Toimintasuunnitelma

Teimme eilen klinikalla toimintasuunnitelman, jos raskaus ei tästä inssistä ala. Lääkäri kyseli, mitä olimme puhuneet omalääkärimme kanssa aukiolotutkimuksesta. Keskustelimme siitä ensikäynnillä, mutta emme aikatauluttaneet sitä mihinkään kohtaan. Omalääkärimme on sellainen, että hän koittaa välttää ”turhia” toimenpiteitä. Mikä on rahallisestikin mukavaa, tässä kierrossahan en käynyt lainkaan folliultrassa. Ohjeeksi sain vain tikuttaa ja varata inssin, kun tikkuun tulee plussa.

Jos raskaus ei ala, alkaa aukiolotutkimus olla ajankohtainen. Suunnitelma on, että kokeilemme vielä yhden inssin ennen tutkimusta. Tämä johtuu luovuttajan vaihtumisesta, koska sen suhteen inssit ikään kuin nollaantuivat. Jos siis kolmas inssi ei onnistu, niin sitten tehdään aukiolotutkimus. Kiertoni on onneksi niin pitkä, että aukiolotutkimus ja inssi ehditään tehdä samaan kiertoon.

Lääkäri osuvasti totesi, että aina puhutaan siihen malliin, ettei raskaus onnistuisi. Mutta  kun todennäköisyydet ovat epäonnistumisen puolella, niin onko tuo ihmekään. Sitä paitsi minusta on helpottavaa, että on suunnitelma. Lapsenteossa on niin monta epävarmuustekijää, niin suunnitelmat hoitojen suhteen tuovat varmuutta. Ja onhan aina se mahdollisuus, että raskaus todella alkaisi.

toiminta

Sen varalle meillä ei oikeastaan toimintasuunnitelmaa ole. Ajatus tuntuu vielä niin utopistiselta, että en osaa enkä uskalla suunnitella elämää niin pitkälle. Paitsi vähän. Me asumme kaksiossa, joten olen katsellut asuntoamme sillä silmällä, miten voisimme asua siinä mahdollisimman pitkään. Se vaatii pieniä sisustus- ja remppahommia mm. kylpyhuoneeseen, keittiöön ja eteiseen. Ei mitään isoa, mutta sen verran, että kahden aikuisen koti muuttuisi lapsiperheen kodiksi.

Olen miettinyt myös lapsen ja opintojen yhdistämistä. Minulla on vielä kaksi vuotta yliopisto-opintoja jäljellä. Mahdollinen laskettu aika sijoittuisi sellaiseen kohtaan opintoja, ettei minulla ole kamalasti pakollista yliopistolla oltavaa. Keväälle on tiedossa muutama kurssi ja projekti nimeltä Gradu alkaa. Haluan uskoa, että minulla on aikaa ja jaksamista tehdä gradua myös äitiyslomalla. Saa nähdä kuinka käy. Tämän enempää suunnitelmia meillä ei ole. Tai siis minulla ei ole. Lystihän meni ja osti uuden auton. Vauva-, siis autokuume yltyi niin kovaksi, että farmari oli pakko saada.

Tänään dpo 2. Aika menee hitaasti, mutta varmasti.

❤ Lempi

Mainokset

Ensimmäinen inseminaatio

Tänään se oli, meidän ensimmäinen inseminaatiomme. Aamu eteni suhteellisen hyvin valtavasta jännityksestä huolimatta. Meillä on Lystin kanssa harmillisen eri tavat purkaa jännitystä. Minä haluaisin olla hiljaa ja rauhassa, Lysti taas puhua pälättää minkä kerkeää. Tämä aiheutti ehkä hiukan kireitä tilanteita. Nyt jo naurattaa, miten eri tavalla ihmiset hoitavat jännitystään. Aamulla ei naurattanut.

