14 h. Halusin aamukiukun ja pahan olon välttämiseksi syödä iltapalan mahdollisimman myöhään. Tulokset tulivat jo samana iltana OmaKantaan: arvot olivat kaikki hyvin alle raja-arvojen, ei siis radia. Eli tervetuloa joulu ja suklaat<3

Paitsi, että ei. Ainakaan kovin ylenpalttisesti, koska paino oli taas noussut. Tällä kertaa tosin vähemmän, +600 g/vko edellisestä neuvolasta. Tänä aamuna kävin siis neuvolassa. Olen äitini kanssa varma, että neuvolan vaa’at ovat joku salaliitto. Ne näyttävät aina enemmän kuin kotivaa’at! Tämäkin vaaka näytti 4kg enemmän kuin kotivaakani, hemmetti. Eipä terkka siitä painosta mitään sanonut, mutisi taas, että on se taas noussut. No on on, minkäs teet. Osa on varmaankin nesteitä, joka on kaikki kertynyt sormiin. Nämä on sellaset nakit tällä hetkellä, että oksat pois. Sain ohjeeksi nyt oikein tarkasti tarkkailla, jos tulee päänsärkyä, näköhäiriöitä tai kovaa kutinaa käsiin tai jalkapohjiin. En aluksi osannut yhdistää sitä raskausmyrkytykseen, koska terkka ei sanonut sitä ääneen. Mutta raskausmyrkytystä varten siis tarkkailen. Yksi oireista on tuollainen mahtava painonnousu kuin minulla nyt on ollut.

Kuunneltiin sydänäänet (sama 150+) ja terkka mittasi sf-mitan, keskikäyrällä mennään edelleen. Kerroin vatsakivuistani ja Lyllerön vähäisistä liikkeistä, mutta en saanut niihin oikein mitään vastausta. Ainoastaan hyväksynnän pohdinnoilleni, että pitäisi varmaan käyttää tukivyötä koko ajan ja Lyllis varmaankin on jossain istukan takana potkimassa. Oikea ranteeni on alkanut temppuilemaan viime viikolla, sitä särkee lähes joka päivä. Tämäkin rannekanavaoireyhtymää muistuttava vaiva on hyvin yleistä raskaudessa. Eli siihenkin pitäisi joku tuki hommata. Kohta olen tukipaketissa koko nainen:D Sen lisäksi pari viikkoa sitten alkoi suonenvedot, joihin olen nyt muutamina öinä herännyt. Ai kamala se tekee kyllä kipeää.

Seuraava neuvola on kuukauden päästä, sitä ennen on perhevalmennuksen ensimmäinen kerta. Sen lisäksi varattiin aika seuraavaa neuvolalääkäriä varten, joka on helmikuussa 5 vkoa ennen laskettua aikaa!! Se on ilmeisesti synnytystapa-arviokerta, eli katsotaan missä asennossa Lyllerö köllöttelee. Tässä on alkanut pikkuhiljaa kirkastua, että tämä pieni pitäisi jossain vaiheessa saada ulos tavalla tai toisella. Ja se jossain vaiheessa on ihan pian.

❤ Lempi

Mainokset

Marraskuun kootut kuulumiset

Rakenneultran jälkeen aloin lopulta tulla raskauskaapista ulos lähes kokonaan. USA:n presidentinvaalien ratkeamisen jälkeen ilahdutin yliopistoystäviäni toisella järkyttävällä uutisella, raskaudellani:D Reaktiot olivat hämmästyneitä, mutta onnellisia. Yleinen kommentti yliopistokavereiden keskuudessa on ollut ”oho!” eikä kukaan ole huomannut vatsaa. Kukapa siihen olisi osannut kiinnittää huomiota? Tiesin, että yliopistolla uutinen lähtisi leviämään kulovalkean lailla, joten vähän jännitti paljastaa yhdellä rytinällä tosi monelle. Nyt ei taida ihan lähipiirissäni olla enää ketään, kuka ei tietäisi. Sen sijaan kaikki sukulaisenikaan eivät vielä tiedä Lylleröstä, hups.

