Liikehälytys

Viime viikolla Lyllerö piti kovin hiljaista elämää vatsassa. Olin jo useana päivänä tuntenut vaimeita liikkeitä harvakseltaan, kunnes torstaina liikkeitä ei tuntunut juuri ollenkaan.  Aamulla ainoastaan muutama hajanainen pieni potku. Ihana Lysti soitti aamulla Naistenklinikalle, josta sanottiin, että lepoa ja liikelaskentaa. Minulla oli viimeinen harjoittelupäivä ja kamala aamu muutenkin, niin siinä hormoniraivon puuskassa tussahdin Lystille, että minähän en minnekään poleille soita. Onneksi on toinen, joka oli vähemmän stresseissä!

Pääsin harkasta kotiin ja mehun ja suklaan turvin tunnustelin liikkeitä. Tunnissa ei tuntunut mitään, mutta olin niin luovuttanut koko terveydenhoitosysteemiin, etten jaksanut välittää (hormonit?). Illallakaan ei tuntunut liikkeitä, mutta edelleenkään en jaksanut siitä välittää, kun vastaus on aina sama ”lepoa ja liikelaskentaa”. Onneksi Lysti soitti uudestaan Naikkarille ja tällä kertaa meidät otettaisiin tarkistettavaksi. Tämä sai aikaan minussa sen, että itkin sängyssä, ettei kukaan välitä. Huoh, väsymys, stressi ja hormonit on kyllä petollinen kombo.

Niinpä torstaina lähdimme illalla puoli kymmenen Naistenklinikalle käyrille. Päivystyksessä oli hyvin hiljaista. Osastosihteeri oli kyllä varsin kummallinen tapaus, melko töykeä ja en ihan saanut kiinni hänen ajatuksistaan. Päivitin yhteyshenkilötietojani ja en ollut varma, halusiko hän isäni puhelinnumeron vai puolisoni tiedot, joten ilmoitin puolisoni nimen. Tähän naisen nimeen hän alkoi sitten yskimään, että ai jaahas. Oli ilmeisesti yllätys, että puoliso voi olla nainen? Tai sitten hän odotti puhelinnumeroa? Mene ja tiedä.

Kätilöt olivat kyllä ihan äärettömän mukavia. Lyllistä kävi anturoimassa kolme eri kätilöä, koska pieni jekku-petteri ei pysynyt paikoillaan. Liikkeetkin alkoivat tuntua siinä sängyllä maatessa, Lyllerö monotteli typerää sydänäänianturia. Kehdattiinkin häiritä toista. Yksi kätilöistä oli erityisesti Lylliksen mieleen tai hänen inhokkinsa, koska pelkkä kätilön ääni sai Lyllerön potkimaan hurjasti:D Reilu tunnin makasin käyrillä ja sain käteeni myös liiketunnistusnapin. Lylliksen eläväisyyden takia kunnon käyrää ei saatu aikaiseksi, joten tunnin makoilun jälkeen meidät kuljetettiin tohtorin tarkastettavaksi.

liikehalytys

Siellä se pieni oli ihan kippurassa. Pää alas päin ja jalat ihan pään vieressä, linkkuveitsiasennossa. Liikkeiden vähyyden syyksi paljastui tämä jooga-asento ja se perhanan etuseinäistukka. Tämä ei lopulta ollut niin ”turha” käynti. Mielenrauhan kannalta oli ihan ehdottoman hyvä, että kävimme. Sen lisäksi ultrassa selvisi, että istukkani on melkein kohdunsuulla. Lääkäri kysyi, onko minua ultrattu tämän takia rakenneultrassa alakautta. Ei rakenneultrassa ollut mitään puhetta tästä. Niinpä lääkäri ultrasi alakautta: istukka on lähes kohdunsuulla, vain pari millin päässä siitä.

Onneksi tämä selvisi nyt, koska ei oikeastaan ole enää ultria, joissa tämä olisi tullut ilmi. Pahimmassa tapauksessa tämä olisi huomattu vasta synnytyksessä, kun kummasteltaisiin, miksi bebe ei tule ulos. Saimme ajan kontrolliultraan kuun viimeiselle viikolle. Hyvin suurella todennäköisyydellä istukan paikka vaihtuu kohdun kasvaessa, mutta toisaalta se voi jäädä siihenkin. Toivottavasti se siitä siirtyisi. Vaikka en synnytykseen mitään tarkkoja käsikirjoituksia ole tehnyt, niin haluaisin ensisijaisesti synnyttää alakautta.

