Tänään inssiin!

Mitä? No kyllä vaan. Ollaan, tai siis olen, soutanut ja huovannut edes takaisin, milloin alkaisi toisen lapsen yritys. Ensin piti mennä inssiin huhtikuussa, mutta se ei tuntunut silloin sopivalta. Sitten ajattelin lykätä yritystä syksyyn, kunnes toukokuun alussa päätin, että ei kun yritetään jo nyt. Toukokuussa ovis osui lauantaille, mikä oli pettymys, mutta myös hyvä juttu. Viime kuun päätös oli jotenkin superhätiköity, ja koko ajatus raskaudesta ahdisti. Päätettiin kuitenkin jatkaa yrittämistä heti kesäkuussa. Nyt myös pää on valmis raskauteen, eikä ajatus siitä enää ahdista.

Tässä keväällä on ollut aivan järjetön stressi kehonkuormittajana, kun olen kirjoittanut gradua, ollut kokopäivätöissä ja kotona taaperon kanssa. Gradun sain palautettua onneksi jo toukokuun alussa ja töissä on kesäkeskeytys. Keho on saanut nyt levätä ja palautua jäätävästä stressikuormasta. Oletan, että stressillä on vaikutusta siihen, että kierrot ovat edelleen pitkiä. Ne ovat jotain 32–35 päivän välillä. Viime kuussa oli ennätyslyhyt – 31 päivää.

Viime viikolla kävin folliultrassa. Silloin oli menossa kp 13. Ultra alkoi hieman merkillisesti, kun lääkäri totesi kaksi vaihtoehtoa: joko olen jo ovuloinut (?!) tai kierrosta on tulossa tosi pitkä. Follin koko oli 10,5 mm. Limakalvo oli kuitenkin hyvännäköinen, sen paksuus oli 5 mm. Tämä yhdessä follin kanssa tukivat ovulaation lähestymistä, johon lääkäri lopulta päätyi. Toukokuussa kävin folliultrassa kp 10, jolloin folli oli 9 mm ja silloin ovis tuli kp 19.

Eilen aamulla ovistesti näytti aivan tyhjää, mitä toivoin. Lysti oli töissä ja aikataulujen kannalta se ei olisi ollut optimaalinen plussahetki. Jostain syystä illalla tuli tunne, että voisi tehdä testin uudelleen. En ole ikinä aiemmin tehnyt testiä illalla puhumattakaan, että olisin tehnyt sen kahdesti päivässä. Nyt kuitenkin päätin tehdä, ensin PregCheckillä, joka antoi vahvan viivan. Päätin tarkistaa asian CB:llä ja kappas, hymynaama! Huvikseni testasin vielä tänä aamuna, ja PC:ssä testiviiva oli hyvin paljon kontrolliviivaa tummempi. En muista sellaista ikinä nähneeni. Soittoa klinikalle ja tälle päivälle saatiin aika!

Jännittää aivan vietävästi. Jännittää, jos inssi onnistuu (työt). Jännittää, jos inssi ei onnistu (olkien määrä). Kävimme toukokuussa kysymässä labrasta meidän olkia, ja hoitaja oli melko epämääräinen. Olkia kuitenkin on, mutta niiden määrä on melko vähäinen. Jos oikein ymmärsin, niitä riittää 1–2 inseminaatioon. Tämä tuo oman, vähän epämiellyttävän, lisän tähän yritykseen. Joka tapauksessa, nyt ollaan täsmälleen samassa tilanteessa kuin kolme vuotta sitten. Nyt ei yritetä myöhäistä juhannusvauvaa, vaan ihan aitoa juhannusvauvaa;) Sanoinko jo: jännittävää!

2 kommenttia artikkeliin ”Tänään inssiin!

Jätä kommentti