Kela-neuvola oli 16.11., mutta terveydenhoitaja ei käynyt Kela-asioita läpi kanssamme ollenkaan. Saimme raskaustodistuksen ja läjän papereita, siinä se. Toisaalta olen melko varma, että saatan tietää Kelan sateenkaarikommervenkit paremmin kuin terkkari. Niistä riittää juttua ihan erikseen. Lylleröllä oli meno päällä, sydänäänten kuuntelusta ei meinannut tulla yhtään mitään. Lopulta kuitenkin tulos oli sama vanha: syke oli välillä 145–150. Ensimmäinen sf-mittakin otettiin, rv 22+1 mitaksi tuli 18 cm, hyvin vahvasti keskikäyrällä. Painoni sen sijaan huitelee jollain omilla ylevillä käyrillä, sain siitä varovaista noottia. Paino oli noussut neljässä viikossa +869 g/viikko, tällä hetkellä kokonaisnousu on 6,9 kg, mikä hirvittää kyllä hiukan itseänikin. Terkkari varovaisesti kysyi, miten olen liikkunut. No, en ollenkaan koiran lenkityksiä lukuunottamatta. Ajattelin, että aktiivinen seisomatyö riittäisi, mutta noh, ei riitä.

pilleri

Samalla käynnillä otin influenssarokotteen, Lysti sai rokotteen työn puolesta. Sain taivuteltua myös perheeni ottamaan rokotteen, mutta sen toteutuminen on vielä työn alla. Vai hetkinen, äitini ehkä kävi jo ottamassa sen. Eniten liikutti pikkuveljeni, joka oli hyvin rokotevastainen (hänellä on kauhukuvat lintuinfluenssarokotteen narkolepsia-tapauksista), mutta taipui lopulta ottamaan rokotteen. ”En tod ota sitä sitte itteni takia” oli kommentti, hän ottaa sen Lyllerön takia<3. Verenpaineeni oli samaa vanhaa tasaista matalaa, mutta hemoglobiini oli laskenut entisestään. Nyt ollaan rautatablettikuurilla. Olen vain niin kamalan laiska muistamaan naukkailla niitä. Alhainen hemppa selittäisi kuitenkin ajoittaiset huimauskohtaukset, tänään ensimmäistä kertaa pimeni silmissä hetkeksi.

Yksi marraskuun ehdottomasti kohokohdista oli perjantai 11.11. Silloin tunsimme Lyllerön ensimmäiset potkut<3 Makoilin sängyssä ja käteen tuntui ihan selvästi jotain, mitä en aiemmin ollut tuntenut. Pyysin Lystiä kokeilemaan ja heti kun Lysti laittoi käden vatsalle, antoi Lyllerö mojovan potkun. Potkujen tunteminen on jotain niin veikeää, ei sitä voi oikein sanoin kuvata. Vauvasta tulee päivä päivältä todellisempi. Hiljaisemmat päivät on tuonut myös huolta. Silloin yritän muistaa etuseinäistukan ja sen, että Lylliksellä on tilaa pyöriä ja hyöriä. Kyllä ne silti huolettaa! Nyt on ollut pari hiljaisempaa päivää, mutta paikallistin Lyllerön majailevan tuolla virtsarakon seutuvilla. Potkut tuntuvat tällä hetkellä hyvin hyvin alhaalla. Parhaiten potkut tuntuvat oikealla, vasemmalla hieman vaimeammin.

sydan

Viime keskiviikkona jouduin jäämään ensimmäistä kertaa kotiin raskauden takia. Olin herännyt aamulla 5.30 vatsakipuun enkä saanut enää unta. Soitin aamulla neuvolaan, josta kehotettiin lepäilemään ja seuraamaan tilannetta. Sain jälleen lähetteen virtsanäytteeseen pissatulehdusta varten. Hyvä neuvo, mutta milläs lepäilet, kun luennolle piti mennä. Menkkamainen kipu ei helpottanut edes luennon aikana, se oikeastaan vain paheni. Vielä siinä vaiheessa arvoin, menenkö töihin vai en. Onneksi Lysti takoi järkeä päähäni ja lopulta soitin töihin. Pomoni on muuten ollut aivan ihana nyt raskauden suhteen ja hän oli hyvin ymmärtäväinen, kun sanoin, etten pysty tulemaan. Loppu hyvin kaikki hyvin pomon suhteen. Kotona soitin vielä Jorvin synnärille, josta neuvottiin ottamaan Panadolia ja lepäämään. Jos kipu ei helpottaisi, tulisi minun soittaa Naistenklinikalle.

Kipu lähti vähäksi aikaa pois, mutta palasi jälleen. Soitin Naistenklinikalle, josta kätilö sanoi, ettei syytä huoleen ja veikkasi kipua kasvukivuiksi. Lienenkö kuulostanut hätääntyneeltä, kun loppuun hän vielä vakuutteli, että aina saa soittaa, jos siltä tuntuu. Jorvissa ja Naistenklinikalla olen saanut puhelimitse niin ihanaa kohtelua, ei ollenkaan vähättelevää tai muuta. Neuvolan puhelinlinjaan olen hieman tyytymätön, siellä tuntuu olevan niin liukuhihnalla. Kipu loppui iltaan mennessä, lepo siis auttoi ja onneksi en mennyt töihin!