Ensimmäiseksi Naikkarin päivystyskäynniksi tämä oli positiivinen kokemus. Huone oli ihan täynnä, yksi oli tullut synnyttämään ja toinen ilmeisesti käyrillä. Siitä huolimatta tunnelma oli jopa harras, ehkä se on tämä joulunaika. Me olimme Lystin kanssa ihan väsyneitä, ja torkuimme kumpikin. Olin sillä hetkellä niin onnellinen siitä, etten odota yksin. Minulle on ollut melko raskasta olla vastuussa liikkeiden tuntemisesta ja sen huolehtimisesta, tuleeko niitä tarpeeksi vai ei. Oli helpottavaa, että joku muu teki päätöksen puolestani, että nyt lähdetään. Kiitos Lysti<3

Onneksi hälytys oli tällä kertaa väärä, ja toivottavasti ei tarvitse vähään aikaan lähteä päivystykseen. Liikkeet tuntuvat edelleen vaimeasti, kai tämä pieni vain joogailee itsensä sellaisiin asentoihin.

❤ Lempi

Mainokset

Rv 26+0 – alle 100 päivää laskettuun aikaan!

Mitä täällä tapahtuu! Viikot vain vierii, laskettuun aikaan on enää 98 päivää. Herranen aika, alle sata päivää!! Harjoittelu loppuu tällä viikolla, o n n e k s i. Se on ollut mahdottoman antoisaa, mutta samalla myös hyvin kuluttavaa ja aikaa vievää. Ehkä sen on voinut päätellä tästä hurjasta postaustahdista? Joululoman aion pyhittää vauva-asioille: tehtävä- ja hankintalistat polttelevat jo mielessä. Yksi raskaana oleva kaverini tosin totesi, että onneksi on muuta ajateltavaa, muuten sekoaisi näihin vauvajuttuihin. Ja tottahan se, olisi liikaa aikaa murehtia, jos ei olisi koko ajan menossa.

Eilen oli sokerirasitus, hyi yäk. Kamalin osuus oli ehdottomasti sen litkun juominen. Se ei ollut millään tasolla hyvää, vaikka olikin kylmää ja makeaa. Kysyin siinä litkua hörppiessäni, että tuleeko ihmisille siitä yleensä huono olo. Hoitaja vastasi, että hyvin harvoin. Se oli huojentava vastaus. Litkun tökkiminen alkoi ikävällä tavalla muistuttaa nuoruusvuosien bileiltoja, kun liian makeita litkuja ei saanut enää alas. Toisaalta tämä mielleyhtymä huvitti sen verran, että sen avulla selvisin litkun alassaamisesta. Ja sitä juomaa oli huomattavasti vähemmän kuin laktoosirasituksessa! Vain 3dl. Olin kuvitellut, että joudun istumaan käytävällä odotustilassa sen pari tuntia, mutta väärässä olin. Pienestä varastohuoneesta oli tehty viihtyisä lepohuone, jossa oli pehmeitä tuoleja ja sänky. Sekä totta kai oksennuspusseja:D Oli ihana olla siellä hiljaisuudessa ja oikeastaan unohdin, että olen terkkarissa.

Ensimmäisen tunnin olin melko pöhnäinen, sokerijuoma saikin minut pahoinvoinnin sijaan uneliaaksi. Onneksi viimeiset harjoittelutuntien tuntisuunnitelmat pitivät minut kiireisenä, rasituksen aikana ei saanut nukahtaa. Kaiken kaikkiaan pari tuntia meni yllättävän nopeasti. Paastosin vain 10,5 h, koska luin HUSlabin ohjeista, että paastoaika on 10-14 h. Halusin aamukiukun ja pahan olon välttämiseksi syödä iltapalan mahdollisimman myöhään. Tulokset tulivat jo samana iltana OmaKantaan: arvot olivat kaikki hyvin alle raja-arvojen, ei siis radia. Eli tervetuloa joulu ja suklaat<3

Paitsi, että ei. Ainakaan kovin ylenpalttisesti, koska paino oli taas noussut. Tällä kertaa tosin vähemmän, +600 g/vko edellisestä neuvolasta. Tänä aamuna kävin siis neuvolassa. Olen äitini kanssa varma, että neuvolan vaa’at ovat joku salaliitto. Ne näyttävät aina enemmän kuin kotivaa’at! Tämäkin vaaka näytti 4kg enemmän kuin kotivaakani, hemmetti. Eipä terkka siitä painosta mitään sanonut, mutisi taas, että on se taas noussut. No on on, minkäs teet. Osa on varmaankin nesteitä, joka on kaikki kertynyt sormiin. Nämä on sellaset nakit tällä hetkellä, että oksat pois. Sain ohjeeksi nyt oikein tarkasti tarkkailla, jos tulee päänsärkyä, näköhäiriöitä tai kovaa kutinaa käsiin tai jalkapohjiin. En aluksi osannut yhdistää sitä raskausmyrkytykseen, koska terkka ei sanonut sitä ääneen. Mutta raskausmyrkytystä varten siis tarkkailen. Yksi oireista on tuollainen mahtava painonnousu kuin minulla nyt on ollut.

