Yk 1 ja yk 2 – erot ja yhtäläisyydet

Mitä tässä kierrossa tehtiin toisin kuin ensimmäisessä kierrossa? Jossittelu on aina turhaa, mutta jotkin asiat tein tai menivät toisin kuin ensimmäisessä yrityksessä. Tässä listaus eroista ja yhtäläisyyksistä.

Yhtäläisyydet:
Inssiin mentiin ovisplussan jälkeisenä päivänä.

Munasolu oli jo irronnut ennen inseminaatiota.

Käytössä Multivita Raskaus ja imetys -vitamiinit

Erot:
Luovuttaja vaihtui. Uuden luovuttajan solut olivat aikaisempaa luovuttajaa parempi laatuisia. Ehkä minun ja uuden luovuttajan geenit sopivat myös paremmin yhteen?

Söin kp1 alkaen Gelee Royalea, kuningatarhyytelöä, aina inssiin asti.
En tiedä, oliko tällä kuinka suuri vaikutus raskautumiseen, mutta ajattelin, että otetaan kaikki keinot käyttöön. Tästä ihmeaineesta löytyy paljon tietoa keskustelupalstoilta ja toiset onnistuu sen ”avulla” ja toiset ei. Lopetin käytön heti plussattuani ja jatkan vaan Multivitalla. Kattava postaus kuningatarhyytelöstä löytyy esim. Puuttuva palanen -blogista.

En stressannut ovista ja inssiin pääsyä. Olimme oikeastaan luovuttaneet inssin suhteen, koska ovulaatio näytti osuvan lauantaille. Toisin kävi ja torstaina tuli yllätysplussa ja sen ansiosta stressitön yllätysinssi.

On vaikea osoittaa, mitkä tekijät vaikuttivat tai eivät vaikuttaneet onnistumiseen. Raskautuminen kun tuntuu ennen kaikkea olevan tuurista kiinni!

                                                           2. mieliteko: mehut, mieluiten punaiset 

Sitten vähän kuulumisia!

Tänään eletään päivää 4+4. Olo on aika oireeton. Parina viime päivänä huimaus on pahentunut, mutta vatsa on onneksi rauhoittunut. Kumma kyllä minun tekee koko ajan kamalasti mieli mehuja. Eikä mitä tahansa mehuja vaan ainoastaan punaista mehua. Maulla ei niin väliä, kunhan väri on punainen:D Sen lisäksi tekee mieli eineksiä: mikropizzoja, lihapiirakoita jne. Kaikkea rasvaista ja hiilaripitoista. Ja juuri kun kirjoitin, että me emme syö paljoa eineksiä! Toistaiseksi olen tyytynyt yhteen mikropizzaan ja yhteen vihikseen, siis vihanneslihikseen.

Soitin vasta eilen klinikalle, kun en maanantaina vielä uskaltanut. En uskaltanut sanoa ääneen, että saimme positiivisen testin. On kyllä ihmismieli vähän höpsö. Eilen ryhdistäydyin ja soitin. Oli hassu tunne kuulla, kun joku onnittelee raskaudesta. Klinikan kätilö on nyt ensimmäinen ihminen, jolle raskaudesta ollaan kerrottu (blogin lukijoiden lisäksi). Meille tarjottiin mahdollisuutta varata aika varhaisultraan, mutta katsotaan vielä josko mentäisiin jonnekin muualle.

Unohdin kysyä olkien varauksesta, joten jouduin soittamaan tänään uudestaan. Me emme ole maksaneet laisinkaan mitään varaus- ja säilytysmaksuja eikä meille oikeastaan ole tarjottukaan mitään tällaista. Haluaisimme jatkaa samalla luovuttajalla mahdollisen pikkusisaruksen kanssa. Kätilö konsultoi klinikan lääkäriä ja ohjeisti meitä tekemään varauksen myöhemmin raskauden ollessa pidemmällä. Se on mielestäni järkevää, koska ei voi tietää, josko tämä tästä vielä menee kesken. Varaus ja säilytys maksaa 300€ ja on voimassa 3 vuotta. Voimassaoloaika alkaa rullata heti maksun tehtyä, joten senkin puolesta on järkevää vielä odottaa. Kolme vuotta menee yllättävän nopeasti. Kätilö kehui, että on hyvä kun mietin tällaisia asioita:D No tiedä sitten siitä, mutta eipä vaivaa enää!