Semmoisia kohokohtia marraskuussa. Muuten raskauden suhteen on aika, tavallista? Sulatejuustohimo loppui, sen tilalle tuli keitetty peruna. Tällä hetkellä ei onneksi himota oikeastaan mikään. Kamalasti ei ole mitään oireita, paitsi ai niin! Sormuksen olen joutunut siirtämään kaulaan pari viikkoa sitten, koska sormet on niin kamalan turvoksissa. Vatsa on jo aika huikea pallo. Talvitakki menee vielä kiinni, saa nähdä kuinka kauan.

❤ Lempi, tänään rv 23+6

 

Rakenneultran kuulumiset

Olimme rakenneultrassa viime viikon maanantaina 7.11. viikolla 20+6. Rakenneultraa edeltänyt viikko ja etenkin viikonloppu oli niin työntäyteistä, että aika meni ihan äärettömän nopeasti ennen ultraa. Ensimmäistä kertaa minua eikä pahemmin Lystiäkään jännittänyt, aamu meni ilman äksyilyä! Ehkä tämän asian kanssa alkaa tulla jo jotenkin sinuiksi. On jo aikakin, onhan jo tässä oltu kauemmin raskaana kuin sitä on enää jäljellä.

Ultra oli onneksi jo heti klo 8, eikä tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti, että pääsimme huoneeseen. Meillä oli eri kätilö kuin nt-ultrassa, mutta todella mukava tämäkin kätilö. Voi kun hyvä putki jatkuisi ja synnytyksessäkin olisi mukava kätilö.

”Mites olet voinut”
”No hyvin”
”Onko tuntunut liikkeitä?”
”Ei vieläkään!”. Ja sitten pöydälle.

Taisi minua sitten kuitenkin jännittää, kun en muista juuri mitään kätilön puheista, katselin vain meidän pientä Lylleröä ruudulta. Tyyppi nukkui kädet niskan takana:D Ja oli muutenkin kovin rauhallinen<3 Ensimmäisenä saimme tiedon, että minulla on istukka kohdun etuseinämässä. Onko ihmekään siis, ettei potkut ollut tuntunut. Tieto oli tosi huojentava. Onneksi on ollut kotona doppleri, joka meidän tapauksessa on tuonut vain mielenrauhaa. Tämän jälkeen Lyllerön sieraimet olivat ensimmäisenä näkyvissä, nenä oli oikeanlainen:D Pikkuhiljaa kuvasta alkoi erottua sormet ja varpaat, meidän pieni. Sitä näkyä vaan katseli ihan lumoutuneena.

Sitten alettiin tarkastella beben eri osia, ja kaikki oli niinkuin piti. Koetin kerätä palasia siitä, mitä muistan kätilön sanoneen. Aivoissa näkyi jokin sykerö, joka oli hyvä. Sen näkyminen laskee pois monta kehityshäiriötä, muistaakseni. Napanuoran virtaukset olivat hyvät ja lapsivettä oli tarpeeksi. Mitat vastasivat just eikä melkeen viikkoja. Pää ja vartalo taisi olla sen 20+6 ja reisiluussa heittoa oli vain hiukan, olisiko vastaavuus ollut 20+3. Painoarvioksi saatiin 359g ja sydän jumpsutti tuttua tahtia, syke oli 150. Sydämen lokeromaisemat olivat sellaiset kuin piti, selkäranka näytti hyvältä, reisi- ja olkaluut näyttivät hyvältä ja kaikki sisäelimet löytyi sieltä mistä piti. Koetin katsoa omakannasta, olisiko käynnistä ollut jotain yhteenvetoa muistin tueksi, mutta ei ollut. Nämä jäi mieleen, ehkä se riittää. Kätilö kuitenkin selitti koko ultrauksen koko ajan, mitä katsoi ja mitä näkyi. Se oli mukavaa, koska ei siitä kuvasta oikeastaan paljoa itse tajua.

IMG_0686.jpg

Hän vilkuttelee<3

Kun postaukset tuli hassussa järjestyksessä, niin taisi jäädä kuva, ettemme kysyneet sukupuolta. Mutta kyllä me kysyimme, emme me olisi malttaneet odottaa. Eikä varsinkaan äitini olisi:D Kun kaikki oleellinen oli saatu ultrattua, kysyin kätilöltä, suostuisiko vauva näyttämään sukupuoltansa. En usko, että kätilö olisi välttämättä itse kysynyt meiltä. Kuitenkin hän tarkkaan ja eri puolilta kuvasi ja lopulta kertoi, että vauvamme on 90% todennäköisyydellä tyttö<3 Kuvassa näkyi kolme viivaa, jotka viittasivat häpyluuhun eikä pojan värkkejä näkynyt. Kätilö korosti, että ikinä ei voi olla kuitenkaan varma, että ei kannata koko huonetta maalata vaaleanpunaiseksi tai mitään kovin kallista ostaa. Voihan olla, että Lyllerö piilotti värkkinsä erittäin taitavasti:D Kuitenkin tieto oletetusta sukupuolesta tekee vauvasta taas vähän konkreettisemman.