Kuunneltiin sydänäänet (sama 150+) ja terkka mittasi sf-mitan, keskikäyrällä mennään edelleen. Kerroin vatsakivuistani ja Lyllerön vähäisistä liikkeistä, mutta en saanut niihin oikein mitään vastausta. Ainoastaan hyväksynnän pohdinnoilleni, että pitäisi varmaan käyttää tukivyötä koko ajan ja Lyllis varmaankin on jossain istukan takana potkimassa. Oikea ranteeni on alkanut temppuilemaan viime viikolla, sitä särkee lähes joka päivä. Tämäkin rannekanavaoireyhtymää muistuttava vaiva on hyvin yleistä raskaudessa. Eli siihenkin pitäisi joku tuki hommata. Kohta olen tukipaketissa koko nainen:D Sen lisäksi pari viikkoa sitten alkoi suonenvedot, joihin olen nyt muutamina öinä herännyt. Ai kamala se tekee kyllä kipeää.

Seuraava neuvola on kuukauden päästä, sitä ennen on perhevalmennuksen ensimmäinen kerta. Sen lisäksi varattiin aika seuraavaa neuvolalääkäriä varten, joka on helmikuussa 5 vkoa ennen laskettua aikaa!! Se on ilmeisesti synnytystapa-arviokerta, eli katsotaan missä asennossa Lyllerö köllöttelee. Tässä on alkanut pikkuhiljaa kirkastua, että tämä pieni pitäisi jossain vaiheessa saada ulos tavalla tai toisella. Ja se jossain vaiheessa on ihan pian.

❤ Lempi

Askeleet adoptioon: parisuhteen rekisteröinti

Meille on ollut alusta asti tärkeää, että Lysti saa adoptoitua Lyllerön mahdollisimman nopeasti. Jos olisimme tieneet paremmin, olisimme rekisteröineet parisuhteemme ennen hoitojen aloitusta. Tämä olisi lyhentänyt adoptioprosessia harkinta-ajan verran. Kaikki te, jotka suunnittelette lasta klinikkahoidoilla, ottakaa tämä huomioon, jos perheensisäinen adoptio koskettaa teitä. Avoliitto ei riitä vielä tässä maailman tilassa todisteeksi siitä, että olen varma, että haluan antaa yhteisen lapsemme puolisolleni adoptoitavaksi. Vaan joudun tätä ”päätöstä” pohtimaan kahdeksan viikon harkinta-ajan verran.

Olimme jo päättäneet kesällä, että rekkauspäivämääräksi valikoituu joko meidän vuosipäivämme tai päivä mahdollisimman lähellä sitä. Vuosipäiväämme juhlimme 26.11., jolloin kävimme ensitreffeillä. Tänä vuonna se oli lauantai, siispä perjantaina 25.11.2016 rekisteröimme parisuhteemme. Ei rekkaus- vaan rakkausperjantai<3. Meillä ei ollut aavistustakaan, mitä rekisteröinnissä tapahtuu. Paikalla oli lisäksemme molempien vanhemmat, minun sisarukset ja Lystin sisko. Emme ajattele olevamme tällä hetkellä naimisissa, koska aiomme pitää isot häät myöhemmin, viimeistään 2020. En vähättele rekisteröinnin merkitystä, mutta tällä hetkellä tämä oli ensisijaisesti muodollisuus paperilla adoption takia. Jos pelkkä äitiyden tunnustus riittäisi, olisimme menneet vain kerran naimisiin. En siis vaihda sukunimeä nyt, pidän sitä naimisiinmenon symbolina. Lyllerölle tulee aluksi sukunimeni, mutta jos ja kun sisäinen adoptio menee läpi, hänelle tulee Lystin sukunimi. Yhteinen sukunimi tulee koko perheelle vasta sitten häiden jälkeen.

DSC_1055.JPG

Meillä oli maistraatissa päivän viimeinen aika, ja edelliset vihityt poistuivat paikalta samalla, kun saavuimme. Paikkana maistraatti on tosi kolkko, etenkin meidän maistraatin ulkoiset puitteet ovat suoraan sanottuna karmivat. Maistraatin henkilökunnasta joku tuli kysymään haluammeko pidemmän kaavan vai lyhyemmän. Jahas, täällä pitää päättää tällaisia asioita. Halusimme pidemmän kaavan. Olin ajatellut, että meille vain läntätään paperi eteen ja allekirjoitukset siihen. Väärässä olin! Odottelimme vihkitilan aulassa yllättävän kauan, kunnes henkikirjoittaja pyysi meidät vihkitilaan.