❤ Lempi

 

Positiivisen kierron oireet

Vaikka en tässä kierrossa oireita niin kytännyt, niin jotain tuntemuksia tuli kuitenkin kirjoitettua ylös.
Tässä oirelistaus dpo 1 – dpo 14.

Dpo 0 
Inssi

Dpo 1
Ei merkintöjä

Dpo 2
Oikea rinta kipeä ja aristaa

Dpo 3  
Molemmat rinnat kipeät

Dpo 4
Rinnat edelleen kipeät, vähän menkkajuilintaa

Dpo 6
Rinnat kipeät, närästää

Dpo 7 
Ei merkintöjä

Dpo 8
Ei merkintöjä

Dpo 9 
Ylösnoustessa huimaa

Dpo 10 
Kamalaa huimausta koko päivän, kamalia vatsakipuja illalla. Tajuan, että olen koko ajan hyväntuulinen, ei PMS-kiukkua! Pienen pieni toive herää.

Dpo 11 
Närästää koko päivän, nyt huimaa jo ihan seistessäkin. Hyväntuulisuus edelleen ihmetyttää.

Dpo 12
Yöllä pahoja vatsakipuja, ummettaa, huippaa, rinnat edelleen erittäin arat. Illalla vatsa ihan turvoksissa.
Ensimmäinen raskaustesti -> Positiivinen!

Dpo 13 
Ummettaa, illalla vatsa turvonnut.

Dpo 14
Huimaa edelleen, vatsa vaivaa ja on illalla turvonnut.
Toinen raskaustesti -> Edelleen  positiivinen

Summauksena siis: Rintojen arkuus, huimaus, hyväntuulisuus/PMS-kiukun puuttuminen ja ummetus ovat selkeimmät ensioireeni.

Verrattuna edelliseen ”oire”listaukseen, tämä on huomattavasti laveampi eikä niin yksityiskohtainen. Se kuvaa hyvin piinapäivien kulkuakin. Päivät menivät suhtnopeasti enkä tarkkaillut jokaista nippausta saatika kirjannut niitä ylös. Ensimmäisestä huimauksestakaan en osannut aavistella vielä mitään. Minulla on ylösnousuhuimausta välillä muutenkin. Huimauksen jatkuessa kolmatta päivää googletin alkuraskaus ja huimaus ja pieni toivonkipinä heräsi. Josko sittenkin tämä olisi Oire? Ja sehän oli.

Ensimmäinen virallinen mieliteko: luonnonjugurtti ja mansikat 

Tänään on dpo 16 ja kuukautiset ovat virallisesti myöhässä. Vaikea kuvitella, että nyt on myös laskujeni mukaan 5. raskausviikko ja päiviä kasassa 4+1. On helpompaa vielä laskea oviksen jälkeisiä päiviä, kun ei tätä oikein usko todeksi. Huimaus on helpottanut, enää huimaa vain satunnaisesti noustessa. Sen sijaan vatsan toiminta on mennyt ihan sekaisin. Siihen liittyen myös pieni paha olo on saapunut seuraukseni. Minulla on ärtyneen suolen oireyhtymä (IBS) ja tunnen suoliston liikkeet hyvin kivuliaasti. Nyt vatsa on vetänyt aivan jumiin ja alavatsan oikealle puolelle sattuu koko ajan. Tässä on ehtinyt käydä jo kaikki kauhuskenaariot läpi kohdunulkoiseen raskauteen asti. Mutta kivut onneksi hellittävät, kun ilma pääsee liikkeelle ja ulos, joten en ole niin huolissani näistä kivuista.

