Testipäivä

Tänään on virallinen testipäivä. Emme malttaneet kuitenkaan odottaa, taaskaan, vaan testasimme jo dpo 12. Tällä kertaa kuva kertoo enemmän kuin mitkään sanat.

IMG_8613

Elämäni ensimmäinen positiivinen raskaustesti! Testasimme Apteekin raskaustestillä  ja olin yllättynyt viivan vahvuudesta. Keskustelupalstoilta olin ymmärtänyt, ettei apteekin testi anna herkästi vahvaa viivaa. Teimme testin illalla n. 5h pidätyksellä. Tarkoitus oli testata dpo 13 aamulla, mutta olimme molemmat lähdössä töihin heti aamusta jo 6.30–7.30. Siihen ei olisi jäänyt paljoa aikaa hihkua plussaa tai surra negaa.

Joten dpo 12 jännäsimme vessan lattialla. Odotimme minuutin ja voi että, miten meitä jännitti katsoa testiä. Mutta: Positiivinen! Plussa! Kaksi viivaa! Viivat nähtyään Lysti hoki: ”Haluan hymynaaman, onko tää nyt plussa.” Ja minä vakuutin, että kyllä viiva kuin viiva on raskaustestissä plussa. Olin odottanut haaleaa viivaa, josta ehkä näkyisi jotain jos oikein siristää. Mutta vielä mitä! Ihan oikea viiva! Näin selkeä! Aivan uskomaton tunne. Plussan jälkeinen ensireaktiomme oli nauru, nauroimme lähes hysteerisesti. Taisinpa jopa kuiskata, että mitä me ollaan menty tekemään. Omalääkärimme oli oikeassa: oli testi negatiivinen tai positiivinen, se on aina järkytys. Niin uskomatonta, ei sitä oikein usko vieläkään todeksi. Me ollaan toistaiseksi ihan oikeasti raskaana! Tuijotin testiä pitkään ja Lysti sanoi, että kyllä se viiva siinä edelleen on. Ihan uskomatonta.

Tänään on virallinen testipäivä ja testasimme aamulla PregCheckillä. Lystiä jännitti taas kamalasti. Katsoin testiä minuutin jälkeen ja viiva oli aika haalea, joka vähän säikäytti. Mutta viiva se oli kuitenkin ja viiden minuutin jälkeen viiva oli jo hyvin vahvistunut.

IMG_8639

Tiedostan valitettavan hyvin kaikki ongelmat tuulimunasta kemialliseen raskauteen. Viikkojakin yritin jo laskeskella, ja mitä ilmeisemmin nyt eletään vasta viikkoja 3+6. Mutta kuitenkin jo neljännen raskausviikon loppua. Se kuulostaa pelottavan vähältä, mutta etenemme päivä kerrallaan. Tällä hetkellä olemme raskaana, kunnes toisin todistetaan<3.

Palaan myöhemmin kirjoittamaan oireista ja piinapäivistä!

❤ Lempi

22 kommenttia artikkeliin ”Testipäivä

    1. Kiitos ❤ No ei tarvinnut! Olen yllättynyt ja sanoinkuvailemattoman kiitollinen, että tärppäsi jo nyt. Toivottavasti teidänkin taipale etenee pian!

      Tykkää

  1. Ihanaa! Valtavasti onnea! 🙂 Se on kyllä uskomaton tunne, kun tulee positiivinen tulos. Toivotaan, että kaikki menee hyvin!

    Tykkää

  2. Onnea! Nopea tärppi tuli teilläkin, mahtava fiilis varmasti. Täällä plussattiin esikoinen ekasta ja nyt toinen vauva kolmannesta inssistä. Onnea matkaan, toivotaan että pysyy kyydissä!
    Blogeja lueskellessa joskus myötäelää niin vahvasti, että tuntuu melkein kaikilla olevan pitkä ja kivinen tie.
    Todellisuudessa tosi monella tärppää sen 4-5 inssin sisään jo, mikä on ihan normi todennäköisyyksien raameissa.

    Tykkää

    1. Kiitos! Ei tätä meinaa millään uskoa, että jo toisella onnistuttiin. Mekin olimme varautuneet pitkään matkaan, kun on niin monen puolesta blogimaailmassa jännittänyt ja etenkin kun on lukenut heteroparien lapsettomuusblogeja hoitojen vertaistueksi, vaikka eivät olekaan meidän tilanteeseen verrannollisia. Siinä vähän elää sitten sellaisessa lapsettomuuskuplassa.

      Teilläkin on onnistunut tosi nopeasti! Ihanaa odotusta teille<3

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s