Tila ei ollut onneksi niin karu, punaiset penkit kahdessa rivissä, kukkia pöydällä ja yllättävän harras tunnelma. Perheillemme tuttuun tapaan ei aloitus onnistunut ilman hämmennystä:D Ensimmäiseksi perheemme miettivät, pitääkö seistä vai istua. Lysti parahti nauraen, että istukaa nyt! Siinä me kaksi sitten seistiin, käsi kädessä ja kuuntelimme, kun henkikirjoittaja puhui kauniisti rekisteröinnin merkityksestä meille ja yhteiskunnalle. Toinen yllätys oli, kun pääsimme sanomaan tahdon. Olin kuvitellut, että homoparit eivät saa sanoa niin, mutta se taitaa koskea vain kirkollista toimitusta. Tämä oli rekisteröinnin paras osuus ja olin onnellinen, että valitsimme pidemmän kaavan. Tähän lausumaan kiteytyy niin paljon rakkautta ja symboliikkaa, ja olen iloinen, että saimme sen osaksi tätä muodollisuutta. Kysymys yllätti myös Lystin, joka tyylilleen uskollisesti sanoi NAURAEN tahdon:D

Tämän jälkeen allekirjoitimme rekisteröintitodistuksen, ja henkikirjoittaja lausui vielä joitain sanoja. Pientä hämmennystä aiheutti se, ettemme vaihtaneet sormuksia. Jonkinlainen sormusosuus jäi meiltä puuttumaan, koska vihkisormukset vaihdamme vasta ”oikeissa” häissä. Sukunimenvaihdon lisäksi vihkisormukset ovat minulle naimisissaolon symboli. ”Olette nyt puolisoja”, siihen toteamukseen toimitus taisi loppua. Seurasi ohikiitävä hetki, kun kukaan ei tiennyt, mitä tapahtuu. Mutta me ratkaisimme asian suukolla. Kättelimme henkikirjoittajan kanssa, jonka jälkeen seurasi rakkaudentäyteinen halauskierros. Lopuksi otettiin vielä hieman kuvia sisällä ja ulkona, ja toimituksen jälkeen siirryimme meidän luo kakkukahveille.

Pimeästä ja koleasta säästä huolimatta tunnelma oli niin lämmin ja onnellinen. Myös alkuviikko ja edeltävä päivä olivat tunnelmaltaan hieman kiukkuiset, kiitos stressin ja raskaushormonien, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Tärkeintä kuitenkin oli, että meille tärkeät ihmiset olivat juhlistamassa tätä pientä, suurta askelta meidän yhteisellä matkalla.

❤ Lempi

 

Marraskuun kootut kuulumiset

Rakenneultran jälkeen aloin lopulta tulla raskauskaapista ulos lähes kokonaan. USA:n presidentinvaalien ratkeamisen jälkeen ilahdutin yliopistoystäviäni toisella järkyttävällä uutisella, raskaudellani:D Reaktiot olivat hämmästyneitä, mutta onnellisia. Yleinen kommentti yliopistokavereiden keskuudessa on ollut ”oho!” eikä kukaan ole huomannut vatsaa. Kukapa siihen olisi osannut kiinnittää huomiota? Tiesin, että yliopistolla uutinen lähtisi leviämään kulovalkean lailla, joten vähän jännitti paljastaa yhdellä rytinällä tosi monelle. Nyt ei taida ihan lähipiirissäni olla enää ketään, kuka ei tietäisi. Sen sijaan kaikki sukulaisenikaan eivät vielä tiedä Lylleröstä, hups.

Kela-neuvola oli 16.11., mutta terveydenhoitaja ei käynyt Kela-asioita läpi kanssamme ollenkaan. Saimme raskaustodistuksen ja läjän papereita, siinä se. Toisaalta olen melko varma, että saatan tietää Kelan sateenkaarikommervenkit paremmin kuin terkkari. Niistä riittää juttua ihan erikseen. Lylleröllä oli meno päällä, sydänäänten kuuntelusta ei meinannut tulla yhtään mitään. Lopulta kuitenkin tulos oli sama vanha: syke oli välillä 145–150. Ensimmäinen sf-mittakin otettiin, rv 22+1 mitaksi tuli 18 cm, hyvin vahvasti keskikäyrällä. Painoni sen sijaan huitelee jollain omilla ylevillä käyrillä, sain siitä varovaista noottia. Paino oli noussut neljässä viikossa +869 g/viikko, tällä hetkellä kokonaisnousu on 6,9 kg, mikä hirvittää kyllä hiukan itseänikin. Terkkari varovaisesti kysyi, miten olen liikkunut. No, en ollenkaan koiran lenkityksiä lukuunottamatta. Ajattelin, että aktiivinen seisomatyö riittäisi, mutta noh, ei riitä.