Juttelimme Lystin kanssa jo alkuraskauden ultrasta ja ajattelimme käydä siellä 7. raskausviikon puolella. Olen lukenut paljon varhaisultran hyviä ja huonoja puolia. Minulla ei ole oikein ollut mitään mielipidettä suuntaan tai toiseen. Ehkä kuitenkin on mukava käydä siellä ja saada tietää, jos alkio on oikeassa tai väärässä paikassa ja ylipäänsä, onko siellä mitään. Tuntuisi kamalalta odottaa 12 viikkoa ja saada tietää, että ei siellä mitään ole tai kaikki on muuten vain pielessä. Haluan mielenrauhan myös näiden vatsakipujen takia, vaikka järkeilinkin, että ne ovat suolistoperäisiä.

Koko rv 6 menee mökillä, joten siellä saan luovia perheen kanssa sitten, että emme jää kiinni. Ajattelin kyllä kertoa varhaisultran jälkeen perheelleni, jos vain olen kerännyt tarpeeksi rohkeutta. Huomenna soitan klinikalle ilouutiset!

❤ Lempi

 

Testipäivä

Tänään on virallinen testipäivä. Emme malttaneet kuitenkaan odottaa, taaskaan, vaan testasimme jo dpo 12. Tällä kertaa kuva kertoo enemmän kuin mitkään sanat.

Elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti! Testasimme Apteekin raskaustestillä  ja olin yllättynyt viivan vahvuudesta. Keskustelupalstoilta olin ymmärtänyt, ettei apteekin testi anna herkästi vahvaa viivaa. Teimme testin illalla n. 5h pidätyksellä. Tarkoitus oli testata dpo 13 aamulla, mutta olimme molemmat lähdössä töihin heti aamusta jo 6.30–7.30. Siihen ei olisi jäänyt paljoa aikaa hihkua plussaa tai surra negaa.

Joten dpo 12 jännäsimme vessan lattialla. Odotimme minuutin ja voi että, miten meitä jännitti katsoa testiä. Mutta: Positiivinen! Plussa! Kaksi viivaa! Viivat nähtyään Lysti hoki: ”Haluan hymynaaman, onko tää nyt plussa.” Ja minä vakuutin, että kyllä viiva kuin viiva on raskaustestissä plussa. Olin odottanut haaleaa viivaa, josta ehkä näkyisi jotain jos oikein siristää. Mutta vielä mitä! Ihan oikea viiva! Näin selkeä! Aivan uskomaton tunne. Plussan jälkeinen ensireaktiomme oli nauru, nauroimme lähes hysteerisesti. Taisinpa jopa kuiskata, että mitä me ollaan menty tekemään. Omalääkärimme oli oikeassa: oli testi negatiivinen tai positiivinen, se on aina järkytys. Niin uskomatonta, ei sitä oikein usko vieläkään todeksi. Me ollaan toistaiseksi ihan oikeasti raskaana! Tuijotin testiä pitkään ja Lysti sanoi, että kyllä se viiva siinä edelleen on. Ihan uskomatonta.

Tänään on virallinen testipäivä ja testasimme aamulla PregCheckillä. Lystiä jännitti taas kamalasti. Katsoin testiä minuutin jälkeen ja viiva oli aika haalea, joka vähän säikäytti. Mutta viiva se oli kuitenkin ja viiden minuutin jälkeen viiva oli jo hyvin vahvistunut.

Tiedostan valitettavan hyvin kaikki ongelmat tuulimunasta kemialliseen raskauteen. Viikkojakin yritin jo laskeskella, ja mitä ilmeisemmin nyt eletään vasta viikkoja 3+6. Mutta kuitenkin jo neljännen raskausviikon loppua. Se kuulostaa pelottavan vähältä, mutta etenemme päivä kerrallaan. Tällä hetkellä olemme raskaana, kunnes toisin todistetaan<3.