Poikatiimi on siis toistaiseksi tappiolla vedonlyönnissä mukaan lukien itseni ja oman oloni. Toisaalta olen koko syksyn valmistautunut siihen, että jos tulokas olisikin poika enkä enää oikeastaan tiedä, mikä todellinen oloni sukupuolesta onkaan. Oli niin tai näin, niin pääasia, että Lylleröllä oli kaikki hyvin. Tuntuu hullulta, että mitään ultria ei ole enää tulossa. Meinasimme kuitenkin käydä 3D/4D -ultrassa vielä ennen joulua, koska pitäähän sitä vähän vielä päästä kurkkimaan. Se on hyvä joululahja meiltä meille<3

Ultran jälkeen suuntasimme aamupalalle Fazerille. Meille on tullutt vähän paha tapa herkutella jokaisen neuvolan ja ultran jälkeen kotona tai kahviloissa. Tämä oli kuitenkin iso etappi minulle, koska olin jo ensimmäisillä viikoilla suunnitellut juhla-aamupalan, jos kaikki on hyvin. Vihdoin sekin päivä koitti. Palaan ajankohtaisempiin kuulumisiin piakkoin, kun sain tämän nyt alta pois! Onhan vauvamme jo ylittänyt uuden etapin, kun 23. raskausviikko pärähti tiistaina käyntiin.

❤ Lempi

Kiire (21+1)

Miljoona postausideaa ja luonnosta, mutta mitään en ole saanut julkaistuksi. Opetusharjoittelu vie paljon aikaa, työt vie toisen osan ja lopun ajan nukun. Nyt kuitenkin myöhästyneet bussit tarjosivat hetken omaa aikaa ja pääsin kirjoittamaan kuulumisiamme. Ensi viikolla on Kela-neuvola ja maanantaina oli rakenneultra! Palaan rakenneultran kanssa hieman myöhemmin, sitä ennen tulee Poika vai tyttö -postausta, jonka tekemistä olen odottanut jo ennen kuin olin raskaana:D

Viime viikolla ryhdistäydyimme vauvavakuutusten kanssa. Harkitsimme OP:n vakuutuksen ja Lähitapiolan vakuutuksen välillä. OP:lla ensimmäinen vuosi olisi ollut ilmainen ja se olisi korvannut enemmän: terapioita, hammashoitokuluja jne. Näitä olisi voinut räätälöidä omien halujensa mukaan. Lähitapiolasta saamme paremmat keskittäjäedut, koska kaikki vakuutuksemme ovat Lähitapiolassa. Saamme sieltä myös S-bonusta, pienet purot ja sitä rataa. Lähitapiolan kokonaishinta muutenkin oli pienempi ja hinta laskee enemmän lapsen kasvaessa kuin OP:lla. Se korvaa tärkeimmät, tapaturmat ja sairauden hoitokulut. Tapaturmissa ei ole omavastuuta ja hoitokuluissa kerran maksettava 100€ ja lopuista kerroista 10%, mikä kuulosti meistä inhimilliseltä. Samalla otimme minulle tapaturmavakuutuksen ja otamme vielä ainakin raskausajaksi sairauden hoitokuluvakuutuksen. Täytyy kehua vakuutusneuvojaamme. Hän oli suunnilleen meidän ikäisemme, ellei nuorempi, ja ymmärsi taloudellisen tilanteemme, eikä siksi yrittänyt myydä kaiken maailman vakuutuksia. Tällaista palvelua arvostan.

Työt vievät kyllä mehut. Sain sentään isommat työhousut, jotka nekään eivät mahdu kunnolla päälle:D Ponnariviritelmä on käytössä edelleen. Täytyy katsoa, milloin joudun pyytämään vieläkin isommat housut.. Osastovaihdosta ei ole kuulunut mitään, ja ensimmäiset joulun listat on jo julkaistu. Että se siitä aikaisin liikkeellä olosta? En ole jaksanut asiasta muistuttaa, koska toisaalta pärjään vielä hyvin nykyisellä osastolla ja toisaalta en haluaisi luopua työkavereistani.