pilleri

Samalla käynnillä otin influenssarokotteen, Lysti sai rokotteen työn puolesta. Sain taivuteltua myös perheeni ottamaan rokotteen, mutta sen toteutuminen on vielä työn alla. Vai hetkinen, äitini ehkä kävi jo ottamassa sen. Eniten liikutti pikkuveljeni, joka oli hyvin rokotevastainen (hänellä on kauhukuvat lintuinfluenssarokotteen narkolepsia-tapauksista), mutta taipui lopulta ottamaan rokotteen. ”En tod ota sitä sitte itteni takia” oli kommentti, hän ottaa sen Lyllerön takia<3. Verenpaineeni oli samaa vanhaa tasaista matalaa, mutta hemoglobiini oli laskenut entisestään. Nyt ollaan rautatablettikuurilla. Olen vain niin kamalan laiska muistamaan naukkailla niitä. Alhainen hemppa selittäisi kuitenkin ajoittaiset huimauskohtaukset, tänään ensimmäistä kertaa pimeni silmissä hetkeksi.

Yksi marraskuun ehdottomasti kohokohdista oli perjantai 11.11. Silloin tunsimme Lyllerön ensimmäiset potkut<3 Makoilin sängyssä ja käteen tuntui ihan selvästi jotain, mitä en aiemmin ollut tuntenut. Pyysin Lystiä kokeilemaan ja heti kun Lysti laittoi käden vatsalle, antoi Lyllerö mojovan potkun. Potkujen tunteminen on jotain niin veikeää, ei sitä voi oikein sanoin kuvata. Vauvasta tulee päivä päivältä todellisempi. Hiljaisemmat päivät on tuonut myös huolta. Silloin yritän muistaa etuseinäistukan ja sen, että Lylliksellä on tilaa pyöriä ja hyöriä. Kyllä ne silti huolettaa! Nyt on ollut pari hiljaisempaa päivää, mutta paikallistin Lyllerön majailevan tuolla virtsarakon seutuvilla. Potkut tuntuvat tällä hetkellä hyvin hyvin alhaalla. Parhaiten potkut tuntuvat oikealla, vasemmalla hieman vaimeammin.

sydan

Viime keskiviikkona jouduin jäämään ensimmäistä kertaa kotiin raskauden takia. Olin herännyt aamulla 5.30 vatsakipuun enkä saanut enää unta. Soitin aamulla neuvolaan, josta kehotettiin lepäilemään ja seuraamaan tilannetta. Sain jälleen lähetteen virtsanäytteeseen pissatulehdusta varten. Hyvä neuvo, mutta milläs lepäilet, kun luennolle piti mennä. Menkkamainen kipu ei helpottanut edes luennon aikana, se oikeastaan vain paheni. Vielä siinä vaiheessa arvoin, menenkö töihin vai en. Onneksi Lysti takoi järkeä päähäni ja lopulta soitin töihin. Pomoni on muuten ollut aivan ihana nyt raskauden suhteen ja hän oli hyvin ymmärtäväinen, kun sanoin, etten pysty tulemaan. Loppu hyvin kaikki hyvin pomon suhteen. Kotona soitin vielä Jorvin synnärille, josta neuvottiin ottamaan Panadolia ja lepäämään. Jos kipu ei helpottaisi, tulisi minun soittaa Naistenklinikalle.

Kipu lähti vähäksi aikaa pois, mutta palasi jälleen. Soitin Naistenklinikalle, josta kätilö sanoi, ettei syytä huoleen ja veikkasi kipua kasvukivuiksi. Lienenkö kuulostanut hätääntyneeltä, kun loppuun hän vielä vakuutteli, että aina saa soittaa, jos siltä tuntuu. Jorvissa ja Naistenklinikalla olen saanut puhelimitse niin ihanaa kohtelua, ei ollenkaan vähättelevää tai muuta. Neuvolan puhelinlinjaan olen hieman tyytymätön, siellä tuntuu olevan niin liukuhihnalla. Kipu loppui iltaan mennessä, lepo siis auttoi ja onneksi en mennyt töihin!

Semmoisia kohokohtia marraskuussa. Muuten raskauden suhteen on aika, tavallista? Sulatejuustohimo loppui, sen tilalle tuli keitetty peruna. Tällä hetkellä ei onneksi himota oikeastaan mikään. Kamalasti ei ole mitään oireita, paitsi ai niin! Sormuksen olen joutunut siirtämään kaulaan pari viikkoa sitten, koska sormet on niin kamalan turvoksissa. Vatsa on jo aika huikea pallo. Talvitakki menee vielä kiinni, saa nähdä kuinka kauan.