Palaan myöhemmin kirjoittamaan oireista ja piinapäivistä!

❤ Lempi

Toimintasuunnitelma

Teimme eilen klinikalla toimintasuunnitelman, jos raskaus ei tästä inssistä ala. Lääkäri kyseli, mitä olimme puhuneet omalääkärimme kanssa aukiolotutkimuksesta. Keskustelimme siitä ensikäynnillä, mutta emme aikatauluttaneet sitä mihinkään kohtaan. Omalääkärimme on sellainen, että hän koittaa välttää ”turhia” toimenpiteitä. Mikä on rahallisestikin mukavaa, tässä kierrossahan en käynyt lainkaan folliultrassa. Ohjeeksi sain vain tikuttaa ja varata inssin, kun tikkuun tulee plussa.

Jos raskaus ei ala, alkaa aukiolotutkimus olla ajankohtainen. Suunnitelma on, että kokeilemme vielä yhden inssin ennen tutkimusta. Tämä johtuu luovuttajan vaihtumisesta, koska sen suhteen inssit ikään kuin nollaantuivat. Jos siis kolmas inssi ei onnistu, niin sitten tehdään aukiolotutkimus. Kiertoni on onneksi niin pitkä, että aukiolotutkimus ja inssi ehditään tehdä samaan kiertoon.

Lääkäri osuvasti totesi, että aina puhutaan siihen malliin, ettei raskaus onnistuisi. Mutta  kun todennäköisyydet ovat epäonnistumisen puolella, niin onko tuo ihmekään. Sitä paitsi minusta on helpottavaa, että on suunnitelma. Lapsenteossa on niin monta epävarmuustekijää, niin suunnitelmat hoitojen suhteen tuovat varmuutta. Ja onhan aina se mahdollisuus, että raskaus todella alkaisi.

Sen varalle meillä ei oikeastaan toimintasuunnitelmaa ole. Ajatus tuntuu vielä niin utopistiselta, että en osaa enkä uskalla suunnitella elämää niin pitkälle. Paitsi vähän. Me asumme kaksiossa, joten olen katsellut asuntoamme sillä silmällä, miten voisimme asua siinä mahdollisimman pitkään. Se vaatii pieniä sisustus- ja remppahommia mm. kylpyhuoneeseen, keittiöön ja eteiseen. Ei mitään isoa, mutta sen verran, että kahden aikuisen koti muuttuisi lapsiperheen kodiksi.

Olen miettinyt myös lapsen ja opintojen yhdistämistä. Minulla on vielä kaksi vuotta yliopisto-opintoja jäljellä. Mahdollinen laskettu aika sijoittuisi sellaiseen kohtaan opintoja, ettei minulla ole kamalasti pakollista yliopistolla oltavaa. Keväälle on tiedossa muutama kurssi ja projekti nimeltä Gradu alkaa. Haluan uskoa, että minulla on aikaa ja jaksamista tehdä gradua myös äitiyslomalla. Saa nähdä kuinka käy. Tämän enempää suunnitelmia meillä ei ole. Tai siis minulla ei ole. Lystihän meni ja osti uuden auton. Vauva-, siis autokuume yltyi niin kovaksi, että farmari oli pakko saada.

Tänään dpo 2. Aika menee hitaasti, mutta varmasti.

❤ Lempi

Ensimmäinen inseminaatio

Tänään se oli, meidän ensimmäinen inseminaatiomme. Aamu eteni suhteellisen hyvin valtavasta jännityksestä huolimatta. Meillä on Lystin kanssa harmillisen eri tavat purkaa jännitystä. Minä haluaisin olla hiljaa ja rauhassa, Lysti taas puhua pälättää minkä kerkeää. Tämä aiheutti ehkä hiukan kireitä tilanteita. Nyt jo naurattaa, miten eri tavalla ihmiset hoitavat jännitystään. Aamulla ei naurattanut.

