Olen jo pidemmän aikaa pohtinut, miten omaa kehoa ja mieltä voi valmistaa tulevaa elämänmuutosta varten. Päätin siis listata omia valmistautumiskeinojani. Nämä eivät todellakaan ole mitään tutkittuja juttuja, mutta asioita, joita olen tehnyt. Listasin keinoni suunnilleen siinä aikajärjestyksessä, kun olen niitä alkanut tekemään. Osa liittyy laajempaan elämänmuutokseen ja osa nimenomaan raskauden tavoitteluun.
1. Tiedon etsiminen
Jo aikaa ennen Lystiä aloin etsiä tietoa naisparien raskautumiskeinoista. Joku vuosi kävin Helsingin Pride-viikolla Sateenkaariperheen järjestämällä perheenlisäysluennolla, siitä se oikeastaan lähti. Sen jälkeen asia unohtui, kunnes aloin vauvakuumeilla. Löysin satunnaisten googlettelujen jälkeen pari blogia, vuosi oli ehkä 2012. Silloisena tietopankkina toimi iki-ihana äiti + äiti = keinohedelmöitetty lapsi -blogi. Onneksi blogeja on sittemmin tullut runsaammin lisää! Nyt tänä talvena lievitin vauvakuumettani lukemalla raskaus- ja odotuskirjallisuutta, salaa Lystiltä e-kirjoina. Oikeastaan luen myös paljon perheblogeja. Jos omistat pääkaupunkiseudulla Helmet-kirjastokorttia, suosittelen eMagz -palvelua. Siellä pääsee lukemaan ilmaiseksi Meidän perhe – ja Vauva -lehteä! (+ valtavasti muita lehtiä).
2. Liikunta ja paino
Jaksoin tsempata alkuvuoden liikunnan ja painon kanssa, ja sain joulukilot hyvin karistettua. Vesijuostessa ja maalla juostessa kantoi ajatus, että jokainen askel on parempi keholle ja parempi tulevalle bebelle. Näin ajattelin etenkin viime kesänä, kun se oli konkreettisin asia, mitä pystyin tekemään vauvahankkeen eteen. Nyt olenkin hieman laiskistunut, kun asian eteen tehdään jo muutakin. Pitäisi todella ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa taas lenkkeillä. Onneksi on tuo koira, jonka kanssa tulee käveltyä päivittäin. Joskus laskeskelin kuinka paljon pitäisi pudottaa, että pääsisin ihannepainoindeksiin raskautumisen kannalta. Kiloja pitäisi lähteä 5–7kg, joten no, sitä kohti mennään.
3. Kosmetiikka, pesuaineet ja shampoot
Helmikuun aikana aloin pikkuhiljaa vaihtaa saippuat, dödöt, pyykinpesuaineen ja tiskiaineen hajuttomiin, alumiinittomiin ja kaikin puolin ”tylsiin” aineisiin. Ajattelen, että mitä vähemmän epäilyttäviä aineita keholle laittaa, sitä vähemmän niitä päätyy sitä kautta verenkiertoon ja niin edelleen. Ainoat ”epäilyttävät” käytössäolevat aineet ovat tällä hetkellä shampoo, joka ei ole vielä loppunut, sekä meikkivoide, kulmakynä ja poskipuna, jotka ovat omia luottotavaroita. Ripsiväristä luovuin jo viime kesänä, ensin laiskuus- ja mukavuussyistä ja nykyään ripsariton naama näyttää enemmän omalta.
4. Alkoholi
Tämäkin on tippunut matkasta yhdessä ripsivärin kanssa. Nuorena tuli rällättyä oikein olan takaa monta kertaa kuussa, ja sekin aika on jo jäänyt taakse. Välillä tekee mieli lasi kylmää valkkaria, ja tissuttelinkin edellisviikonloppuna melkein pullon. Millään nollalinjalla ei siis olla, mutta ylenpalttinen ja humalahakuinen juominen on jäänyt . Maaliskuussa oli pari kännikertaa ja keho reagoi samantien. Huhtikuussa menkat olivat viikon myöhässä, rälläykset olisivat olleet juuri ovulaation aikaan. Keho tiesi, että nyt menee lujaa, ja ovulaatio olikin oletettavasti viikkoa myöhemmin, minkä takia kiertokin venyi. Joten, olen oikein tyytyväinen, ettei enää tule rällättyä.
5. Foolihappo
Tämä on yksi näistä ”virallisista” ennen raskautta -kohdista. Aloitin foolihapon syönnin maaliskuussa. Nappailen joka aamu Multivitan raskaus ja imetys -tabletteja, jotka sisältävät paljon muutakin. Tämä on oikeastaan tosi hyvä, koska en syö lihaa, niin saan samalla muita tarpeellisia vitamiineja. Tämän lisäksi syön maitohappobakteereja, niitä syön lievittääkseni vatsavaivojani.
6. Hampaat kuntoon
Toinen virallinen kohta. Tämä oikeastaan nauratti, kun tajusin, että hei tätähän toitotetaan kaikilla ennen raskautta -listoilla. En ajatellut mahdollista raskautta, kun varasin ajan hammaskivenpoistoon. Olin ensisijaisesti niin järkyttynyt hammaskiven määrästä ja ikenien tulehdustilasta, joten päätin toimia sen takia. Myöhemmin hampaita langatessani tajusin, että tämä on kuin suoraan ”10 kohtaa ennen raskautta” -listasta. Joka tapauksessa, ientulehdus on parempaan päin ja lankaamisesta tullut jo tapa!

Sellaiselta näyttää minun lista, voisin kysyä Lystiltä tämän omaa listaa. Ainakin olen huomannut lievää pesänrakennusvietin kasvamista ja uudesta, isommasta autosta haaveilua… Henkinen valmistautumiseni on ehkä enemmän alitajuntaista, mutta huomaan itseni ajattelemasta itseäni uudessa elämäntilanteessa. Esimerkiksi vaatevalintoja tehdessäni olen ajatellut, että tämä näyttää hyvältä vatsan kanssa ja tässä taas on helppo leikkiä. Viime yönä näin muuten ensimmäisen unen liittyen raskauteen. Unessa synnytin minun ja Lystin vauvan. Toivottavasti se oli enneuni!
❤ Lempi