❤ Lempi, tänään rv 23+6

 

Rakenneultran kuulumiset

Olimme rakenneultrassa viime viikon maanantaina 7.11. viikolla 20+6. Rakenneultraa edeltänyt viikko ja etenkin viikonloppu oli niin työntäyteistä, että aika meni ihan äärettömän nopeasti ennen ultraa. Ensimmäistä kertaa minua eikä pahemmin Lystiäkään jännittänyt, aamu meni ilman äksyilyä! Ehkä tämän asian kanssa alkaa tulla jo jotenkin sinuiksi. On jo aikakin, onhan jo tässä oltu kauemmin raskaana kuin sitä on enää jäljellä.

Ultra oli onneksi jo heti klo 8, eikä tarvinnut odottaa kuin muutama minuutti, että pääsimme huoneeseen. Meillä oli eri kätilö kuin nt-ultrassa, mutta todella mukava tämäkin kätilö. Voi kun hyvä putki jatkuisi ja synnytyksessäkin olisi mukava kätilö.

”Mites olet voinut”
”No hyvin”
”Onko tuntunut liikkeitä?”
”Ei vieläkään!”. Ja sitten pöydälle.

Taisi minua sitten kuitenkin jännittää, kun en muista juuri mitään kätilön puheista, katselin vain meidän pientä Lylleröä ruudulta. Tyyppi nukkui kädet niskan takana:D Ja oli muutenkin kovin rauhallinen<3 Ensimmäisenä saimme tiedon, että minulla on istukka kohdun etuseinämässä. Onko ihmekään siis, ettei potkut ollut tuntunut. Tieto oli tosi huojentava. Onneksi on ollut kotona doppleri, joka meidän tapauksessa on tuonut vain mielenrauhaa. Tämän jälkeen Lyllerön sieraimet olivat ensimmäisenä näkyvissä, nenä oli oikeanlainen:D Pikkuhiljaa kuvasta alkoi erottua sormet ja varpaat, meidän pieni. Sitä näkyä vaan katseli ihan lumoutuneena.

Sitten alettiin tarkastella beben eri osia, ja kaikki oli niinkuin piti. Koetin kerätä palasia siitä, mitä muistan kätilön sanoneen. Aivoissa näkyi jokin sykerö, joka oli hyvä. Sen näkyminen laskee pois monta kehityshäiriötä, muistaakseni. Napanuoran virtaukset olivat hyvät ja lapsivettä oli tarpeeksi. Mitat vastasivat just eikä melkeen viikkoja. Pää ja vartalo taisi olla sen 20+6 ja reisiluussa heittoa oli vain hiukan, olisiko vastaavuus ollut 20+3. Painoarvioksi saatiin 359g ja sydän jumpsutti tuttua tahtia, syke oli 150. Sydämen lokeromaisemat olivat sellaiset kuin piti, selkäranka näytti hyvältä, reisi- ja olkaluut näyttivät hyvältä ja kaikki sisäelimet löytyi sieltä mistä piti. Koetin katsoa omakannasta, olisiko käynnistä ollut jotain yhteenvetoa muistin tueksi, mutta ei ollut. Nämä jäi mieleen, ehkä se riittää. Kätilö kuitenkin selitti koko ultrauksen koko ajan, mitä katsoi ja mitä näkyi. Se oli mukavaa, koska ei siitä kuvasta oikeastaan paljoa itse tajua.

IMG_0686.jpg

Hän vilkuttelee<3

Kun postaukset tuli hassussa järjestyksessä, niin taisi jäädä kuva, ettemme kysyneet sukupuolta. Mutta kyllä me kysyimme, emme me olisi malttaneet odottaa. Eikä varsinkaan äitini olisi:D Kun kaikki oleellinen oli saatu ultrattua, kysyin kätilöltä, suostuisiko vauva näyttämään sukupuoltansa. En usko, että kätilö olisi välttämättä itse kysynyt meiltä. Kuitenkin hän tarkkaan ja eri puolilta kuvasi ja lopulta kertoi, että vauvamme on 90% todennäköisyydellä tyttö<3 Kuvassa näkyi kolme viivaa, jotka viittasivat häpyluuhun eikä pojan värkkejä näkynyt. Kätilö korosti, että ikinä ei voi olla kuitenkaan varma, että ei kannata koko huonetta maalata vaaleanpunaiseksi tai mitään kovin kallista ostaa. Voihan olla, että Lyllerö piilotti värkkinsä erittäin taitavasti:D Kuitenkin tieto oletetusta sukupuolesta tekee vauvasta taas vähän konkreettisemman.