Inseminaatioaika oli 10:20. Kun lääkäri huikkasi nimeni ja pyysi meidät sisään, vatsassa muljahti. Vastaanotto alkoi hieman ikävissä tunnelmissa, kun lääkäri alkoi puhua luovuttajan vaihdosta. Minulta meni oikeastaan ohi, miksi luovuttajaa tulisi vaihtaa. Ilmeisesti syy on se, että nykyisellä luovuttajallamme on niin vähän siittiöitä per olki, että olkia piti sulattaa kuusi kappaletta inseminaatiota varten. Lääkäri totesi, ettei meidän tarvitse välittää näistä olkien määrästä. Toivoa sopii, että laatu korvaa määrän.

Lääkärimme selitti, että laboratorion henkilökunta syynää siittiöt kunnolla, että he voivat ”ylpeydellä myydä soluja asiakkailleen”, mikä on mielestäni äärettömän hyvä asia. Näillä hinnoilla en haluaisi maksaa II-luokan tavarasta. Hän myös varmisteli, että oliko meille ehtinyt syntyä mitään tunnesidettä juuri tähän luovuttajaan. Totta puhuakseni ei, en ole suonut luovuttajalle oikeastaan ajatustakaan. Varmistimme lopuksi pakkauksen nimilätkän, että siittiöt ovat meidän ja minun nimellä. Sitten oli aika hypätä pöydälle.

Ultrauksessa limakalvo näytti hyvältä ja rakkula oli jo puhjennut. Tämäkin kuulosti  minusta hieman huolestuttavalta. Onneksi lääkäri kertoi tutkimuksesta, jonka oli juuri lukenut, että onnistumisen kannalta ei ole väliä, onko rakkula vielä kiinni vai juuri puhjennut. Testiryhmien naisilla tulokset olivat menneet tasan rakkulan tilasta riippumatta. Jotenkin olisi ollut varmempi olo, jos se olisi ollut vielä kiinni, mutta eletään tämän tutkimustiedon valossa. Vatsaontelossa oli jokin oleellinen neste paikoillaan ja munanjohdin puristuneen näköinen, joten mitä ilmeisimmin ovulaatio oli tapahtunut. Tai kuten lääkärimme sanoi :”salapoliisitermein: lintu on lentänyt pesästä”.

Ultrauksen jälkeen aloitettiin inseminaatio. Levittimen paikoilleen laitto sattui hieman, mutta kipu loppui, kun se oli paikoillaan. Itse ruiskutus ei sattunut, tuntui lähinnä hassulta. Lääkärimme selitti jostain tutkimuksesta liittyen makoiluun inseminaation jälkeen. Hän kulutti aikaa ruiskuttamalla siittiöitä hitaasti, jotta pysyisin makuullaan mahdollisimman pitkään toimeenpiteen puitteissa. Siinä me kolme sitten hiljaisuudessa ihmeteltiin. Lääkäri totesi: ”Onhan tämä teidän perheen tapa saada lapsia vähän epäromanttinen ”. Onhan se, mutta onneksi on mahdollisuus saada lapsia.

Sitten ykskaks inseminaatio oli ohi. Lääkäri toivotti siittiöille ”Oikein hyvää ja turvallista matkaa”. Mitään ei tippunut pois, kaikki simpat jäivät kyytiin. Testipäivämme on 15.6. Saa nähdä pääsenkö testaamaan, koska kuukautisten pitäisi alkaa 13.6. Sain ohjeistuksen testata, vaikka kierto alkaisikin alusta. Lääkärimme jää lomalle parin viikon päästä, joten seuraavat mahdolliset inssit tehdään jonkun toisen kanssa. Jos tästä kierrosta ei tärppää, niin ei onneksi hätää. Pääsemme yrittämään kesä- ja heinäkuussakin, jos niikseen on. Klinikan kesätauko menee juuri niille viikoille, jolloin minun kierrossani ei tapahdu mitään projektin kannalta oleellista. Kassalla ilahduimme, kun summa olikin odotettua vähemmän. Se johtui siitä, että olimme käyneet ultrassa edellisviikolla, joten könttä jakaantui kahdelle kerralle.