Ja puolivälinkin yli ollaan menty ilman mitään hehkutuspostausta! Vatsa kasvaa kasvamistaan, mutta se on edelleen löysä makkara, jonka saan piilotettua mekkojen alle. Kukaan ei ole kommentoinut eikä kysynyt, joten oletan, että ihmiset edelleen kuvittelevat minun lihonneen. Tai sitten ympärilläni on harvinaisen kohteliaita ihmisiä, jotka spekuloivat selkäni takana:D Toisaalta kukaan tuskin osaa odottaa meiltä lasta, joten ihan ymmärrettävää, että lihominen on ykkösvaihtoehto. Ja on sitä lihomistakin tapahtunut, neuvolalääkärissä kiloja oli +3kg. Kävin eilen illalla uudestaan vaa’alla ja kolmessa viikossa on tullut toiset 3 kg lisää! Huhhuh, voiko tähän tottua?

Siinä nopeat pikapäivitykset! Ja sitten seuraavan postauksen kimppuun:D

❤ Lempi

 

 

Hormonihirviö (19+4)

Koulussa alkoi tällä viikolla uudet tuulet, kun tavalliset luennot vaihtuivat opetusharjoitteluun ihan oikeassa koulussa. Päivät ovat olleet pitkiä ja aikaisia, minä  erittäin väsynyt. Samaan syssyyn hormonihirviö Lempo* on astunut kuvioihin. Lempo on kyllä mitä ikävin tyyppi. Väsyneenä suoltaa kaiken maailman pahuuksia erityisesti ja ainoastaan Lystille. Lysti-raukka. Kun Lempo tulee kylään, silloin pienetkin asiat itkettää ja kaikki tuntuu pahalta. Meiltä on yksi ultrakuva kateissa ja voi elämä, minkä hysteerisen itkukohtauksen sain eräs kouluaamu 15 min ennen bussin lähtöä. Näitä itkemisiä tulee mistä ja milloin vain, voisi tulla edes joku ennakkovaroitus.

Toisaalta tätä on odotettukin. Ennen raskautta kuvittelimme, että olisin alusta alkaen pahimman luokan hirviö. Kaikkien yllätykseksi olen ollut koko raskauden hirvittävän seesteinen, tyyntä myrskyn edellä?  Nyt raskaus on alkanut todenteolla muuttaa ulkonäköä, mikä omalta osaltaan vaikeuttaa eloa ja oloa. Vatsa alkaa olla jo sen kokoinen, että nukkuminen, etenkin asennonvaihtaminen, on hankalaa. Se taas vaikeuttaa öitä ja huonostinukkunut Lempi on iltaisin Lempo. On vaikea ottaa vastaan halauksia ja pusuja, kun kiukuttaa ja vatsa tuntuu olevan koko ajan enemmän tai vähemmän tiellä. Kenkien laitto ja valjaiden laitto koiralle on hankalaa jo nyt eikä olla edes vielä puolivälissä! No, onneksi totuttelen tähän jo nyt, ei tule yllätyksenä myöhemmin. Se mahan koko siis.

rage

Muuttuva ulkonäkö ja sen myötä raskauden konkreettiseksi tuleminen vaatii yllättävän paljon totuttelua. Olen toistaiseksi ehkä vähän hukassa itseni kanssa, koska en ole vielä julkisesti raskaana eli samalla myös piilottelen kasvavaa vatsaani. Julkisesti siinä mielessä, että kukaan kaverini yliopistolla ei tiedä tästä. Odotamme rakenneultraa, ja jos siellä on kaikki hyvin, niin sitten kerron lopuillekin. Tämä ihan vain siksi, etten jaksa yliopistolla selitellä, jos kaikki meneekin ihan pieleen. Yliopistokaverit on nimittäin hieman eri elämänvaiheessa, joten jo pelkässä raskausuutisessa on sulattelemista.

Kerroimme viime viikolla kuitenkin mummoillemme uutiset, ja Lysti kertoi myös enolleen ja serkulleen, kun oli sukuloimassa. Mummoni oli katsonut iltapalapöydässä, että onpa Lempi lihonnut, mutta ei viitsinyt sanoa mitään:D Yllätys olikin suuri, kun lihomiselle olikin oikea syy. ”Mie saan kohta infarktin”, totesi mummo ja oli aika järkyttynyt, tai hämmästynyt, kuten korjasi myöhemmin. Mutta on se niin innoissaan, höpöttää äidilleni samat jutut moneen kertaan. Mummo on aivan varma, että meille tulee tyttö. Katseli jo lankavarastoja, että minkä värisiä sukkia ja tumppuja hän alkaa kutomaan. Lystin mummot ovat vähän vanhempaa sukupolvea, molemmat jo melkein 90-vuotiaita. Siitä huolimatta molemmat ottivat uutisen hyvin, vaikkei nyt aivan riehaantuneetkaan:D