Inseminaatioaika oli 10:20. Kun lääkäri huikkasi nimeni ja pyysi meidät sisään, vatsassa muljahti. Vastaanotto alkoi hieman ikävissä tunnelmissa, kun lääkäri alkoi puhua luovuttajan vaihdosta. Minulta meni oikeastaan ohi, miksi luovuttajaa tulisi vaihtaa. Ilmeisesti syy on se, että nykyisellä luovuttajallamme on niin vähän siittiöitä per olki, että olkia piti sulattaa kuusi kappaletta inseminaatiota varten. Lääkäri totesi, ettei meidän tarvitse välittää näistä olkien määrästä. Toivoa sopii, että laatu korvaa määrän.

Lääkärimme selitti, että laboratorion henkilökunta syynää siittiöt kunnolla, että he voivat ”ylpeydellä myydä soluja asiakkailleen”, mikä on mielestäni äärettömän hyvä asia. Näillä hinnoilla en haluaisi maksaa II-luokan tavarasta. Hän myös varmisteli, että oliko meille ehtinyt syntyä mitään tunnesidettä juuri tähän luovuttajaan. Totta puhuakseni ei, en ole suonut luovuttajalle oikeastaan ajatustakaan. Varmistimme lopuksi pakkauksen nimilätkän, että siittiöt ovat meidän ja minun nimellä. Sitten oli aika hypätä pöydälle.

inssi

Ultrauksessa limakalvo näytti hyvältä ja rakkula oli jo puhjennut. Tämäkin kuulosti  minusta hieman huolestuttavalta. Onneksi lääkäri kertoi tutkimuksesta, jonka oli juuri lukenut, että onnistumisen kannalta ei ole väliä, onko rakkula vielä kiinni vai juuri puhjennut. Testiryhmien naisilla tulokset olivat menneet tasan rakkulan tilasta riippumatta. Jotenkin olisi ollut varmempi olo, jos se olisi ollut vielä kiinni, mutta eletään tämän tutkimustiedon valossa. Vatsaontelossa oli jokin oleellinen neste paikoillaan ja munanjohdin puristuneen näköinen, joten mitä ilmeisimmin ovulaatio oli tapahtunut. Tai kuten lääkärimme sanoi :”salapoliisitermein: lintu on lentänyt pesästä”.

Ultrauksen jälkeen aloitettiin inseminaatio. Levittimen paikoilleen laitto sattui hieman, mutta kipu loppui, kun se oli paikoillaan. Itse ruiskutus ei sattunut, tuntui lähinnä hassulta. Lääkärimme selitti jostain tutkimuksesta liittyen makoiluun inseminaation jälkeen. Hän kulutti aikaa ruiskuttamalla siittiöitä hitaasti, jotta pysyisin makuullaan mahdollisimman pitkään toimeenpiteen puitteissa. Siinä me kolme sitten hiljaisuudessa ihmeteltiin. Lääkäri totesi: ”Onhan tämä teidän perheen tapa saada lapsia vähän epäromanttinen ”. Onhan se, mutta onneksi on mahdollisuus saada lapsia.

inssi1.jpg

Sitten ykskaks inseminaatio oli ohi. Lääkäri toivotti siittiöille ”Oikein hyvää ja turvallista matkaa”. Mitään ei tippunut pois, kaikki simpat jäivät kyytiin. Testipäivämme on 15.6. Saa nähdä pääsenkö testaamaan, koska kuukautisten pitäisi alkaa 13.6. Sain ohjeistuksen testata, vaikka kierto alkaisikin alusta. Lääkärimme jää lomalle parin viikon päästä, joten seuraavat mahdolliset inssit tehdään jonkun toisen kanssa. Jos tästä kierrosta ei tärppää, niin ei onneksi hätää. Pääsemme yrittämään kesä- ja heinäkuussakin, jos niikseen on. Klinikan kesätauko menee juuri niille viikoille, jolloin minun kierrossani ei tapahdu mitään projektin kannalta oleellista. Kassalla ilahduimme, kun summa olikin odotettua vähemmän. Se johtui siitä, että olimme käyneet ultrassa edellisviikolla, joten könttä jakaantui kahdelle kerralle.