Tämän hetkinen olotila on ennen kaikkea epätodellinen. En voi uskoa, että olimme tänään inssissä. Enkä sitä, että par’aikaa sisälläni voi tapahtua jotain aivan ihmeellistä. Välillä jopa unohdan, että olemme edes missään inssissä käyneet. Ja  aina kun muistan, niin epäuskoinen innostus valtaa mielen. Toistaiseksi olo on siis rauhallinen, mutta toiveikas. Jos piinapäivät menevät tähän tahtiin näillä tuntemuksilla, niin olisin iloinen. Tuskin menevät, koska olen äärettömän kärsimätöntä sorttia.

❤ Lempi

Psykologi ja lahjasoluneuvonta

Saimme ympättyä samalle päivälle labrat ja psykologin käynnin. Psykologin vastaanotto toimi samalla myös lahjasoluneuvontana. Tämäkin, yllätys yllätys, jännitti aivan valtavasti. Takaraivossa jäyti pelko siitä, että nyt meitä arvioidaan, kuinka sopivia olemme vanhemmiksi. Mutta kaikkea muuta! Psykologimme oli ihan huikean mukava. Hän aloitti istunnon kysymällä meiltä, millaista on tulla psykologille ja mitä mielikuvia meillä tästä käynnistä on. Psykologi painottikin heti alkuun, ettei hän ole täällä kartoittamassa sopivuuttamme vaan kertomassa meille, miten lapselle kannattaa kertoa alkuperästään.

Ihmisten vanhemmuutta ei voi arvioida ilman lapsia eikä silloinkaan tunnissa

Olen joka kerta yhtä ilahtunut ja yllättynyt, kun klinikalla suhtaudutaan meihin niin mutkattomasti. Psykologi totesi, että lahjasoluneuvonnan pykälää säädettäessä ollaan oltu hyvin hetero-keskeisiä, koska heille on mahdollisesti isompi pala, että puolet geeneistä tuleekin joltain toiselta. Meille se on itsestäänselvyys, ja psykologi pitikin tätä käyntiä vain hienona mahdollisuutena naispareille.

Olimme kotona valmistautuneet olemaan hieman puolustukannalla perhemuotomme puolesta. Kun psykologi kysyi, millaisia ihmisiä meillä on ympärillämme, toimme esille miehen mallin lapsen elämässä (kyseenalaistaen sen tarpeellisuuden). Miehen malliin psykologi tuhahti, että mitä ihmettä silläkin oikeasti tarkoitetaan, ja en olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Todennäköisesti psykologi ei olisi  edes aloittanut keskustelua miehen mallista, ellemme olisi tuoneet sitä esiin.

Me puhuimme aika pitkälti kaikesta, mitä sylki suuhun toi. Psykologi keskittyi enimmäkseen siihen, miten lapselle kannattaa kertoa hänen alkuperästään, ja mitä eri tutkimukset kertovat lahjasolulapsista. Olimme puhuneet Lystin kanssa jo aiemmin, että aiomme kertoa lapselle alusta alkaen, miten asiat ovat. Saimme psykologilta  konkreettisia ohjeita, miten lapselle voi luontevasti kertoa luovuttajasta:

• Kerro lapselle luovuttajasta ja alkuperästään jo pariviikkoisesta alkaen
• Jos lapsella on hymykuopat tai hän olisi tosi musikaalinen (mitä esim. minä en ole), lapselle voi sanoa ”Kauniit hymykuopat/kaunis lauluääni, se on varmaan luovuttajalta”. Yhdistä luovuttaja siis positiivisiin asioihn.
• Älkää hävetkö lapsen alkuperää, niin lapsikaan ei ala hävetä