Rakenneultraan on vielä 9 yötä, jännittää! Viime aikoina mammaryhmissä on tullut rakenneultran ympärillä huonoja uutisia, mikä sekin on saanut muutamat paniikit ja itkut aikaiseksi. Eipä siinä auta muu kuin järkeillä, toivoa parasta ja pelätä pahinta. Ja lopettaa keskustelupalstojen lukeminen. Mitäpä raskausoirekuvastoon kuulluu tällä hetkellä? Itkujen ja raivareiden lisäksi. Uutena mielitekona on kirsikkatomaatit ja levitettävä sulatejuusto. Niitä leivänpäällysteenä, ai että! Naama on alkanut puskea finnejä ja vatsa kasvaa. Siinäpä se. Liikkeitä en vielä tunne, ja alan olla jo vähän kärsimätön:D Jotain kuplintaa aina silloin tällöin, ja eilen bussissa tuntui muutaman kerran suhtselkeä tumps alavatsassa, mutta tällä vatsalla ne voi hyvinkin olla vain ilmavaivoja. Niin, ummetus on taas palannut ja pahempana kuin aiemmin. Joten ota niistä ”liike”tuntemuksista sitten selvää.

Hormonihirviö kiittää ja kuittaa:D

❤ Lempi

*Lempo on suomalaisen muinaisuskontojen jumala, joka on verrattavissa kristinuskon paholaiseen. Lempo on osuvasti useimmiten naispuolinen.

Neuvolalääkäri (18+1)

Eilen kipaistiin jälleen neuvolassa, tällä kertaa lääkärillä. Oltiin ihan överiaikaisin paikalla, kun meillä oli hoitajan kanssa tullut väärinymmärrys ajasta. Oltiin paikalla 8.20, aika oli oikeasti vasta klo 9.00. Luultiin, että se olisi ollut 8.40. No eipä siinä, aika meni ihan yllättävän nopeasti siinä odotellessa ja itse vastaanotto kesti ehkä 15min. Aikaa oli alunperin varattu tunti:D Käynnin jälkeen Lysti totesi, tämä oli leppoisin neuvola/lääkärikäynti raskauteen liittyen, enkä voi olla muuta kuin erittäin samaa mieltä. Ehkä tähänkin alkaa jo tottua.

Vähän jännitti taas, miten uusi ihminen meidän perhemuotoon suhtautuu. Olin vähän varuillani, kun näin, että lääkärimme on hieman vanhempaa sukupolvea. Hyi minua ja ennakkoluulojani, koska lääkärimme oli mitä mukavin! Ei selkeästikään oltu hänen ensimmäinen naispariasiakkaansa, hän oli niin luontevasti meidän kanssa. Kyseli, miten päädyimme siihen, että kumpi synnyttää ja juteltiin siitä tovi. Aivan ihana lääkäri kertakaikkisesti. Kyllä saa olla kiitollinen, että meille on sattunut näin mukavaa hoitohenkilökuntaa, toivottavasti hyvä onni jatkuu.

Kerrankin käynti osui hyvään saumaan. Vatsani alkoi viikonloppuna kipuilla, kun tein kaksi tosi pitkää ja raskasta työvuoroa. La-su -välisenä yönä en saanut nukuttua, kipu oli niin kova ja hyvää asentoa oli hankala löytää. Luulen, että vatsa ja Lyllerö tykkäsi kyttyrää noista työvuoroista, selkäkin oli tosi huonona. Saisinpa sen osastosiirron mahdollisimman pian, ei tämä seisomatyö enää hirveän kauaa pidä jaloilla. Eli oli jotain ”valitettavaa”, kun lääkäri kysyi vointia.

Kipujen takia lääkäri teki pikaisen sisätutkimuksen, jossa kaikki oli ok ja laittoi lähetteen labraan. Pääsen taas pissailemaan purkkiin. Vähän oli proteiinit koholla, mutta tämä ei ilmeisesti yksistään tarkoita mitään hälyttävää. Mutta saapahan suljettua tulehdukset pois tai mahdollisesti sitten jotain hoitoa, jos siinä näytteessä jotain on. Seuraava käynti onkin sitten rakenneultra, johon on vielä kaksi ja puoli viikkoa. Tai no lähes kolme, mutta kaksi ja puoli kuulostaa paljon vähemmältä.