Poikatiimi on siis toistaiseksi tappiolla vedonlyönnissä mukaan lukien itseni ja oman oloni. Toisaalta olen koko syksyn valmistautunut siihen, että jos tulokas olisikin poika enkä enää oikeastaan tiedä, mikä todellinen oloni sukupuolesta onkaan. Oli niin tai näin, niin pääasia, että Lylleröllä oli kaikki hyvin. Tuntuu hullulta, että mitään ultria ei ole enää tulossa. Meinasimme kuitenkin käydä 3D/4D -ultrassa vielä ennen joulua, koska pitäähän sitä vähän vielä päästä kurkkimaan. Se on hyvä joululahja meiltä meille<3

Ultran jälkeen suuntasimme aamupalalle Fazerille. Meille on tullutt vähän paha tapa herkutella jokaisen neuvolan ja ultran jälkeen kotona tai kahviloissa. Tämä oli kuitenkin iso etappi minulle, koska olin jo ensimmäisillä viikoilla suunnitellut juhla-aamupalan, jos kaikki on hyvin. Vihdoin sekin päivä koitti. Palaan ajankohtaisempiin kuulumisiin piakkoin, kun sain tämän nyt alta pois! Onhan vauvamme jo ylittänyt uuden etapin, kun 23. raskausviikko pärähti tiistaina käyntiin.

❤ Lempi

Poika vai tyttö?

Kirjoitin tätä postausta viikko ennen rakenneultraa. Rakenneultra oli maanantaina (kaikki siellä hyvin<3), joten tämä tulee hieman jälkikäteen.

Tätä postausta olen odottanut jo ennen kuin odotimme Lylleröä. Sukupuolen veikkaaminen näyttäytyi raskauden etappina: vatsaa jo on ja raskautta on ollut niin pitkään, että siitä osaa jotain jo sanoa. Tämän postauksen kirjoittajat ovat olleet silmissäni jo hyvin pitkällä raskaudessa. Ja nyt itse kirjoitan tätä, eikä tunnu yhtään siltä, että olisin jotenkin todella pitkällä:D Joten, onko uskomusten ja testien mukaan meille tulossa poika vai tyttö?

Kiinalainen syntymäkalenteri
Kiinalainen syntymäkalenterin ennustus perustuu hedelmöityskuukauteen ja synnyttävän äidin ikään perustuen. Tulos: Tyttö

Vau.fi: Odotatko tyttöä vai poikaa?
Vau.fin testi arvioi sukupuolen perustuen mm. pahoinvoinnin määrään, ikään ja ruokahaluun. Tulos: Poika

Maya-intiaanien kalenteri
Maya -intiaanit ennustuvat sukupuolen perustuen synnyttävän äidin ikään. synnytyskuukautena. Tulos: Tyttö

 

tytto-vai-poika

Vanhan kansan uskomukset ja tietämykset
Nämä ovat ehkä mielestäni hauskimpia tapoja selvittää sukupuolta.

Tyttö varastaa äidin ulkonäön, pojan odottaja hehkuu.
Alkuraskaudesta ei ollut juurikaan mitään näppyä, mutta nyt niitä on alkanut ilmestymään. Tulos: Ensin poika, nyt tyttö.

Kylmät jalat ja kuivuvat kädet tietävät poikaa.
Kädet kuivuivat pakkasesta, joten sen varaan en laskisi. Jalat ovat lämpimät.
Tulos: Tyttö

Elottomat hiukset tietävät tyttöä, tuuheat ja elinvoimaiset poikaa.
Jaa-a, hiukset nyt tuossa vain ovat. Ehkä enemmän ne ovat enemmän elinvoimaiset.
Tulos: Poika

Vatsan muoto 1: sivuille levinnyt vatsa on tyttövatsa, pystypallo poika.
Tulos: Ehdottomasti tyttö. Äiti on vatsani perusteella 100% varma, että tulija on tyttö.

Vatsan muoto 2: Korkealla oleva vatsa olisi tyttövatsa, alhaalla poikavatsa.
Vatsani on erittäin alhaalla, että ota näistä nyt selvää.
Tulos: Poika

Linea Negra. Pitkä, vahva viiva viestii pojasta. Navan alle jäävä tai viivan puuttuminen puhuu tytön puolesta.
Linea negra 
puuttuu minulta täysin. Olen koittanut vilkuilla, mutta mitään ei ole.
Tulos: Tyttö

Vauvan syke. Jos syke on yli 140, tulokas on tyttö. Jos se jää sen alle, tulija on poika.
Lyllerön syke on aina ollut 150:n tietämillä. Tulos: Tyttö

Makean himo viittaa tyttöön, kirpeän ja suolaisen himo puolestaan poikaan.
Kirpeää ei oikeastaan ole tehnyt mieli, makeaa vaihtelevasti. Makeaa kuitenkin ehdottomasti enemmän kuin suolaista.
Tulos: Tyttö