Pyrkimyksenä siis, että luovuttajan osuus on mukana lapsen elämässä alusta alkaen. Kun lapselle aloittaa kertomisen ihan vauvana, lapsi kokee, että on tiennyt ”alkuperästään aina”. Kehuin psykologille Väestöliiton kanssa yhteistyössä tehtyä lasten tietokirjaa Meidän pihan perhesoppaa ja sattuikin niin hassusti, että psykologimme oli yksi kirjan kirjoittajista!

Yksi käynnin kiinnostavimmista anneista oli, kun psykologi kertoi lahjasolulapsista maailmalta. Ausseissa ja Briteissä lahjasolulapset etsivät puolisisaruksiaan tähän tarkoitukseen tehtyjen nettisivujen kautta (olisiko ollut tyyliin Where are my siblings?), jossa (jo aikuiset) lapset etsivät samaan aikaan samoilla tuntomerkeille alkunsa saaneita lapsia. Psykologi kutsui näitä sisarusverkostoiksi ja povasi, että tämä ilmiö tulee Suomeenkin ennemmin tai myöhemmin. En ollut ennen ajatellut, että lasta saattaisi kiinnostaa puolisisarukset enemmän kuin luovuttaja! Toisaalta en ollut edes ajatellut, että niin, niitä puolisisaruksia on olemassa.

Kävimme läpi lapsen eri ikäkausia, ja milloin oma alkuperä alkaa kiinnostaa (n. 10-vuoden iässä). Puhuimme paljon lapsen teini-iästä, ja mitä ongelmia silloin voi kohdata (mm. Lystille mahdollinen uhkaheitto:”Sä et edes ole mun äiti”). Kun puhuimme yhteiskunnan hetero-odotuksista/ja -oletuksista (mm. niistä kommenteista että ”Oi lapsella on ihan äidin hymy ja isän nenä”), niin psykologi totesti Lystille, että ”Niin, lapsihan tulee näyttämään myös sinulta”.

Puhuimme myös ajatuksistamme ja ennakkoluuloistamme luovuttajien suhteen. Niin kamalaa kuin se onkin, mielikuvamme olivat ensisijaisesti vähemmän imartelevia. Taisin kuvata luovuttajia ”ihme hiippareiksi”, vaikka asia vaikuttaa olevan aivan päinvastoin. Minusta erittäin mieltälämmittävä ajatus on, että luovuttajat ovat ja haluavat olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Psykologi vertasi, että nämä samat henkilöt luovuttavat yleensä myös verta ja luuydintä. Kävimme läpi myös sitä, jos hoidot venyvät. Kerroin ajatuksistani: siitä miten on jo niin vääristynyt kuva omasta hedelmällisyydestä, ja jo valmiiksi lapsettoman identiteetti (kirjoitan näistä ajatuksistani lisää myöhemmin).

Hän kysyi myös, ketkä tietävät projektistamme (vain lähimmät ystäväni), ja miten Lystin vanhemmat suhtautuvat ei-biologiseen lapsenlapseen, pelottaako suhtautuminen. Toisaalta psykologi totesi lämpimästi, että vauva herättää paljon enemmän tunteita kuin tuntemattomat solut. Niin totta. Kaiken kaikkiaan käynti oli uskomattoman mukava. Meillä natsasi psykologin kanssa erittäin hyvin ja hän sanoi, että hänelle voi aina lähettää sähköpostia; viikon päästä, vuoden päästä, hän kyllä vastaa.

Lopuksi hän vielä muistutti meitä:
Tutkimustulokset osoittavat, että raskauden onnistumisella ja stressillä ei ole mitään tekemistä keskenään.

❤ Lempi