Meillä on perheen kesken pieni sukupuoliveikkaus menossa. Lysti, vanhempani ja siskoni veikkaavat tyttöä, minä ja veljeni poikaa. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa ikinä tuli rehellinen poikaolo. Aikaisemmin olen poikaoloillut sen tähden, että tottuisin ajatukseen pojasta, mutta nyt on jo ihan oikea poikaolo. En osaa eritellä, mistä ja miten se tuli, mutta se on hyvin vahva tunne. Hassua:)

Ollaan tehty jo jotakin hankintoja ja vatsa kasvaa tällä hetkellä silmissä. Viime viikon lopulla havahduin siihen, että nyt tässä ollaan ihan mahakas ihminen. Painokin on  alkanut nousta, mikä on vähän järkytys. Kaiken kaikkiaan painoa on tullut n. 3kg, josta 1,4kg tuli viimeisen kolmen viikon aikana, jaiks:D Olo on ilman noita vatsa- ja selkäkipuiluita hyvä. Enää ei ole pahaa oloa (paitsi satunnaisesti silloin jos syöminen venyy) ja henkinen vireystila on hyvä. Tämä saisi jatkua vielä joulukuuhun asti, jolloin opetusharjoittelukin on onnellisesti ohi.

Palataan seuraavaksi todennäköisesti hankintapostauksen kanssa:)

❤ Lempi

Vaunupohdintoja (18+0)

Alunperin ajattelin, että vaunuja voisi katsella rakenneultran jälkeen. Ollaan kuitenkin viime aikoina enemmän tai vähemmän pohdittu Lyllerölle vaunuja. Aluksi ahdistuin, että on aivan liian aikaista katsella vaunuja, mutta nyt olen jo aika innoissani. Lähdin tekemään taustatyötä nettiin ja ahdistuin siitäkin, että valinnanvaraa on niin paljon. Miten niitä vaunun renkaitakin voi olla niin erilaisia?! Heittoaisaa vai tavallista aisaa, pehmeää vai kovaa koppaa, maalla vai kaupungilla jnejne. Voi hyvät hyssykät. Aloin lopulta rustata ylös, mitä mielestäni vaunumme kaipasivat.

Lempin (ja vähän Lystinkin) vaunukriteerit:

  • Kääntyvät etupyörät, jotka saa lukittua 
    Haaveissa on, että uskaltaisin vaunujen kanssa kaupungille. Niissä olosuhteissa kääntyvät renkaat tekevät vaunuista ketterämmät.
  • Tarpeeksi isot eturenkaat tai tarvittaessa vaihdettavat talvirenkaat
    Todellisuudessa vaunuja tulee eniten käytettyä ulkoilumaastossa, koska koiramme lenkittää meitä ahkerasti. Meillä päin aurataan hyvin, eikä rehellisyyden nimissä lunta tule tänne kovinkaan paljoa. Siksi uskallan haluta kääntyvät eturenkaat, kunhan ne ovat tarpeeksi isot tai vaihdettavissa, jos tulee vuosisadan lumimyräkkä. Lyllerö syntyy maaliskuun lopussa, joten kevätkin on aivan korvilla silloin.
  • Kapeat, mutta tukevat. Ovat mahdollisimman pienet kasassa.
    Liikun paljon julkisilla, koska en uskalla ajaa autoa. Tai en uskalla, koska en osaa, vaikka kortti onkin. Täällä liikkuu myös paljon muita vaunuilijoita bussilla, joten olisi mielekästä, että vaunut mahtuvat helposti bussiin toisten vaunujen kanssa. Auton takakontista puolet on pyhitetty Dobby-koiramme kuljetusveräjälle, joten vaunuille jää tilaa toinen puolikas. Tämänkin takia olisi suotavaa, että vaunut menevät pieneen tilaan. Asumme kerrostalon ylimmässä kerroksessa ilman hissiä, eikä vaunut mahdu koottuna mielekkäästi eteiseemme. Arvostamme pienuutta tässäkin suhteessa.
  • Nätti ulkonäkö, ei liian muovinen
    Vähän vierastan näitä muoviselta näyttäviä runkoja. Haluan myös, että vaunun koppa on silmäämiellyttävä, eivätkä vaunut näytä liian raskailta.
  • Runkoon on saatava turvakaukaloadapteri
    Tämä on minusta näppärä ominaisuus, kun menee kaupoille autolla. Ei tarvitse raahata koko koppaa mukana.