Oma olo on ollut kallellaan poikaan. Ensin siksi, että totuttelin ajatukseen, jos tulija olisi poika ja lopulta olo alkoi kääntyä ihan todelliseksi poikaoloksi. Siis: Poika

Poika: 4/12

Tyttö: 8/12

Uskomusten mukaa meille olisi selkeästi tulossa tyttö. Tyttöveikkaajat lähipiirissämme ovat myös voitolla. Poikaveikkaajia on oikeastaan vain kolme: minä, veljeni ja Lystin sisko:D

❤ Lempi
Uskomusten lähteet:

http://www.vau.fi/raskaus/Poika-vai-tytto/Poika-vai-tytto/
http://www.voice.fi/ilmiot/tytto-vai-poika-monta-hauskaa-tapaa-selvittaa-tulevan-lapsen-sukupuoli-58327

 

 

Kiire (21+1)

Miljoona postausideaa ja luonnosta, mutta mitään en ole saanut julkaistuksi. Opetusharjoittelu vie paljon aikaa, työt vie toisen osan ja lopun ajan nukun. Nyt kuitenkin myöhästyneet bussit tarjosivat hetken omaa aikaa ja pääsin kirjoittamaan kuulumisiamme. Ensi viikolla on Kela-neuvola ja maanantaina oli rakenneultra! Palaan rakenneultran kanssa hieman myöhemmin, sitä ennen tulee Poika vai tyttö -postausta, jonka tekemistä olen odottanut jo ennen kuin olin raskaana:D

Viime viikolla ryhdistäydyimme vauvavakuutusten kanssa. Harkitsimme OP:n vakuutuksen ja Lähitapiolan vakuutuksen välillä. OP:lla ensimmäinen vuosi olisi ollut ilmainen ja se olisi korvannut enemmän: terapioita, hammashoitokuluja jne. Näitä olisi voinut räätälöidä omien halujensa mukaan. Lähitapiolasta saamme paremmat keskittäjäedut, koska kaikki vakuutuksemme ovat Lähitapiolassa. Saamme sieltä myös S-bonusta, pienet purot ja sitä rataa. Lähitapiolan kokonaishinta muutenkin oli pienempi ja hinta laskee enemmän lapsen kasvaessa kuin OP:lla. Se korvaa tärkeimmät, tapaturmat ja sairauden hoitokulut. Tapaturmissa ei ole omavastuuta ja hoitokuluissa kerran maksettava 100€ ja lopuista kerroista 10%, mikä kuulosti meistä inhimilliseltä. Samalla otimme minulle tapaturmavakuutuksen ja otamme vielä ainakin raskausajaksi sairauden hoitokuluvakuutuksen. Täytyy kehua vakuutusneuvojaamme. Hän oli suunnilleen meidän ikäisemme, ellei nuorempi, ja ymmärsi taloudellisen tilanteemme, eikä siksi yrittänyt myydä kaiken maailman vakuutuksia. Tällaista palvelua arvostan.

Työt vievät kyllä mehut. Sain sentään isommat työhousut, jotka nekään eivät mahdu kunnolla päälle:D Ponnariviritelmä on käytössä edelleen. Täytyy katsoa, milloin joudun pyytämään vieläkin isommat housut.. Osastovaihdosta ei ole kuulunut mitään, ja ensimmäiset joulun listat on jo julkaistu. Että se siitä aikaisin liikkeellä olosta? En ole jaksanut asiasta muistuttaa, koska toisaalta pärjään vielä hyvin nykyisellä osastolla ja toisaalta en haluaisi luopua työkavereistani.

Ja puolivälinkin yli ollaan menty ilman mitään hehkutuspostausta! Vatsa kasvaa kasvamistaan, mutta se on edelleen löysä makkara, jonka saan piilotettua mekkojen alle. Kukaan ei ole kommentoinut eikä kysynyt, joten oletan, että ihmiset edelleen kuvittelevat minun lihonneen. Tai sitten ympärilläni on harvinaisen kohteliaita ihmisiä, jotka spekuloivat selkäni takana:D Toisaalta kukaan tuskin osaa odottaa meiltä lasta, joten ihan ymmärrettävää, että lihominen on ykkösvaihtoehto. Ja on sitä lihomistakin tapahtunut, neuvolalääkärissä kiloja oli +3kg. Kävin eilen illalla uudestaan vaa’alla ja kolmessa viikossa on tullut toiset 3 kg lisää! Huhhuh, voiko tähän tottua?

Siinä nopeat pikapäivitykset! Ja sitten seuraavan postauksen kimppuun:D

❤ Lempi