Tämän hetkinen olotila on ennen kaikkea epätodellinen. En voi uskoa, että olimme tänään inssissä. Enkä sitä, että par’aikaa sisälläni voi tapahtua jotain aivan ihmeellistä. Välillä jopa unohdan, että olemme edes missään inssissä käyneet. Ja  aina kun muistan, niin epäuskoinen innostus valtaa mielen. Toistaiseksi olo on siis rauhallinen, mutta toiveikas. Jos piinapäivät menevät tähän tahtiin näillä tuntemuksilla, niin olisin iloinen. Tuskin menevät, koska olen äärettömän kärsimätöntä sorttia.

❤ Lempi

Psykologi ja lahjasoluneuvonta

Saimme ympättyä samalle päivälle labrat ja psykologin käynnin. Psykologin vastaanotto toimi samalla myös lahjasoluneuvontana. Tämäkin, yllätys yllätys, jännitti aivan valtavasti. Takaraivossa jäyti pelko siitä, että nyt meitä arvioidaan, kuinka sopivia olemme vanhemmiksi. Mutta kaikkea muuta! Psykologimme oli ihan huikean mukava. Hän aloitti istunnon kysymällä meiltä, millaista on tulla psykologille ja mitä mielikuvia meillä tästä käynnistä on. Psykologi painottikin heti alkuun, ettei hän ole täällä kartoittamassa sopivuuttamme vaan kertomassa meille, miten lapselle kannattaa kertoa alkuperästään.

Ihmisten vanhemmuutta ei voi arvioida ilman lapsia eikä silloinkaan tunnissa

Olen joka kerta yhtä ilahtunut ja yllättynyt, kun klinikalla suhtaudutaan meihin niin mutkattomasti. Psykologi totesi, että lahjasoluneuvonnan pykälää säädettäessä ollaan oltu hyvin hetero-keskeisiä, koska heille on mahdollisesti isompi pala, että puolet geeneistä tuleekin joltain toiselta. Meille se on itsestäänselvyys, ja psykologi pitikin tätä käyntiä vain hienona mahdollisuutena naispareille.

Olimme kotona valmistautuneet olemaan hieman puolustukannalla perhemuotomme puolesta. Kun psykologi kysyi, millaisia ihmisiä meillä on ympärillämme, toimme esille miehen mallin lapsen elämässä (kyseenalaistaen sen tarpeellisuuden). Miehen malliin psykologi tuhahti, että mitä ihmettä silläkin oikeasti tarkoitetaan, ja en olisi voinut olla enempää samaa mieltä. Todennäköisesti psykologi ei olisi  edes aloittanut keskustelua miehen mallista, ellemme olisi tuoneet sitä esiin.

psykologin penkissä

Me puhuimme aika pitkälti kaikesta, mitä sylki suuhun toi. Psykologi keskittyi enimmäkseen siihen, miten lapselle kannattaa kertoa hänen alkuperästään, ja mitä eri tutkimukset kertovat lahjasolulapsista. Olimme puhuneet Lystin kanssa jo aiemmin, että aiomme kertoa lapselle alusta alkaen, miten asiat ovat. Saimme psykologilta  konkreettisia ohjeita, miten lapselle voi luontevasti kertoa luovuttajasta:

  • Kerro lapselle luovuttajasta ja alkuperästään jo pariviikkoisesta alkaen
  • Jos lapsella on hymykuopat tai hän olisi tosi musikaalinen (mitä esim. minä en ole), lapselle voi sanoa ”Kauniit hymykuopat/kaunis lauluääni, se on varmaan luovuttajalta”. Yhdistä luovuttaja siis positiivisiin asioihn.
  • Älkää hävetkö lapsen alkuperää, niin lapsikaan ei ala hävetä

Pyrkimyksenä siis, että luovuttajan osuus on mukana lapsen elämässä alusta alkaen. Kun lapselle aloittaa kertomisen ihan vauvana, lapsi kokee, että on tiennyt ”alkuperästään aina”. Kehuin psykologille Väestöliiton kanssa yhteistyössä tehtyä lasten tietokirjaa Meidän pihan perhesoppaa ja sattuikin niin hassusti, että psykologimme oli yksi kirjan kirjoittajista!