Ei kauhean pitkä lista, mutta kuitenkin jotain. Onneksi vaunusavottaa puolestamme oli setvinyt Lystin sisko (vaikka ensin harmittikin, ettei itse päässyt tutkimaan ja miettimään. Tai niin kuvittelin, kyllä edelleen pääsee miettimään ja tutkimaan). Hän ehdotti, että meille sopiva runko olisi Emmaljungan Super Nitro. Super Nitroa myydään vaan ratasistuimen kanssa, niin koppa olisi jonkin muun mallinen. Kävimme viikonloppuna Lystin kanssa parissa lastentarvikeliikkeessä katsastamassa vaihtoehtoja, myös näitä Nitroja.

vaunupostaus

Ensimmäiseksi suuntasimme Vantaalle Lastenturvaan. Britaxin Smilet olivat yksi vaihtoehto, mutta ne tuntuivat kovin kiikkeriltä sivusuunnassa. Se johtui siitä, että eturenkaat olivat kapeammin kuin takarenkaat. Piste Nitrolle, jossa etu- ja takarenkaat ovat samanlevyisesti. Lysti ehdotti, että ratasosan päälle ostettaisiin erillinen kantokoppa, joka muodostaisi vaunuajan menopelin. Vierastin ajatusta, koska haluan erillisen vaunukopan, johon sisälle voisi mahdollisesti laittaa pehmeän kantokopan. Tämä siksi, ettei vaunuja tosiaan saa sisälle, enkä jaksa kantaa koko koppaa ja vauvaa ylös asti. En nähnyt myöskään järkeväksi kuluttaa ratasistuinta vain kopan työntelytarkoituksesssa, kun käyttöä ratasosalle tulisi vasta 6 kk iässä (saa korjata, jos olen ymmärtänyt väärin!). Tässä myymälässä henkilökunta oli erittäin palvelualtista, mikä on minulle tärkeää.

Jatkoimme yhä kiertelyä Vantaalla. Lastentarvikkeessa pääsimme testaamaan Emmaljungia. Kävipä siellä kiusallinen tapahtuma, kun joku asiakas tuli MEILTÄ kysymään, että mistä hän löytäisi untuvapusseja. Vastaukseni oli erittäin hölmistynyt ”Mistä me tietäisimme”, jonka jälkeen nainen nolostuneena mutisi ”ai ettekö olekaan myyjiä”. Meillä molemmilla oli ulkovaatteet päällä, miten olisimme myyjiä?! No, olimme paikan ainoa ei-heteropari, joten toisen meistä oli oltava myyjä. Sellaista:D

Olin lukenut, että Nitrot olisivat hirveän painavat, mutta ei ne siltä tuntuneet. Runko oli niin sievä kuin vaunujen runko voi olla ja mikä tärkeintä, se ei ole muovisen näköinen. Ainut miinus on kankainen tavaratila, mutta onneksi teemme ostokset aina autolla, joten en kuljettaisi siellä esimerkiksi viikon ostoksia. Katselimme muitakin vaunuja, lähinnä Emmaljungilta, muut näyttivät liian muovisilta tai heppoisilta meidän makuun. SuperVikingit hylkäsimme, koska emme halua nyt maksaa sisarusratas -ominaisuudesta. Jos ja kun sisarus tulee, mietitään vaunuja sitten uudelleen. Täällä meitä ei tultu palvelemaan ollenkaan, iso miinus.

Viimeisessä myymälässä saimme aivan ihanaa palvelua, Sellon Vauvatalo Johannassa. Emmaljunga ei valmista enää pehmeitä kantokoppia, joten täytyisi ostaa toisen merkkinen tai käytetty Emmaljunga, jos siihen päätyisimme. Ystävällinen myyjä näytti, miten Nitrot saa kasaan. Aika monta vipua ja namiskaa, mutta ne menevät pieneen tilaan. Renkaatkin sai näppärästi irroitettua, jolloin koko pieneni entisestään. Kasaus onnistui vain nostamalla, näppärää. Nitroissa saa ratasistuimen käännettyä molempiin suuntiin, mikä on hyvä.

Eli tällä hetkellä vaunukombomme olisi seuraavanlainen:
Emmaljungan Super Nitro -runko Super Viking -kopalla

Ajattelimme alkuun ostaa pelkän rungon ja kopan, ratasistuinta voi katsoa myöhemmin erikseen. Se ei tällä hetkellä mahtuisi meille säilytykseen, eikä sille tulisi käyttöä kuin vasta myöhemmin. Lysti laittoi jo tarjouskyselyitä myymälöihin, ja löysin vähän käytetyn, oikean värisen kopan nettikirppikseltä hyvään hintaan! Uutena yhdistelmävaununa Emmaljungat maksaisivat yli tonnin, mutta käytettynä ei löydy oikein tämän vuoden tai edes viime vuoden mallia ja jos löytyy, niin ei kivoissa väreissä. Puhuimme, että kyllä ensimmäiset vaunut voi olla uudet, varsinkin jos samaa runkoa käyttää vielä pitkään. Jännittävää! Jos ostamme vaunut jo nyt, en kyllä tiedä mihin niitäkään saa mahtumaan.. Ehkä saunaan.

❤ Lempi