Psykologin penkissä 3.jpg

Yksi käynnin kiinnostavimmista anneista oli, kun psykologi kertoi lahjasolulapsista maailmalta. Ausseissa ja Briteissä lahjasolulapset etsivät puolisisaruksiaan tähän tarkoitukseen tehtyjen nettisivujen kautta (olisiko ollut tyyliin Where are my siblings?), jossa (jo aikuiset) lapset etsivät samaan aikaan samoilla tuntomerkeille alkunsa saaneita lapsia. Psykologi kutsui näitä sisarusverkostoiksi ja povasi, että tämä ilmiö tulee Suomeenkin ennemmin tai myöhemmin. En ollut ennen ajatellut, että lasta saattaisi kiinnostaa puolisisarukset enemmän kuin luovuttaja! Toisaalta en ollut edes ajatellut, että niin, niitä puolisisaruksia on olemassa.

Kävimme läpi lapsen eri ikäkausia, ja milloin oma alkuperä alkaa kiinnostaa (n. 10-vuoden iässä). Puhuimme paljon lapsen teini-iästä, ja mitä ongelmia silloin voi kohdata (mm. Lystille mahdollinen uhkaheitto:”Sä et edes ole mun äiti”). Kun puhuimme yhteiskunnan hetero-odotuksista/ja -oletuksista (mm. niistä kommenteista että ”Oi lapsella on ihan äidin hymy ja isän nenä”), niin psykologi totesti Lystille, että ”Niin, lapsihan tulee näyttämään myös sinulta”.

psykologin penkissä 2.jpg

Puhuimme myös ajatuksistamme ja ennakkoluuloistamme luovuttajien suhteen. Niin kamalaa kuin se onkin, mielikuvamme olivat ensisijaisesti vähemmän imartelevia. Taisin kuvata luovuttajia ”ihme hiippareiksi”, vaikka asia vaikuttaa olevan aivan päinvastoin. Minusta erittäin mieltälämmittävä ajatus on, että luovuttajat ovat ja haluavat olla yhteiskunnallisesti aktiivisia. Psykologi vertasi, että nämä samat henkilöt luovuttavat yleensä myös verta ja luuydintä. Kävimme läpi myös sitä, jos hoidot venyvät. Kerroin ajatuksistani: siitä miten on jo niin vääristynyt kuva omasta hedelmällisyydestä, ja jo valmiiksi lapsettoman identiteetti (kirjoitan näistä ajatuksistani lisää myöhemmin).

Hän kysyi myös, ketkä tietävät projektistamme (vain lähimmät ystäväni), ja miten Lystin vanhemmat suhtautuvat ei-biologiseen lapsenlapseen, pelottaako suhtautuminen. Toisaalta psykologi totesi lämpimästi, että vauva herättää paljon enemmän tunteita kuin tuntemattomat solut. Niin totta. Kaiken kaikkiaan käynti oli uskomattoman mukava. Meillä natsasi psykologin kanssa erittäin hyvin ja hän sanoi, että hänelle voi aina lähettää sähköpostia; viikon päästä, vuoden päästä, hän kyllä vastaa.

Lopuksi hän vielä muistutti meitä:
Tutkimustulokset osoittavat, että raskauden onnistumisella ja stressillä ei ole mitään tekemistä keskenään.

❤ Lempi